Vuonna 1972 voimaan tullut kansanterveyslaki oli sodan jälkeisen Suomen merkittävin terveydenhuollon uudistus. Laki toi kuntiin terveyskeskukset, joihin oli helppo päästä, ja siirsi terveydenhuollon painopistettä sairauksien hoidosta sairauksien ja ongelmien ehkäisyyn.
Lähtötilanne oli huono. Suomessa oli korkea sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ja työikäisten miesten elinajanodote oli eurooppalaisittain alhainen. Pohjoismaisessa vertailussa työikäisten miesten kuolleisuus oli yli kaksinkertainen verrattuna Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.
Vuosikymmenten aikana kansanterveyden edistämiseksi tehty työ on tuottanut suomalaisille valtavasti hyvää: vastasyntyneen elinajanodote on noussut 1970-luvun alusta kymmenellä vuodella, työikäisten sairastuvuus merkittäviin kansansantauteihin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, on laskenut huomattavasti ja sekä työikäisten että erityisesti eläkeläisten toimintakyky on parantunut.
Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut käänne huonompaan. Elinajanodotteen kasvu on hidastunut, ja väestön toiminta- ja työkyvyn pitkään jatkunut koheneminen on jopa pysähtynyt.
Koronapandemian kaikkia vaikutuksia emme vielä tunne, mutta edellä mainittu trendi on ollut nähtävissä jo ennen pandemiaa.
Kansanterveyslain tehtävät siirtyvät sote-lakeihin – mitä tilalle?
Kansanterveyslain tehtävät siirtyvät vuodenvaihteen jälkeen sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uuteen lainsäädäntöön.
Riittääkö uudistus turvaamaan väestön terveyden ja hyvinvoinnin myönteisen kehityksen?
Nykyinen globalisoitunut ja kriisialtis maailma vaatii uutta, laajempaa lähestymiskulmaa myös kansanterveystyöhön. Mukaan tulee ottaa vahva monitieteinen näkökulma ihmisten, eläinten ja koko eliöstön terveyteen.
Tämä planetaarinen terveys ja hyvinvointi sisältää luonnonvarojen käytön, ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset, ruokatuotannon ja sosiaalisen kestävyyden.
Terveys ja hyvinvointi jakautuvat edelleen epätasaisesti
Väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä tukevat toimet ja aktiviteetit eivät yleisesti ottaen ole tautikohtaisia.
Valtaosaa kansantaudeista ja kansanterveysongelmista voidaan ehkäistä samoilla keinoilla:
turvaamalla terveyden kannalta suotuisat elinolot (koulutus, toimeentulo, asuminen, ympäristö, esteettömyys, osallisuus), edistämällä terveyttä tukevia elintapoja (ravitsemus, liikunta, uni, päihteettömyys, tupakattomuus) ja tarjoamalla hyvät peruspalvelut.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu on ollut kunnilla, joiden resurssit palveluiden järjestämiseksi ovat vaihdelleet huomattavasti.
Terveyden ja hyvinvoinnin erot erityisesti eri sosioekonomisten ryhmien ja koulutusryhmien välillä ovat edelleen suuria, ja pandemia-aika on osaltaan kiihdyttänyt eriarvoistumista. Väestön vanhenemisen takia palveluiden tarve kasvaa merkittävästi.
Sote-uudistuksen tavoite on taata asukkaille yhdenvertaiset palvelut. Väestöterveyden kannalta ratkaisevaa on, miten sairauksien ehkäisy ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen onnistutaan pitämään tulevaisuudessakin vahvana ja vaikuttavana.
On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen Suomessa asuva saa laadukasta ja tasavertaista hoitoa ja kuntoutusta niitä tarvitessaan. Väestöterveyden ylläpitäjinä elintavat, kuluttajavalinnat ja sairauksien riskitekijät ovat kuitenkin edelleen avainasemassa.
Ihmisen ja luonnon terveys riippuvat toisistaan
Kansanterveyslaki toi paljon uusia toimintamalleja, ja sen taustalla olleet ajatukset terveyttä edistävistä ja ylläpitävistä toimista ovat edelleen ajankohtaisia.
Suomi on ollut yhteiskuntapolitiikassa edelläkävijä korostaessaan terveys kaikissa politiikoissa -näkökulmaa ja hyvinvointitalousajattelua, jonka mukaan väestön hyvinvointi ja talous tukevat toisiaan.
Nyt näkökulmaa on edelleen laajennettava. Ihmisen ja luonnon terveys ovat riippuvaisia toisistaan. Keinot, joilla edistämme ihmisten terveyttä ja hyvinvointia esimerkiksi liikunnan tai ravitsemuksen keinoin, edistävät myös luonnon terveyttä.
Kun tunnistamme tämän keskinäisriippuvaisuuden, voimme aiempaa paremmin edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia ja samalla tukea hyvinvointiyhteiskunnan toimintakykyä kestävällä tavalla.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Turun Sanomissa 13.1.2023.