Suomi liittyi Euroopan neuvoston Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevaan sopimukseen (Istanbulin sopimus) kolme vuotta sitten. Liittyminen asetti Suomelle lukuisia velvoitteita erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien auttamiseksi ja tekijöiden saattamiseksi vastuuseen.

Suomi on panemassa normeja täytäntöön perustamalla mm. seksuaaliväkivallan uhreille yliopistollisten keskussairaaloiden yhteyteen tukikeskuksia, joissa voidaan näytteenoton lisäksi antaa akuuttivaiheen psykososiaalista tukea ja käynnistää rikosprosessi tuetusti uhrin niin halutessa.

Rikoslain osalta kaikkia sopimuksen edellyttämiä muutoksia ei ole vielä käynnistetty. Sopimus esimerkiksi vaatii, että väkivaltarikoksen tekeminen lähisuhteessa tai lapseen kohdistuen tulee olla rikoksesta mitattavaa rangaistusta ankaroittava peruste. Toistaiseksi tämän Suomea koskevan kansainvälisen velvoitteen sivuuttaminen on selkeä sopimuksen toimeenpanon puute.

Tällä hetkellä esimerkiksi lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista annettavat rangaistukset mitataan säännönmukaisesti rikoslain mahdollistaman asteikon alapäästä, kun taas huumausainerikoksissa käytetään selvästi useammin ankaraa yläpäätä. Tämä on osaltaan johtanut inhimillisesti arvioiden käsittämättömiin tilanteisiin, joissa muutaman hamppukasvin viljelystä on saanut kovemman rangaistuksen kuin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (HS Mielipide 7.4.2018).

Istanbulin sopimus kannustaa myös suostumusperustaisen raiskauksen tunnusmerkistöön siirtymiseen. Sopimuksen seksuaaliväkivaltaa ja raiskausta koskeva artikla pohjaa uhrin suostumuksen puutteelle. Sen selitysasiakirjassa viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun M.C. vastaan Bulgaria, jossa todetaan, että raiskausrikoksista tuomittaessa fyysisen vastustuksen näytön edellyttäminen uhreilta voi johtaa tietyntyyppisten raiskauksien jäämiseen rankaisematta, jolloin joustamattomuus vaarantaa yksilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja fyysisen koskemattomuuden tehokkaan suojan.

Näin kävi Suomessa esimerkiksi 10-vuotiaan lapsen kohdalla, kun Turun hovioikeus päätyi toteamaan, että näyttö ei riittänyt todistamaan, että uhri olisi ollut aikuisen tekijän kanssa sukupuoliyhteydessä avuttomassa tilassa tai vastoin tahtoaan. Korkein oikeus ei toukokuussa 2018 myöntänyt tapauksessa valituslupaa, joten hovioikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi.

Lamaantunut uhri ei kykene puolustautumaan vaikka haluaisi

Ratkaisuksi on joidenkin lakivaliokunnan jäsenten suulla tarjottu vähimmäisrangaistusten koventamista lapsen törkeissä seksuaalisissa hyväksikäytöissä. Tämä kuitenkin säilyttäisi nykyisen tunnusmerkistön ongelmallisuuden lapsen raiskaamisen osalta – lapsen kanssa yhdynnässä ollutta tekijää ei tuomittaisi raiskauksesta, ellei lapsen aktiivisesta vastustelusta olisi näyttöä.

Nykymuotoinen tunnusmerkistö ei riittävän selvällä tavalla tue tuomitsemista raiskausrikoksesta, kun kyse on aikuisen tai edes lapsen avuttoman tilan tai pelkotilan hyväksikäytöstä. Viimeaikaisen aivotutkimuksen mukaan lamaantuminen tai jähmettyminen on itse asiassa hyvin tyypillinen reaktio raiskaustilanteessa. Lamaantuessaan uhri on täysin puolustuskyvytön, eikä kykene liikkumaan tai huutamaan vaikka haluaisi. Nämä hermoston reaktiot ovat automaattisia ja ei-tahdonalaisia. Raiskausrikoksen tunnusmerkistön tulisi ottaa tämä huomioon ja tehokkaammin suojella uhrin koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta – riippumatta siitä, miten tämän ei-tahdonalainen hermosto sattuu väkivaltatilanteessa reagoimaan.

Suomi on laatinut Istanbulin sopimuksen toimeenpanemiseksi nelivuotisen suunnitelman, joka pitää sisällään lukuisia tärkeitä toimenpiteitä naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien auttamiseksi. Rikoslakiin liittyvät muutokset tekijöiden vastuuseen saattamiseksi ovat kuitenkin edelleen kesken.

Oikeusministeriö on laatinut rikoslain uudistamistarpeista arviomuistion, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. Arviomuistio ei kuitenkaan seksuaalirikosten kohdalla riittävällä tavalla ota huomioon viimeaikaista eurooppa-  ja kansainvälisoikeudellista kehitystä tai Suomen niistä johtuvia velvoitteita.

Lapset tarvitsevat haavoittuvuutensa ja puolustuskyvyttömyytensä tähden erityistä suojaa. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen nojalla erityisen suojan turvaaminen lapsille on viranomaisvelvoite. Tämän tulisi näkyä myös lapsiin kohdistuvien rikosten tunnusmerkistöissä nykyistä yksiselitteisemmin. Myös naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet ja kansainväliset velvoitteet jäävät muistiossa katveeseen. Seuraavassa hallitusohjelmassa on otettava kantaa rikoslain muuttamistarpeisiin kansainvälinen kehitys silmällä pitäen.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *