Parhaillaan selvitetään vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluiden siirtoa resursseineen kuntien vastuulle. Hallitusohjelmaan sisältyvää asiaa selvittää työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmävuoden loppuun mennessä. Siirtoa pohjustettiin jo edellisen hallituksen aikana ns. työllisyyspoliittisella kuntakokeilulla.
Kunnista on tullut runsaasti kannatusta ajatukselle – etenkin viimeisimmän työmarkkinatuen muutoksen jälkeen. Vuoden alusta kuntien rahoitusvastuuta lisättiin pitkään passiivisesti työmarkkinatukea saaneiden osalta. Siirtoa, tai ainakin sen kokeilemista, kannattaa myös Suomen Kuntaliiton Timo Kietäväinen.
Siirron toivotaan tuovan kunnille enemmän työkaluja pitkään työmarkkinatukea saaneiden palvelussa. Tällä hetkellä kuntien mahdollisuudet työllistymistä edistävässä palvelussa rajoittuvat pitkälti kuntouttavaan työtoimintaan.
Hajauttaminen voi myös vahvistaa valtion ohjausta
Vaikeimmin työllistyvien työvoimapalvelujen siirrossa kuntien vastuulle viitataan usein ns. Tanskan malliin. Tanskassa työvoimapalvelut kunnallistettiin jo vuosia sitten. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, ettei palvelujen kunnallistaminen tarkoittanut, että kunnat saisivat itsenäisesti päättää palveluistaan. Sen sijaan kunnille asetettiin valtion puolelta erilaisia toiminta- ja raportointivaateita.
Viime vuonna ilmestyneessä ns. Kochin komitean loppuraportissa Tanskan työvoimapolitiikan uudistamiseksi yhtenä ehdotuksena olikin kuntien toimintavapauksien lisääminen ja valtion ohjauksen yksinkertaistaminen.
Samansuuntaisia kokemuksia on myös muista maista. Alankomaissa toimeentulotuen ja siihen liittyvän aktivoinnin siirtoa kunnille tuettiin taloudellisin kannustimin. Tavoitteena oli, että kunnissa olisi kehitetty uusia yksilöllisiä palvelukokonaisuuksia. Käytännössä taloudelliset kannusteet saivat kunnat etsimään nopeita lyhytaikaisia aktivointiratkaisuja.
Työvoimapalvelujen desentralisaatio eli hajauttaminen on ollut selkeä trendi OECD-maissa viime vuosikymmeninä. Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on puhuttu paljon siitä, miten hajauttamisen avulla on itse asiassa voitu jopa vahvistaa valtion hallintaa ja ohjausta työttömien aktivoinnissa.
Tämä ei ole yksiselitteisesti huono tai hyvä asia, mutta näkökulma tuntuu jääneen sivuun kotimaisesta keskustelusta.
Vielä on runsaasti avoimia kysymyksiä
Työvoimapalvelujen järjestämisvastuun osittaiseen siirtoon liittyy vielä lukuisia avoimia kysymyksiä: Miten määritellään vaikeimmin työllistyvät? Miten meneillään olevat aluehallinto- ja sote-uudistukset huomioidaan vastuun siirrossa? Millainen rooli työ- ja elinkeinoministeriölle jää työvoimapolitiikan strategisesta ja operatiivisesta ohjauksesta vaikeimmin työllistyvien osalta? Kuinka itsenäisesti kunnat pystyvät toimimaan esimerkiksi työllisyysmäärärahojen käytössä?
Mikä sitten muuttuu, jos vastuu vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluista siirtyy kunnille? Tähän on vaikea vastata ilman vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin.
Vaarana on ainakin jako A- ja B-luokan työnhakijoihin. Niukkenevien työllisyysmäärärahojen todellisuudessa vastaus voi myös olla: ei paljon mikään.