Tilastokeskus raportoi heinäkuisena hellepäivänä, että Suomessa syntyi vain 26 517 lasta tammi-kesäkuussa vuonna 2016. Tämä on itsenäisyyden ajan pienin luku. Samaa tahtia jatkettaessa syntyisi tänä vuonna noin 53 650 lasta eli 2,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Historiassa saadaan mennä taaksepäin aina nälkävuoteen 1868, jolloin lapsia syntyi lukumääräisesti tätä vähemmän. Silloin suomalaisia oli muuten 1,7 miljoonaa, kun loppuvuodesta vuonna ylitettäneen 5,5 miljoonan asukkaan raja.
Vanhan totuuden mukaan eniten lapsia syntyy laskukaudella, kun taas nousukaudella syntyneiden lasten määrä vähenee. Näin kävi myös finanssikriisin jälkeisinä vuosina 2008–2010, jolloin syntyneiden lasten määrä lisääntyi parilla tuhannella. Sen jälkeen hedelmällisyysluvut ovat laskeneet vuosi vuodelta.
Todennäköisin syy on pitkittynyt talouden taantuma ja lama. Lapsia ei ole uskallettu hankkia, kun nuorille on ollut tarjolla vain pätkätyötä ja yt-neuvottelut irtisanomisineen ovat kurittaneet työssäkäyviä.
Lapsia ei ole uskallettu hankkia
Nyt kuitenkin on merkkejä orastavasta talouskasvusta ja työttömyyskin on vähenemässä. Lapsiluvussa nämä eivät vielä näy: tilastojen mukaan talouden käänne näkyy syntyneiden määrässä vasta 1,5 vuoden kuluttua. Yhdeksän kuukautta mietitään ja yritetään raskautta, sitten yhdeksän kuukautta odotetaan.
Optimistisesti ennustaen Suomen niemissä ja notkoissa on aluillaan vauvaboomi. Vuoden lopussa ja ensi vuonna syntyneitä lapsia olisikin sitten paljon enemmän.
Mutta entä jos vanhat totuudet eivät pidäkään paikkaansa? Väestöliiton viime vuonna julkaisema Perhebarometri totesi, että lastenhankinnan kulttuuri näyttäisi Suomessa muuttuvan:
”Ihanteellinen lapsiluku on alentunut ja yhä useampi suomalainen kertoo toivovansa korkeintaan yhtä lasta. Vastaavasti niiden osuus, joka toivoo vähintään kolme lasta, on pienentynyt. Osa syntyvyyden laskusta voikin siis selittyä sillä, että yhä useampi tyytyy pieneen perheeseen.”
Tämä tietäisi rankkoja aikoja kansantaloudelle. Huoltosuhde pienenisi vääjäämättä vauvojen huvetessa, eliniän pidentyessä ja väestön ikääntyessä.
Pohjoismaiset trendit osoittavat, että toisenlainen kehitys on mahdollinen. Tanskassa oli 1980-luvulla Pohjoismaiden alhaisimmat hedelmällisyysluvut, vielä selvästi alle Suomen nykyisten lukujen. Tanskan lamasta ja ankarasta kansan kutsumasta ”perunakuurista” huolimatta syntyvyys alkoi kasvaa ja on ollut viime vuodet yhtä suurta kuin Suomessa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Esimerkiksi tuleva perhe- ja peruspalveluministeri, keskustan Annika Saarikko pitää syntyvyyden laskua herätyksenä puolueille ja peräänkuuluttaa perhepolitiikkaa:
”Jos toiveista huolimatta perhe jää perustamatta tai se kolmas lapsi hankkimatta, silloin meillä on ongelma.”
Vaikea kuvitella, että säästöt innostaisivat hankimaan lapsia
Lasten hankkiminen ja niiden määrä on aina oma päätös, mutta voidaanko poliittisella päätöksenteolla vaikuttaa tähän? Suuretkaan parannukset lapsiperheiden etuisuuksiin eivät ole kasvattaneet sanottavasti lapsilukua.
Vielä emme tiedä, miten jo päätetyt ja tulevat lapsiperheiden etuisuuksien leikkaukset ja palveluiden heikennykset vaikuttavat syntyneiden lasten määrään. On vaikea kuvitella, että säästöt ainakaan innostaisivat hankimaan lisää lapsia.
Mitä paremmat olosuhteet perheillä on, sitä parempi lapsia on hankkia ja kasvattaa.
Lue lisää:
Mika Gissler, Katoavatko vauvat julkisen talouden säästöihin? THL blogi 28.5.2014
THL:n tilastot: Synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet