Lapsen syntymä on muutosvaihe, johon on vaikea valmistautua ennalta kovin hyvin. Useimmiten se onnistuu yllättämään; toisaalta onnen syvyydellä, toisaalta myös uupumuksen ja avuttomuuden tunteiden voimalla. Nämä ovat kaikki luonnollisia, ja niihin tulee vastata yhteisöllisesti.
Tuen hakeminen on osa tervettä vanhemmuutta. Itse asiassa ihmiselle on lajityypillistä ja siten myös kulttuurisesti ominaista kasvattaa lapset yhteisvoimin. Tämä varmistaa vanhemmille sen tuen, jonka avulla he voivat toimia omien ihanteidensa ja vahvuuksiensa mukaan eivätkä koe kohtuutonta stressiä.
Voidakseen kasvaa sellaisiksi vanhemmiksi kuin haluavat, monet vanhemmat käyvät odotusaikana läpi omat lapsuuden kodin kokemuksensa ja miettivät, millainen vanhempi itse haluaa olla. He myös rakentavat suhdettaan vastasyntyneeseen ja samalla täsmentävät suhdettaan puolisoon, muihin perheen lapsiin ja muuhun sukuunsa.
Muutosvaiheessa omien voimavarojen eli toimivien asioiden tunnistaminen auttaa vanhempia rakentamaan luottamusta omiin kykyihinsä vanhempana ja myös parisuhteen pysyvyyteen.
Lapsen syntymän jälkeistä aikaa pidetään muutoksen herkkyyskautena, jolloin vanhemmat ovat valmiita miettimään itseään ja elintapojaan syntyneen lapsen hyväksi. Tunne onnistumisesta ja pärjäämisestä kannattelee tuoreita vanhempia vaativissa ja ajoittain kuormittavissa lapsiperheen tilanteissa.
Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi työttömyyden herättämä taloudellinen huoli tai lapsen itkuisuuteen liittyvä väsymys ja huoli lapsen voinnista. Tämä merkitsee myös sitä, että löytää tarvitsemansa avun luonnollisista verkostoista tai ammattilaisten avulla. Nämä onnistumisen kokemukset vanhempana ja puolisona auttavat ja motivoivat myös muutoksen tekemiseen.
Äitiys- ja lastenneuvolassa toimivia terveydenhoitajia on viime aikoina korostuneesti ohjattu kannustamaan vanhempia tunnistamaan perheen voimavaroja ja keskustelemaan niistä. Neuvolan säännölliset ja huolellisesti toteutetut laajat terveystarkastukset mahdollistavat sekä perheen voimavarojen että kuormittavien tekijöiden tunnistamisen. Ne ovat oivallisia kohtaamistilanteita vanhemmuuden ja parisuhteen tuen toiveiden nousemiselle esiin.
Mistä vanhemmat sitten löytävät tukea ja apua?
Kaikki vanhemmat kaipaavat ajantasaista ja luotettavaa tietoa uuteen elämäntilanteeseensa. Jaksaakseen muutosvaiheen läpi vanhempien on hyvä yhdessä sopia lastenhoidosta, kasvatusperiaatteista ja kotitöistä sekä tavasta hoitaa parisuhdettaan pikkulapsiperhevaiheen ruuhkavuosina. Näissä vanhemmuuden ja parisuhteen kysymyksissä osalle vanhemmista riittää neuvolan tarjoama ajantasainen tieto esimerkiksi Meille tulee vauva -opas, ja järjestöjen kuten Väestöliiton, Mannerheimin lastensuojeluliiton tai Folkhälsanin sivustot ja julkaisut.
Osa vanhemmista kaipaa – joko tiedollisen tuen lisäksi tai sen sijaan – henkilökohtaista kohtaamista ja keskusteluapua joko terveydenhoitajalta tai vaikkapa vertaisryhmien kautta. Erityisesti tämä koskee jaksamisen ongelmia, joihin tarvitaan myös käytännön apua kuten kotipalvelua.
Osa vanhemmista tarvitsee vanhemmuuden tai parisuhteen vahvistamiseksi ja niissä esiin nousevien pulmien hoitoon usean eri toimijan apua. Pulmien taustalla saattaa olla esimerkiksi masennusta, päihdeongelmia ja väkivaltaa, jolloin tarvittava apu tulee räätälöidä perheelle viiveettä.
Erilaisissa tuentarpeen tilanteissa tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelman myötä 17 maakuntaan ollaan luomassa perhekeskuksia, joissa on saatavilla eri ammattiryhmien palveluita ja on mahdollisuus osallistua vertaisryhmien toimintaan. Perhekeskuksissa yhdistyisivät perheiden kohtaamispaikat sekä eritasoiset auttamisen ja tukemisen palvelut.
Äitiys- ja lastenneuvoloiden siirtäminen valinnanvapauden piiriin vaarantaa perhekeskusten toimintamahdollisuuksia.
Vanhemmuuden ja parisuhteen hyvinvoinnista hyötyvät sekä perhe että koko yhteiskunta.