Julkisuudessa on käyty keskustelua, että jopa kymmenettuhannet hoitajat olisivat jättäneet työnsä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tarjolla on ollut lukuja 6 500:n ja 72 000:n välillä.

Mistä on kyse?

Virallinen tilastoluku on niinkin kaukaa kuin vuodelta 2014.  Tiedot saadaan kahdesta lähteestä yhdistelemällä. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta selviää, ovatko sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen saaneet töissä ja millaisissa tehtävissä, vai ovatko he esimerkiksi eläkkeellä tai työttömänä. Näitä tilastoja täydennetään Valviran rekistereistä, joihin kirjataan kaikki ammatinharjoittamisoikeuden tuovat koulutukset, kuten sairaanhoitajan koulutus, sekä nimikesuojatun ammatin tuottavat koulutukset, kuten lähihoitajan koulutus.

Tietojen yhdistämisen tuloksena selviää, että vuonna 2014:

  • Kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteli 257 500 työntekijää, joilla oli jokin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus
  • Lisäksi muilla toimialoilla työskenteli noin 72 000 työntekijää
    • joista 24 000 työskenteli sosiaali- ja terveysalan hallinnossa ja koulutustehtävissä, mutta kuitenkin koulutuksensa mukaisissa tehtävissäo
    • noin 48 000 työntekijää oli siis työssä muilla toimialoilla
    • tästäkin ryhmästä osa oli ammattinsa mukaisissa tehtävissä, vaikka toimiala oli joku muu kuin sosiaali- ja terveydenhuolto
  • Työttömänä oli 18 800 sote-ammattilaista ja työvoiman ulkopuolella 17 900
  • Sairaanhoitajia ja lähihoitajia oli töissä noin 152 000, mukaan lukien terveydenhoitajat ja kätilöt sekä lähihoitajakoulutuksen tasoiset aiemmat vastaavat koulutukset (aiemmin myös varhaiskasvatuksen työntekijät, jotka eivät ole tässä luvussa)
  • lisäksi muilla toimialoilla työskenteli 23 500 työntekijää
    • joista hallinnossa ja koulutuksessa työskenteli 4 000 työntekijääo
    • muilla toimialoilla työskenteli noin 19 500 työntekijää
  • työttömänä oli 10 600 ja työvoiman ulkopuolella eli esimerkiksi ulkomailla oli noin 10 500 ammattilaista

Eri selvitykset tarjoavat alanvaihtajista hyvin erilaisia lukuja

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Kuntatyönantajat selvittivät puolestaan vuonna 2019 vanhuspalvelulain valmistelun yhteydessä alanvaihtajien määrää, mutta THL:ään verrattuna hieman eri näkökulmasta.

Ne pyrkivät selvittämään, kuinka paljon on sellaisia alaa vaihtaneita hoitajia (lähihoitajat, sairaanhoitajat ja vastaavat), jotka voisivat mahdollisesti palata takaisin alalle ja vanhustenhoitoon.

Selvityksessä tarkasteltiin vain niitä, jotka eivät olleet opiskelleet uutta ammattia. Tämä johtuu siitä, että hoitotyöhön palaaminen on huomattavan epätodennäköistä uuden ammatin hankkimisen jälkeen.

Laskelman mukaan tällaisia henkilöitä oli vuonna 2017 noin 21 000. Kun tästä ryhmästä vähennetään ne, jotka työskentelevät muilla toimialoilla, mutta koulutustaan vastaavassa ammatissa, sekä ne, jotka ovat suorittaneet jonkun muun alan tutkinnon, saadaan noin 9 700 sellaista työntekijää, joiden arvellaan voivan palata sosiaali- ja terveysalalle.

Onko alan vaihtajia poikkeuksellisen paljon?

Tilastokeskuksen tietojen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ei vaihda usein alaa. Erityisesti sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tehtävistä vaihdetaan tai kouluttaudutaan muille aloille varsin harvoin suhteessa muihin vastaavantasoisen koulutuksen saaneisiin.

Myöskään lähihoitajan tai vastaavan sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen saaneiden kohdalla alan vaihtaminen ei ole erityisen yleistä, vaikka selvästi yleisempää kuin sairaanhoitajan työstä.

Toistaiseksi tilastoista ei selviä, mikä on vanhustenhoidosta vuosi sitten nousseen kohun vaikutus alanvaihtoon.

Ongelmana työkyvyttömyyseläkkeet ja sairauspoissaolot

Alan vaihtamisen lisäksi hoitajia lähtee myös työkyvyttömyyseläkkeelle. Noin 12 800 hoitajaa oli vuonna 2014 eläkkeellä alle 65-vuotiaana, esimerkiksi työkyvyttömyyden vuoksi.

Erityisesti lähihoitajia siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle, noin 1,5 kertaa keskimääräistä naistyöntekijää useammin. Jos heitä lähtisi saman verran kuin työntekijöitä keskimäärin siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle, alalla voisi olla lähes 2 000 lähihoitajaa enemmän.

Myös lähihoitajien sairauspoissaolot ovat hälyttävällä tasolla. Jos sairauspoissaoloja saataisiin vähennettyä lähemmäs keskiarvoa, alalla olisi huomattavasti vähemmän henkilöstövajausta.

Hoitajamitoituksen vaatima työvoiman lisäys voitaisiin likimain kattaa, mikäli työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspoissaolojen määrä saataisiin keskitasolle.

Sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrän vähentäminen ja nykyisen henkilöstön pitäminen alalla edellyttävät työelämän aiempaa aktiivisempaa kehittämistä.

Tutkimusten mukaan seuraavat seikat vaikuttavat merkittävästi työhyvinvointiin:

  • Johtaminen. Nykyaikainen johtaja kuuntelee alaisiaan ja perustelee päätöksensä. Päätösten tulee olla myös tasapuolisia.
  • Työntekijän itsenäisyys. Työntekijällä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa aikatauluihin ja suunnitella omaa työtään. Tämä myös vähentää kiireen haitallista vaikutusta.
  • Kiireen hallinta. Olennaista on, kokeeko työntekijä, että hän voi kiireestä huolimatta tehdä työnsä kunnolla, mikä vaikuttaa kokemukseen työn mielekkyydestä.

Sote-alan henkilöstötarve on tulevaisuudessa valtava

Oli alan vaihtaminen sosiaali- ja terveysalalla sitten keskimääräistä vähäisempää tai suurempaa, henkilöstötarpeen kasvua ei voi ohittaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tarve on tulevaisuudessa valtava.  Noin 150 000 sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijää jää eläkkeelle seuraavien 15 vuoden aikana, Honkatukia ym. mukaan.  Luku sisältää kaikki alalla työskentelevät, ei vain sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneet.

Vuoteen 2040 mennessä hoivan tarpeen on arvioitu lisääntyvän noin kolmanneksella. Tämä tarkoittaisi sitä, että alalle tarvitaan noin 50 000 työntekijää lisää eläköityvien työntekijöiden lisäksi.

Elämme tulevaisuudessa niukkenevan työvoimaresurssin aikaa. Vaikka nyt keskustellaan vanhuspalveluista, työntekijöitä on riitettävä myös muihin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin. Kilpailu työvoimasta kiihtyy, ja alalla tarvitaan uusia toimintakäytäntöjä ja johtamisen malleja.

Digitaalisilla palveluilla tai robotisaatiolla tuskin voidaan korvata perushoivaa suuressa määrin, mutta esimerkiksi ikäihmisten kotihoidon etäkäynnit ja muut vastaavat innovaatiot voivat vähentää fyysisiä käyntejä asiakkaan luona ja siten helpottaa tilannetta.

Ovatko hoiva-avustajat ratkaisu?

Yhdeksi keinoksi vastata vanhuspalveluiden henkilöstötarpeeseen on esitetty hoiva-avustajien koulutusta. Hoiva-avustajia on tällä hetkellä koulutettu vasta alle tuhat, mutta heidän määränsä kasvaa lähivuosina, sillä koulutusta on lisätty.

On selvää, että ikääntyneiden palveluissa on hoiva-avustajille soveltuvia tehtäviä. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että koulutustasoa ei madalleta. Muita Pohjoismaita alempi henkilöstömitoitus vanhustenhoidossa on luultavasti ollut Suomessa mahdollinen, koska henkilöstön koulutustaso on ollut meillä muita korkeampi.

Samoin on huolehdittava siitä, että erityisesti haavoittuvien asiakasryhmien palvelun laatua seurataan aiempaa tarkemmin.

Lue lisää:

Juha Honkatukia, Johanna Kohl & Jere Lehtomaa (2018): Uutta, vanhaa ja sinivalkoista– Suomi 2040. VTT TECHNOLOGY 327.

Kommentit

Pentti Lahtinen

20.03.2020 19:43

Alkoholismi on syynä monen terveysalan ihmisen työkyvyttömyyseläkkeeseen.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *