Osallistuessani sekä muutosjohtajien että THL:n tekemiin maakuntakierroksiin mietin usein, milloin viimeksi maakunnat ovat pitkän historiansa aikana saaneet emännöidä tai isännöidä ja sovittaa kalentereihinsa näin tiiviissä aikataulussa vierailuja kuin kuluneen talven ja kevään aikana?
Maakuntiin kylään ovat kutsuneet itsensä muun muassa presidentti, sosiaali- ja terveysministeri, sote-uudistuksen ja maakuntauudistuksen muutosjohtajat yhdessä eri ministeriöiden edustajien kanssa sekä THL. THL:n ylijohtaja Marina Erholan ja tietojohtaja Pekka Kahrin johdolla alkuvuoden aikana tehtyjen vierailujen tarkoituksena oli perehtyä maakuntien sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tilanteeseen, kuulla maakuntien näkemyksiä uudistuksesta sekä keskustella THL:lle tulevasta maakuntien arviointitehtävästä.
Vierailuilla varmistui käsitykseni siitä, että uudistuksen esivalmistelu on käynnistynyt maakunnissa hyvin eri lähtökohdista. Osassa maakunnista on jo joko tehty tai on valmisteilla integroitu sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ennen sote-uudistuksen toimeenpanoa. Toisissa puolestaan uudistuksen valmistelu on käynnistynyt, mutta yhteistä tahtotilaa ei ole vielä saavutettu.
Kaikkiin kysymyksiin ei vielä ole vastauksia
Kuntien, maakuntien ja muiden tahojen välinen yhteistyö on ollut enimmäkseen hyvää ja innostunutta, mutta maakuntien yksi-, kaksi- tai kolmenapaisuus (useita keskuskaupunkeja tai sairaanhoitopiirejä) – näkyy selvästi uudistuksen valmistelussa. Joidenkin maakuntien tilannetta hämmentää kuntien tekemien palvelujen ulkoistamissopimusten kohtalo.
Erilaisista lähtökohdista huolimatta maakuntien näkemyksissä reformista löytyi hyvin paljon samankaltaisuutta. Järjestämisen ja tuottamisen voimakasta eriyttämistä ei pidetty kovinkaan onnistuneena ratkaisuna. Maakunnat joutuvat rakentamaan kaksinkertaisen hallinnon, mikä varsinkin pienissä maakunnissa tuntuu turhalta ja hankalalta.
Maakuntakierroksella pohdittiin monia kysymyksiä eikä kaikkiin löytynyt vastausta. Sopimusohjauksen merkitys integraation toteutumiseen todettiin olevan suuri, mutta maakunnan ohjausvastuu ja ohjausmekanismit eivät ole selkiytyneet. Miten maakunta ohjaa järjestäjänä liikelaitoksen johtokuntaa ja tuotantoa? Mikä on maakuntien tosiasiallinen toimivalta lukuisiin suoran palvelun tuottajiin? Saadaanko käytännössä palveluintegraatio toimimaan?
Löytyykö riittävästi osaavia johtajia ja ovatko tietojohtamisen välineet ajoissa käytössä?
Uudistuksen onnistumisen edellytyksenä on pätevä, osaava ja liikkeenjohtamista ymmärtävä maakuntajohto – pula osaavista johtajista erityisesti pienissä maakunnissa on ilmeinen. Huolen aiheena ovat tietojohtaminen, kansallisten indikaattoreiden kehittäminen sekä miten ja millä tiedolla sote–maakunta-kokonaisuutta johdetaan. Onnistuminen palvelujen järjestäjänä edellyttää, että seurataan ja mitataan oikeita asioita – niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat järjestelmän toimivuuteen ja siihen, miten sote-työntekijä suoriutuu paremmin omassa työssään.
Entistä parempaan ajantasaiseen seurantaan on kyettävä. Maakuntien valmistelijat kokivat valtakunnallisen tahtotilan ja tietotuotannon virallisen hallinnoijan selkiytymättömyyden hankalana. Kansallisia ratkaisuja odotetaan malttamattomina ja epäily riittävän tiedon saatavuudesta muutosvaiheessa kasvaa. Näyttää lisäksi siltä, että tietojärjestelmien toimivuus ja yhdenmukaisuus tulee joissakin maakunnissa olemaan kohtalaisen ongelmallista.
Uudistusten toimeenpanon vauhti ja integraation toteutuminen arveluttavat
Huoli aikataulusta ja siitä, miten realistisena voidaan pitää kaikkien tarvittavien muutosten valmistumista ja toimeenpanon käynnistymistä vuoden 2019 alussa, oli yhteinen ympäri valtakuntaa. Strategian laatiminen, yhtiöittäminen ja asiakkaiden listautumisen hoitaminen tulevat olemaan vaativia tehtäviä. Tietojohtamisen välineiden puutteellisuuden takia on sallittava ja tehtävä tarvittavia korjausliikkeitä. Korjausliikkeiden tekeminen tulee olemaan aiempia tilaaja–tuottaja-malleja monimutkaisempaa, kun yksityiskohtaisella lainsäädännöllä määritetään myös maakuntien hallintorakenteesta.
Valinnanvapauden vastustajia en ole maakuntakierroksilla tavannut, mutta laajan valinnanvapauden käyttöönottoa tulee vaiheistaa ja lisätä harkitusti. Laajan valinnanvapauden toteutumista pidettiin suurena uhkana integraatiolle, olemassa olevat hoito- ja palveluketjut voivat katketa ja valinnanvapaus saattaa johtaa nykyisten integroitujen sote-järjestelmien ja tukipalvelujen pilkkomiseen.
Toivottavasti ei petytä tällä kertaa
Jos markkinat eivät ole vetovoimaiset, mitä tapahtuu? Miksi tai miten yksityiset palveluntuottajat kiinnostuisivat haja-asutusalueista. Jos yksityinen palveluntuottaja vetäytyy toiminnasta, miten tilanne hoidetaan? Julkisen yhtiön, liikelaitoksen, on toimittava näissä tilanteissa puskurina.
Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon valmiutta kilpailutilanteessa markkinoilla epäilyttää, koska kilpailuosaamista järjestämisroolissa ei ole. Kaikkialta ei löydy riittävästi asiantuntemusta, kykyä tai yrityslogiikan tietämystä järjestäjän markkinaympäristöstä. Uhkana on, että julkisomisteiset yhtiöt jäävät lähtökuoppiin tai kompastuvat, takamatkalta tulo markkinoille ja liiketoimintakelpoisuuden saavuttaminen vie aikaa. Riittääkö aika siihen, että julkinen sektori ehtii kasvattaa osaamista ja valmiutta tuotekehittelyssä ja tuotteistamisessa?
Uudistuksen tarpeellisuudesta oltiin joka tapauksessa kaikkialla vakuuttuneita – ollaan hyvin pettyneitä, jos tälläkään kertaa ei saada tehtyä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisreformia, mutta yksimielisyys aikataulun mahdottomuudesta on ilmeinen.