Ikääntyvä, yksin asuva isäni voi 85-vuotiaana hyvin. Mieli on virkeä, talous on turvallisessa tilassa ja voimia riittää puuhata omilla mailla luonnon kauneudesta nauttien. Hän kertoo mielissään, miten on kohdannut hyvää palvelua ja fantastisia ihmisiä.
Yksin oleminen kyllä mietityttää. Ei se katastrofi ole, päivät tuntuvat enimmäkseen ihan hyviltä. Toki lasten perheiden (sopivan lyhyet) käynnit ovat erityisiä ilon aiheita. Isän mielestä yhteiskunnastamme puuttuu kuitenkin tapoja vanhojen ihmisten tehdä asioita keskenään, ainakin, kun kotoa kylille lähteminen vaikeutuu.
Hänen pohdintansa ovat päättyneet yllättävään ideaan: olisipa hienoa, jos joku kehittäisi vanhoille ihmisille tarkoitetun yhteisöllisen pelin, tietokonepelin, helppokäyttöisen, ja vielä sellaisen, jossa vanhojen ihmisten erityinen voimavara tulisi käyttöön. Tuo voimavara on tietenkin eletty pitkä elämä ja sen varrelta kertyneet muistot.
Olisiko tuossa väylä johonkin itseään suurempaan?
Pelin ajatus tuntuu monipuoliselta mahdollisuudelta. Nuorempien peliyhteisöt ovat muutakin kuin virtuaalisia, niiden kautta voi syntyä myös tosielämän ystävyyksiä ja yhteyksiä. Virtuaalimaailmassa tapahtuva peli voi myös olla eläkeläiskerhoa helpompi ympäristö rakentaa yhteyksiä sukupolvien välille. Kaikki oppiminen, yhdessä tekeminen ja itsensä haastaminen parantavat parhaan tietämyksemme mukaan aivoterveyttä. Mikä hyvänsä yhdessä tehty toimeliaisuus lisää yhteenkuulumisen säikeitä ja tuo oman lisänsä monipuoliseen turvaverkkoon.
Eletty elämä ja sen muistot ovat valttikortteja!
Niin, itse asiassa ne ovat enemmänkin. Ne ovat hiljaista tietoa siitä, miten vaikeista ajoista ja vaikeista tilanteissa on selvitty, miten luottamusta on rakennettu, keitä me oikein olemme me suomalaiset. Ja ne ovat katoavaa tietoa. Jos vanhat ihmiset eivät pääse kertomaan muistoistaan, ei niitä kohta enää ole. Joten lisähaaste tälle unelmapelille on tehdä pelatuista valttikorteista jotain enemmän kuin vain pelimerkkejä, jotain, jonka turvin elämänsä peliin paneva vanha ihminen voi kokea antavansa lahjan meille nuoremmille sukupolville.
Suomessa on uutta luovaa peliteollisuutta, on yhteisöllisyyttä tavoittelevia verkkopalveluita ja niihin liittyvää teknistä osaamista, on vanha vahva yhdistystoiminnan perinne, on vielä toistaiseksi varsin hyvä luottamus niin julkisiin kuin yksityisiinkin palveluihin, on erittäin hyvin koulutettu ja lukemiseen tottunut väestö. Ja ehkäpä tietokoneet ovat kehittyneet jo riittävän helpoiksi iäkkäille, kun kaksivuotiaatkin niiden parissa viihtyvät.
Löytyisikö tästä Suomen maaperästä vireää joukkoa, joka yhdessä ennakkoluulottomien vanhojen ihmisten kanssa ja heitä arvostaen saisi aikaan isäni vision?