Miten usein pysähdymme todella katsomaan toista ihmistä ilman valmiiksi syntyneitä oletuksia? Sosiaali-, terveys-, koulutus- ja opetusaloilla kohtaamme päivittäin lapsia, nuoria, aikuisia ja perheitä, jotka kantavat mukanaan tarinoita, taustoja ja kokemuksia, joita emme voi tietää etukäteen. Silti meillä on helposti valmiina kehykset: tämä on “haastava perhe”, tuo “motivoitumaton nuori”, tämä “vaikea potilas”. Ihmislähtöisyys vaatii rohkeutta kyseenalaistaa nämä oletukset ja kohdata jokainen ihmisenä.
Elokuussa järjestimme lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleville etäPuimalan, jonka keskusteluissa pureuduimme ihmislähtöiseen ajatteluun. Eräs osallistuja pohti kohtaamisia osuvasti näin: “Nykytyössä kaivataan usein takaisin spontaanimpaa otetta: spontaani hetkeen tarttuva ote takaisin – nykyisin AINA mietitään ensin ja suunnitellaan”. Olisiko meidän mahdollista kohdata toisemme tutkien ja ihmetellen, ilman etukäteissuunnittelua?
Suhtautumistapa ratkaisee
Ihmislähtöisyys ei ole menetelmä, vaan asenne, suhtautumistapa. Se tarkoittaa rinnalle asettumista, kumppanuutta. Kohtaamme ihmisiä, joilla on oma ääni ja oma ymmärrys elämästään – emme järjestelmän silmin ajatellen “asiakkaita”, “potilaita” tai “oppilaita”. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, vaikka hänen sanansa olisivat epävarmoja, keskeneräisiä tai erilaisia kuin mitä odotamme. Kohtaamme ihmisen arvokkaana – ei diagnoosinsa, arvosanojen tai taustojen kautta, vaan yksilönä. Tämä suhtautumistapa allekirjoitetaan, mutta se paljastuu todeksi arjen pieninä tekoina, joita emme aina edes huomaa.
Osallisuuden kokemus on enemmän kuin kutsu pöytään
Osallisuus ei ole pelkkää paikalle kutsumista, vaan aitoa vaikuttamista ja vallan jakamista. Se tarkoittaa ihmisen ja hänen läheistensä – yllättävienkin henkilöiden sekä ammattilaisten voimavarojen yhdistämistä. Todellinen osallisuus syntyy, kun ihminen kokee, että hänen ajatuksensa saavat vaikutusta aikaan. Kysymys onkin, miten muodostamme parhaita voimavarojen yhdistelmiä?
Luottamus itseen ja toisiin
Luottamus on ihmislähtöisyyden sydän. Ammattilaisen rohkeus luottaa siihen, että ihminen tuntee omasta elämänsä ja uskallus kohdata tilanteet ilman valmista ratkaisua. Joskus tärkeintä on sanoa: “En tiedä vielä, tutkitaan yhdessä.” Tämä on vastalääkettä järjestelmälähtöisyydelle, jossa ratkaisu on olemassa jo ennen kuin ihminen ehtii kertoa tarinaansa. Luottamus itseen ja toisiin ammattilaisiin ei ole itsestäänselvyys, mutta se tarjoaa turvallisen alustan ihmislähtöiselle toiminnalle.
Erilaisuuden hyväksyminen
Ihmislähtöisyys haastaa näkemään moninaisuuden voimavarana. Lapsi, joka ei sovi luokan muottiin, nuori, jonka polku ei kulje suoraviivaisesti koulusta työelämään, tai perhe, jonka arki ei näytä “normaalilta” – heitä ei voi määritellä yhden näkökulman perusteella. Yhdenmukaisuuden vaatimus ei saa tukahduttaa yksilöllisyyttä.
Kuten eräs elokuun etäPuimalaan osallistunut muistutti, todellinen ymmärrys vaatii taustojen näkemistä: “Ihmisen elämäntilanteen kokonaisuuden ymmärtäminen – nuori venkoilee omia juttujaan, mutta harvoin selvitellään, millaisesta suvusta ja perheestä hän tulee, mitä hän ajattelee itsestään, mihin se virta vie – mikä on hänelle mahdollista, mitä hän toivoo.”
Rohkea reflektointi – myös itseämme kohtaan
Ihmislähtöisyys ei toteudu ilman pysähtymistä omien ennakko-oletusten äärelle. On kysyttävä: millaisia ennakkoluuloja tai -oletuksia minä tuon kohtaamiseen? Milloin oletan liikaa? Milloin piiloudun asiantuntijuuteni taakse, koska oma epävarmuuteni pelottaa?
Tyhjänä tauluna oleminen vaatii rohkeutta ja rehellisyyttä. Ennakko-oletukset ovat inhimillisiä, mutta niitä on tärkeää tiedostaa, jotta ne eivät johda harhaan. Yksi elokuun etäPuimalaan osallistuneista sanoitti sen osuvasti: “Tietoisuus omista ennakkoluuloista on tärkeää – mitä näkyy pinnan päällä ja mitä on pinnan alla, ns. jäävuoren tutkiminen. Joskus on pelottavaa mennä tilanteeseen ajattelematta ja suunnittelematta etukäteen mitään”.
Ihminen ensin, järjestelmä toisena
Palvelut on rakennettu prosesseiksi, mutta ihmiset eivät elä prosesseissa. Voimmeko kysyä, mitä tämä ihminen tarvitsee juuri nyt? Vastaus voi olla hyvinkin pieni jousto, ylimääräinen tapaaminen tai pelkkä aito katsekontakti ja kuunteleminen.
Resurssit, prosessit ja tehokkuus ovat tärkeitä, mutta ne eivät saa viedä meitä kauemmas ydinkysymyksestä: kenen vuoksi olemme täällä? Vastaus on yksinkertainen – ihmisen vuoksi. Ihmislähtöisyys ei ole vain kaunis sana strategiapapereissa. Se on käytännön tekoja, jotka joskus haastavat, ravistelevat ja vievät meitä pois totutusta. Kun luovumme oletuksista, jaamme valtaa, rakennamme luottamusta ja näemme erilaisuuden voimavarana, syntyy ympäristöjä, joissa ihminen voi olla aidosti tärkein.
Joku lukija saattaa miettiä, että tekstissä olleet asiat ovat päivänselviä, yleisesti tiedossa. Kyllä, näin varmasti on. Tekstin ja rakenteilla olevan Vuorovedoin -työkalun ensimmäisen sisällön ”Ihminen keskiöön – ihmislähtöisyys ja yhteinen tavoite” tarkoituksena on tarjota pysähtymisen tila syventämään oman toiminnan ymmärtämistä sekä tarjota mahdollisuus pohtia yhteisesti, miten nämä asiat konkretisoituvat arjessani.
Olet lämpimästi tervetullut yhteiskehittämään ja puimaan Vuorovedoin -työkalun sisältöä 29.10.2025 järjestettävään kansalliseen etäPuimalaan. Jokainen on tärkeä!