Vaikka suomalaisten terveydentila on kokonaisuutena ottaen kohentunut 2000-luvulla, ovat sosiaaliryhmien väliset terveyserot ovat kuitenkin pysyneet ennallaan. Erot ovat jopa kasvaneet.

Eri sosiaaliryhmien kuolleisuudessa, pitkäaikaissairastavuudessa, koetussa terveydessä, mielenterveydessä, sairauksien biologisissa riskitekijöissä ja terveyteen vaikuttavissa elintavoissa on edelleen merkittäviä eroja.

Miesten ja naisten sekä siviilisäätyjen väliset erot terveydessä ovat huomattavia. Samoin alueiden välillä on huomattavia terveyseroja. Itä-, Pohjois- ja Kaakkois-Suomessa miesten elinajanodote on lähes 5 vuotta ja naisilla noin 2 vuotta lyhyempi kuin Pohjanmaalla tai Ahvenanmaalla asuvilla.

Terveyserot ovat yleensä asteittaisia. Terveys on sitä parempi ja odotettavissa oleva elinikä sitä korkeampi mitä koulutetumpi ja mitä arvostetummassa ammattiasemassa henkilö on ja mitä suuremmat heidän tulonsa ja varallisuutensa ovat.

Olen sanonut aiemmin, ja toistan sen painokkaasti tänä iltana. Terveyseroina selvästi näkyvä eriarvoisuus on eettisesti väärin, se on yhteiskunnan voimavarojen suurta tuhlausta. Pitkään jatkuessaan eriarvo vaarantaa myös lintukotomme rauhan. Sillä lisääntynyt eriarvo koskettaa myös lapsia.

Lasten hyvinvointi kohentunut

Kaikilla käytössä olevat mittarit kertovat, että lasten ja nuorten suuren enemmistön tilanne on hyvä. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä. Heillä on ystäviä ja harrastuksia; he pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa ja kokevat vanhempien tukevan koulunkäyntiään. Väkivaltaa käytetään kotikasvatuksessa yhä harvemmin. Lasten kasvuympäristö on aiempaa turvallisempi. Koulun osallistumiskulttuuri ja työilmapiiri ovat kohentuneet. Entistä useampi yläkoululainen pitää koulusta.

Nuorten tupakointi ja alkoholinkäyttö sekä teiniraskaudet ovat vähentyneet. Pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten määrä ei enää kasva. Huonot julkiset palvelut eivät horjuta hyvinvoivan enemmistön arkea. Kun läheiset ihmissuhteet toimivat, lapset pärjäävät.

Mutta samalla kun enemmistö lapsista voi hyvin, pienen osan ongelmat jatkuvat ja kärjistyvät. Pahoinvoivien lasten osuus vaihtelee mittarista riippuen. Kahdeksan prosenttia yläkouluikäisistä on vailla läheistä ystävää. Jopa viidennes yläkouluikäisistä tytöistä kokee itsensä masentuneeksi. Yläkouluikäisistä tai vanhemmista tytöistä useampi kuin joka viides on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Poikien itsemurhat ovat Suomessa OECD-maiden yleisimpiä.

Huumeita on kokeillut joka kymmenes yläasteikäisistä, joka kahdeksas lukiolaisista ja joka viides ammattiin opiskelevista nuorista. Toki tupakoivien nuorten osuus on puolittunut sitten vuosituhannen alun. Samoin on puolittunut kerran tai useammin kuukaudessa humalaan juovien nuorten osuus. Mutta nämä luvut ovat kansainvälisesti verrattuna edelleen korkeita.

Lastenkin eriarvo kasvaa

Vaikka materiaalinen elintaso on Suomessa varsin korkea, kuuluu yhdeksän prosenttia lapsista pienituloisiin perheisiin. Kolme prosenttia suomalaislapsista kuuluu perheeseen, jossa on vakavia puutteita elintasossa. Pitkäaikaisesti eli vähintään kymmenen kuukautta toimeentulotukea saavissa perheissä elää lähes 13 000 lasta. Lasten ja nuorten toistuva sijoittaminen kodin ulkopuolelle on nelinkertaistunut 20 vuodessa. Lastensuojelun laitoshuollossa yli puoli vuotta olleiden alaikäisten osuus on lähes kolminkertaistunut.

Molempien vanhempien työssäkäynti, työelämän kiire, ylityöt ja määräaikaiset työsuhteet rajoittavat vanhempien mahdollisuuksia lasten hoivaan ja suojeluun. Kaksi viidestä vanhemmasta tuntee laiminlyövänsä perhettään työn vuoksi, ja yhtä moni on huolissaan omasta jaksamisestaan. Epätyypillistä työaikaa tekevillä on perheen ja työssäkäynnin yhdistäminen erityisen vaikeaa.

Huono-osaisuus kehkeytyy ja kasautuu huolenpidon puutteesta, yksinäisyydestä, koulukiusaamisesta, heikosta lukutaidosta, harrastusten korkeista maksuista sekä pitkittyvistä taloudellisista vaikeuksista kotona. Lapset eriarvoistuvat ja huostaanottojen määrät kasvavat, koska lasten, nuorten ja perheiden palvelut eivät pysty ajoissa tukemaan ja auttamaan riskitilanteissa.

Eriarvoistuvan kehityksen oikaiseminen vaatii lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita, joissa lasten tärkeitä ihmissuhteita tuetaan ja vahvistetaan.

Peruspalvelut tukevat hyvinvointia

1990-luvun laman aikana lasten ja nuorten peruspalveluita leikattiin. Samalla luotiin kasvava korjaavien palveluiden tarve. Neuvolan perhevalmennusta karsittiin, vaikka vanhemmuuteen valmentamisen tiedätään ehkäisevän lapsen ongelmia. Neuvolan kotikäyntejä vähennettiin ja lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas, vaikka kotiin annettu tuki vahvistaa vanhemmuutta ja ehkäisee lapsen myöhempiä mielenterveysongelmia. Kouluterveydenhuoltoa ja oppilashuoltoa karsittiin, vaikka sekä nuoret että vanhemmat katsovat, että apua pitäisi saada juuri koulussa.

Lapsiperheille tehtyjen tulonsiirtojen reaaliarvo on pienentynyt sitten 1990-luvun alun ja jäänyt jälkeen ansioiden ja elinkustannusten kehityksestä. Lasten arkiseen kasvuympäristöön – kotiin, päivähoitoon ja kouluun – parinkymmenen vuoden aikana tehdyillä leikkauksilla on vaarannettu monen lapsen mahdollisuudet hyvään kasvuun.

Lasten ja nuorten kasvun tukeminen on kuitenkin mahdollista varsin yksinkertaisin keinoin! Tiedämme varsin hyvin, mitä pitäisi tehdä ja miten toimia. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruslähtökohtana on kaikille saatavilla olevat, hyvätasoiset ja kohtuuhintaiset palvelut. Näitä peruspalveluita – päivähoitoa, koulua, ja terveydenhuollossa neuvola- ja kouluterveystyötä – on tarjottava kaikille, riippumatta perheen varakkuudesta.

Päivähoitoryhmien ja koululuokkien kokoa ei saa päästää kasvamaan. Voimavaroja on lisättävä korjaaviin palveluihin ja suurimmassa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten auttamiseen. Syrjäytymisen riskitekijät tunnetaan varsin hyvin, ja ehkäisytoimien vaikuttavuudesta on hyvää tutkimusnäyttöä.

Korjaavat toimet on tärkeää kohdistaa riittävän varhain ja riittävän laaja-alaisena sinne, missä tukea tarvitaan. Niiden on katettava koti, neuvolat, varhaiskasvatus ja koulu. Arkista tukea perheen kriiseissä sekä kotikasvatuksen neuvontaa tulee saada kotiin ilman lastensuojeluasiakkuutta.

Tukea pitää antaa erityisesti pienten lasten perheille. Lapsiperheiden kotipalvelun tulee olla myös vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten vanhempien tukena.

Resepti lasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin on sinänsä yksinkertainen: tarvitaan kohtuullinen toimeentulo, aikaa huolenpitoon ja riittäviä palveluita vanhemmuuden tueksi.

 

Kirjoitus perustuu Itä-Suomen Lääketiede -tapahtumassa syyskuussa 2014 pidettyyn puheeseen.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *