Peppi Saikku

erikoistutkija Sosiaalipolitiikan tutkimus, THL

Kirjoittajan blogeja

Monta tuottajaa – onnistuuko monialainen yhteistyö?

Toimittaja Tiina Merikanto kirjoittaa (Yle 9.1.2019) sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen monituottajamallin asettamista haasteista palvelujärjestelmälle. Vaarana on palvelujen pirstoutuminen, minkä kärsijöiksi joutuisivat erityisesti heikoimmassa asemassa olevat, paljon palveluja tarvitsevat ihmiset. Monen erilaisen palveluntuottajan mallissa ei monialainen yhteistyökään suju samoin kuin nykyisessä pääasiassa julkisen sektorin sisäisessä yhteistyössä. Palvelujen asiakaslähtöisyyden näkökulmasta yhteistyölle on kuitenkin yhä selkeämpi tilaus. Monialaisen […]

Jos vastuu vaikeimmin työllistyvistä siirtyy kuntiin – mikä muuttuisi?

3 min

Parhaillaan selvitetään vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluiden siirtoa resursseineen kuntien vastuulle. Hallitusohjelmaan sisältyvää asiaa selvittää työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmävuoden loppuun mennessä. Siirtoa pohjustettiin jo edellisen hallituksen aikana ns. työllisyyspoliittisella kuntakokeilulla. Kunnista on tullut runsaasti kannatusta ajatukselle – etenkin viimeisimmän työmarkkinatuen muutoksen jälkeen. Vuoden alusta kuntien rahoitusvastuuta lisättiin pitkään passiivisesti työmarkkinatukea saaneiden osalta. Siirtoa, tai ainakin sen kokeilemista, kannattaa […]