Vierailin vastikään Rotterdamissa, Alankomaissa, jossa pääsin tutustumaan paikalliseen aktiivimalliin, yksityisten ja julkisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön työllistämisessä ja työttömien työllistämiseen julkisten hankintojen kautta. Kuvio on tuttu – matkoilta haemme oppia toisista maista, jotta voisimme tutustua toisenlaisiin toimintatapoihin ja mahdollisesti ottaa käyttöön hyväksi koettuja malleja ilman pitkällistä kehittämistyötä. Niin sanottuja hyviä käytäntöjä siis. Näin se ainakin teoriassa menee. Tosiasiassa kuulemme, hämmennymme, ihastumme ja lopulta kuitenkin usein hylkäämme kuulemamme. Muiden käytännöt tuntuvat usein sittenkin liian vierailta.

Usealle vastaavanlaiselle matkalle osallistuneena voin todeta, että matkojen paras anti on se, että muiden mallit toimivat peilinä omalle toiminnallemme. Ne herättävät kysymyksiä siitä, miksi me toimimme näin emmekä noin. Matkat ovat opettavaisia ja hyödyllisiä. Mallien kopioiminen sellaisenaan on kuitenkin haastavaa.

Suomessa keskustelua on herättänyt hallituksen toteuttama aktiivimalli. Aktiivimallin yhteydessä on usein puhuttu Tanskan mallista, on jopa käytetty termiä ”köyhän miehen Tanskan malli”, kun suomalaista mallia on kuvailtu (mm. Juhana Vartiainen Yle 3.1.). Ajatuksena kritiikin taustalla on, että Tanskan työttömien aktivointipolitiikasta on Suomeen kopioitu keppi-osio: työttömiä tukevat palvelut erottuvat Suomessa yhä heikosti resursoituina verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Alankomaiden aktiivimallissa tärkeintä on toimeliaisuus

Mutta palataan Rotterdamiin. Alankomaissa työttömien aktivointipolitiikka juontaa juurensa 1990-luvulla käynnistyneeseen muutokseen. Yllätyin silti, kun työllisyysasioiden päällikkö kertoi, että työttömien keppi voi tarkoittaa ensin 30 prosentin leikkausta työttömyysetuuksiin. Jos työtön ei tästäkään huolimatta aktivoidu, voidaan työttömyysetuus leikata kokonaan pois.

Riittäväksi aktiivisuudeksi Rotterdamissa on sovittu esimerkiksi 32 tuntia viikossa, joka vastaa melkein kokonaista työviikkoa. Aktiivisuudeksi kelpaa monenlainen toiminta, toisin kuin Suomen aktiivimallissa. Työtön voi esimerkiksi huolehtia omasta fyysisestä jaksamisestaan harrastamalla liikuntaa, kirjoittaa työhakemuksia tai osallistua osaamista kehittävälle kurssille. Tärkeintä on, että hän on toimelias. Kaukana työmarkkinoilta olevat henkilöt, kuten heitä Rotterdamissa kutsutaan, saavat tuekseen ohjaajan. Ohjaajalla on asiakkaina noin 40 henkilöä. Toimeliaisuuden tukemiseen siis panostetaan.

Toimeliailta hollantilaiset vaikuttavatkin. Erilaisia uudistuksia tulee hurjaa vauhtia: kokeillaan perustuloa, uudistetaan eläkejärjestelmää ja työllistetään työttömiä ennakkoluulottomasti julkisten hankintojen kautta tuhansittain vuodessa, muutamia viime vuosien muutoksia mainitakseni. Esiin nousi myös vahvasti ajatus markkinoiden palvelemisesta, oikeanlaisen työvoiman tarjoamisesta yrityksille.

Kulttuuriset erot estävät Alankomaiden mallin kopioimisen Suomeen

Voisimmeko me kopioida Alankomaiden aktiivimallin Suomeen? Emme ainakaan ilman suuria hankaluuksia.

Alankomaiden toimeliaisuus pohjaa pitkään historiaan. Jo yhteiskuntateoreetikko Max Weber (1864–1920)  kertoi siitä kirjassaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki (1905).

Alankomaita on yleisesti pidetty maailman kalvinistisimpana yhteiskuntana. Kalvinismin yksi keskeisimmistä opeista liittyy kovaan työhön, itsekuriin ja säästäväisyyteen. Weberin mukaan nimenomaan kalvinistinen työetiikka onkin kapitalismin kehittymisen taustalla, kun ihmiset kilvoittelivat osoittaakseen että Jumala (ja yhteiskunta) olivat heille suotuisia. Kalvinismin henki oli aistittavissa myös hollantilaisessa aktivointipolitiikassa – työn ja toimeliaisuuden arvostus nousi joka käänteessä vahvasti esiin.

Olemme vuosisatojen saatossa muovaantuneiden kulttuuristen toimintatapojen uhreja siinä mielessä, että vaikka jokin asia toimii yhtäällä, ei se välttämättä monesta eri syystä toimi toisaalla.

Suomessa muutoksia tehdään verrattain hitaasti ja varovasti. Luterilaiset arvot ovat muovanneet satoja vuosia pohjoismaisia yhteiskuntia. Jos Alankomaat on maailman kalvinistisin maa, on Suomea usein kuvattu luterilaisimmaksi maaksi.

Marylandin yliopiston kansantaloustieteen professori Robert H. Nelson kirjoittaa teoksessa Lutheranism and the Nordic Spirit of Social Democracy: A Different Protestant Ethic, että kapitalismin sijaan luterilainen perinne on painottanut sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltiota. Ehkä tässä piilee myös osasyy sille, miksi aktiivimalli on herättänyt suurta kritiikkiä. Luterilaisille arvoille rakentuneen yhteiskuntamme kivijalka on armollisuus toisiamme kohtaan – aktiivimalli ei näyttäydy tästä näkökulmasta silmissämme reiluna.

Gøsta Esping-Andersen on kuvannut Pohjoismaita sosiaalisesti investoiviksi yhteiskunniksi. Taloudellisesti vaikeina aikoina yksilölle on tarjottu tukea koulutuksen ja erilaisten toimenpiteiden muodossa, joiden tarkoitus on ollut pitää kansalainen työmarkkinoilla. Tämä tulokulma on sopinut hyvin yhteen kulttuurisen luterilaisen arvopohjamme kanssa.

Rakenteellisia muutoksia tehtäessä olisi hyvä tiedostaa yhteiskuntaamme vaikuttavat kulttuuriset arvot, koska niiden kanssa vahvassa ristiriidassa olevat muutokset, vaikka ne muualla toimisivatkin, eivät välttämättä johda toivottuihin tuloksiin vaan ainoastaan lisäävät ristiriitoja.

Aiheeseen liittyvää

Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla (SIEPP), www.thl.fi/siepp

Kommentit

Aurora Frimodig THL

14.05.2018 15:54

Mielenkiintoinen vertaus ja näkemys asioista. Kiitos Eeva. Terkuin Aurora Frimodig.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *