Suomessa joka kymmenes lapsi asuu köyhässä perheessä. Se on riski ja vastoin suomalaisten enemmistön arvoja. Meillä on syytä olla huolissamme lasten ja lapsiperheiden eriarvoistumisesta, nuorten syrjäytymisestä ja vähäosaisuuden juurtumisesta ylisukupolviseksi.
Tällainen kehitys uhkaa johtaa myös hyvin ja huonosti toimeentulevien sosiaaliseen etäisyyteen ja elämänpiirien eriytymiseen. Kun yhteiset kokemukset vähenevät, hyvinvointiyhteiskunnan perustana oleva luottamus uhkaa rapautua. Helsingin Sanomien köyhyyskyselyn tuoreet tulokset antavat tästä jo viitteitä.
Hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkot sekä erityisesti perheiden elinolojen tukeminen ja varhaiskasvatus ovat avainasemassa torjuttaessa vähäosaisuuden ylisukupolvista kasautumista.
Nobel-palkitun taloustieteilijä James Heckmanin johtopäätös laajasta, monitieteisestä tutkimusohjelmasta on puhutteleva: lapsen viisi ensimmäistä ikävuotta ovat ratkaisevia niiden tiedollisten, sosiaalisten ja tunteellisten kykyjen kehitykselle, jotka vaikuttavat lapsen myöhempään koulumenestykseen, ansiotyöhön ja koko elämänkulkuun. Varhaislapsuuteen investoimisen taloudellinen tuotto on korkea. Myöhemmät kompensointiyritykset johtavat huonompiin tuloksiin.
Meillä Suomessa muun muassa professorit Jorma Sipilä ja Eva Österbackaovat painottaneet, että varhaiskasvatus ja lasten kouluvalmiuksien tukeminen ovat parhaita keinoja edistää lapsen ja nuoren hyvinvointia ja ehkäistä ongelmien syntyä. Heikoista kasvuoloista koulua käyvien lasten tuki on erityisen tärkeä. Kun halutaan tukea lapsia ja nuoria, on ensi sijassa tuettava perheitä, koteja ja lasten muita kasvuympäristöjä.
Ennaltaehkäisy merkitsee perheitä leimaamattomien universaalipalvelujen tarjoamista kaikille, mutta myös räätälöityä tukea niille vanhemmille ja nuorille, joiden elämän eväät ovat heikommat.

Eriarvoisuuden vähentäminen on keino turvata yhteiskunnan taloudellista kestävyyttä

Taloudellinen kestävyys on ollut uuden hallituksen poliittisen puheen ja toimenpidevalmistelun keskiössä. Vähemmälle on jäänyt keskustelu yhteiskunnan sosiaalisesta kestävyydestä. Taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden keskinäisyhteys tunnustetaan laajalti.
Eriarvoisuuden torjunta ei ole kuitenkaan saanut liiemmälti sijaa yhteiskunnallisten muutosten hallinnassa ja päätöksenteon agendalla. Säästöpaineet uhkaavat typistää päätösten tarkasteluhorisonttia ja synnyttää koko yhteiskuntaa kurjistavia seurauksia.
Suomalaiset pitävät eriarvoisuuden vähentämistä moraalisesti tärkeänä. Lisäksi se on keino turvata taloudellista kestävyyttä. Liian suuret tuloerot heikentävät näet talouskasvua ja yhteiskunnan vakautta. Kasvuvaikutus välittyy erityisesti koulutuksen kautta: heikossa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa olevissa perheissä lasten koulutusta laiminlyödään, oppimistulokset jäävät heikoiksi ja yhteiskunnan sosiaalinen liikkuvuus vähenee.
Eriarvoisuuden vaikutukset näkyvät suurina sosioekonomisina eroina kansalaisten terveydessä ja toimintakyvyssä ja niiden seurauksena esimerkiksi työmarkkina-asemassa ja osallisuudessa.
Menopaineet kasvavat, kun sosiaalisen huono-osaisuuden vaikeimpia ongelmia yritetään korjata. Samalla kansantalouden veropohja hapertuu ja verotuksen hyväksyntä kaikkein hyvätuloisimpien keskuudessa saattaa heiketä. Kokonaisuutena suomalaisten valmius rahoittaa hyvinvointipolitiikkaa verovaroin on kuitenkin säilynyt korkeana.
Julkisilla, pääosin yhteisin verovaroin rahoitetuilla hyvinvointipalveluilla on tähän asti ollut merkittävä pienituloisten toimeentuloa ja kulutusmahdollisuuksia kannatteleva vaikutus. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhteydessä on tärkeä huolehtia siitä, etteivät palveluiden saatavuuden ja maksupolitiikan muutokset kasvata jatkossa toimeentuloeroja.

Lapsi- ja perhepalvelujen uudistamista tarvitaan

Palvelujen kehittämistarpeita on kartoitettu useissa kokoavissa katsauksissa viime vuosina. Niissä suositellaan lasten, nuorten ja perheiden palveluihin parempaa koordinaatiota ja yhden luukun periaatteen toteutumista, räätälöityjä palveluja, poikkihallinnollisen yhteistyön lisäämistä sekä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen panostamista.
Samalla, kun korjaavan työn resurssit on turvattava, on tärkeä ymmärtää ennalta ehkäisevän työn vaikuttavuus. Nykyisin järjestelmällistä vaikuttavuustutkimusta ei juuri ole olemassa. Hyvin perustellun politiikan tueksi tarvitaan lisää tietoa eri palvelujen kustannusvaikuttavuudesta. Tähän tarpeeseen myös THL pyrkii vastaamaan lähivuosina.
On  myönteistä, että pääministeri Juha Sipilän hallituksen lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmahankkeessa on asetettu kunnianhimoinen tavoite hajanaisen palvelujärjestelmän uudistamisesta. Muutosohjelmalla halutaan vahvistaa vanhemmuutta ja lisätä matalan kynnyksen palveluita. Kyseessä on laaja, monia hallinnonaloja ja palveluita koskeva muutos, joka edellyttää vahvaa kansallista ohjausta ja taloudellista panostusta muutosvaiheessa.
Lapsiperheiden palveluremontissa onnistuminen palkitsee. ”Yhteiskunnan kokonaisuuden kannata lasten kehitys on asia, jota olennaisempaa ei ole”, painottavat Sipilä ja Österbacka.  Siihen johtopäätökseen on helppo yhtyä.
×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *