Alkusyksystä kuulin, että Posti on voittanut erään kaupungin lastensuojelun perhetyön kilpailutuksen. Kyse ei ollut valeuutisesta. Olemme sellaisen ilmiön äärellä, jossa isot toimijat pyrkivät uudelle alalle alihintaan, tekevät tappiolla muutaman vuoden ja kartuttavat sinä aikana osaamista. Organisaatio voi tehdä tarjouksen ilman että sillä on mitään aikaisempaa kokemusta kyseisen palvelun tuottajana. Se voi ryhtyä rekrytoimaan henkilökuntaa sen jälkeen kun kilpailu on voitettu. Onko tämä lapsen edun mukaista, ja onko tämä hyvä tapa toimia?

Kunnat ovat harjoitelleet kilpailutusta melko pitkään, ja silti ongelmia ilmenee niin järjestäjän, tuottajan kuin asiakkaiden raportoimana. Jos soten maakuntamalliin päädytään, tilanne muuttuu ja kilpailutuksen järjestäjiä on vähemmän. Kannan huolta lastensuojeluperustein ympärivuorokautisessa hoidossa vuosittain olevien noin 18 000 lapsen ja nuoren asemasta. Näistä lapsista ja nuorista yli 7 000 oli sijoitettuna yksityiseen perheeseen oman kodin ulkopuolelle, lähes saman verran (6 500) erilaisiin laitoksiin, yli 2 000 ammatillisiin perhekoteihin ja lähes 2 000 muualle vuonna 2015. Näissä yksiköissä kasvaa pikkukaupungin kokoinen tuleva sukupolvi.

Julkisen vallan vaativa vastuu

Lastensuojelun ympärivuorokautinen palvelutuotanto on yksityistynyt 2000-luvulla, ja viime vuosina isot kansainväliset toimijat ovat ostaneet pieniä laitoksia. Lastensuojelun laitosyksiköistä ja ammatillisista perhekodeista suurin osa on yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten järjestöjen ylläpitämiä. Julkisen sektorin omia yksikköjä on noin kolmannes. Tämän lisäksi kaikki perhehoito toteutuu yksityiskodeissa ja perustuu toimeksiantosopimukseen.

Julkinen valta hakee vuosittain lastensuojeluperustein sijoituspaikkaa yli 5 000 lapselle. Noin joka toisessa on kysymys kiireellisestä teini-ikäisen sijoituksesta. Pikaista radikaalia suunnanmuutosta ei ole näköpiirissä. Vuosittain maakunnissa etsitään vauvoille yksin tai vanhempineen tai kouluikäisille tai teineille hoitopaikkaa, joka vastaa juuri kunkin erityisiin ja yksilöllisiin tarpeisiin.

Julkisen vallan tehtävä on hakea jokaiselle lapselle paras mahdollinen paikka asua ja saada parannusta hyvinvointiinsa. Se tarkastelee silloin henkilökunnan määrää ja osaamista suhteessa hoidettavien määrään ja hoidon vaativuuteen, mutta samalla arvioi lapsen tarvitseman opetuksen, hoidon, terapian ja oheispalvelujen järjestymistä. Lisäksi se kiinnittää huomiota hoitoyhteisön ilmapiiriin, yhteisöllisyyteen ja arjen turvallisuutta luoviin rutiineihin. Tiedetään hoidon vaikuttavuuden olevan yhteydessä myös kiireettömään arkeen, jossa luottamus lapsesta huolta pitäviin aikuisiin voi rakentua.

Lastensuojelun toimijoilla on kohtuullisen yksimielinen näkemys siitä, että ympärivuorokautista hoitoa antavien yksikköjen omavalvontasuunnitelmat eivät riitä turvaamaan lasten aseman ja oikeuksien toteutumista. Sote-valmistelussa pidettiin riittävänä laadun takeena, että palveluntuottajat rekisteröityvät ja ennakollisista lupatarkastuksista voidaan luopua. Toivottavasti laki hyväksytään muutetussa muodossa niin, että lupaviranomainen tarkastaisi ennakkoon vaativaa sosiaalihuoltoa koskevat kohteet – siis myös lastensuojelun kohteet.

Mallinnuksista kokeiluihin ja intensiiviseen kehittämistyöhön

Laitosmuotoisten palvelujen rinnalla lastensuojelun perhehoito muodostaa oman kirjavan ja monimuotoisen kokonaisuutensa. Hallituksen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa (LAPE-kärkihankkeessa) selvitettiin lastensuojelun valvonnan, laitoshuollon ja perhehoidon tilannetta ja tehtiin mallinnuksia laadukkaaseen toimintaan. Tarvittaisiin suurta selkiyttävää remonttia ja kansallisia linjauksia maakuntien tueksi, jotta uusi, lapsilähtöisesti integroitunut ja koordinoitu lastensuojelun toimintakokonaisuus syntyisi. Vain muutamassa maakunnassa on tartuttu lastensuojelun ydinkysymyksiin, ja toivottavasti niissä edetään kokeiluihin. Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen valtavirrassa marginaalisten ryhmien erityiset kysymykset ovat juuri niitä hankalia haasteita, jotka edellyttävät integraatiopuheiden konkretisoimista käytännön toimiksi.

Tarpeiden ja palvelujen yhteensovittaminen on vaativa ammatillinen tehtävä yksilö- ja perhetasolla. Se on vaativa arviointitehtävä myös maakuntatasolla. Jatkossa THL:n tehtävä on arvioida tätä alueellisesti ja kansallisesti. Kokeilevalle kehittämiselle on tilausta tietojärjestelmienkin suhteen, sillä toistaiseksi niihin ei kerry tietoa lastensuojelun tarvetekijöistä eikä kattavasti sijoituspaikoista.

Kilpailutuksesta luopuminen tuo säästöä

Kaikissa EU-maissa haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden palvelut eivät ole kilpailutuksen piirissä, ja Suomessakin tästä voitaisiin säätää. Hankintalaki (1397/2016) tähtää julkisten varojen säästämiseen. Siihen tähtää myös sote-uudistus. Vaakakupissa ovat veronmaksajan, palveluntuottajan ja asiakkaan etu. Tärkeintä on turvata lasta kannattelevat ja tukevat ihmissuhteet ja ehkäistä niiden katkeaminen kilpailutuksen seurauksena. Kaltoinkohdellut lapset tarvitsevat turvaa ja jatkuvuutta myös sijoituksen aikana. Kilpailutuksen hallintokulut ovat suuret, ja lopulta veronmaksaja maksaa ne kokonaisuudessaan hoitovuorokausilaskussa. Harvemmin on kuitenkaan selvitetty, miten paljon aikaa menee erilaiseen kilpailutuksesta koituviin kuluihin.

Hämeenlinnassa kilpailutuksen syömää aikaa selvitettiin pari vuotta sitten vain yhden paineenalaisen ammattikunnan ja vain yhden sen osatehtävän osalta. Lastensuojelun viranhaltijoiden aikaa kului pelkästään kilpailutettujen lastensuojelun avopalveluiden seuraamiseen, valvontaan, ohjaamiseen, palautteen antamiseen, lastensuojelun sosiaalityön kannalta tarpeellisten raporttien vaatimiseen ym. hallinnointiin lähes 190 000 euron verran. Jos tähän lisättäisiin sijaishuollon palvelujen osalta vastaava aika, lähestyttäisiin puolta miljoonaa euroa – yhdessä kunnassa ja yhden palvelualan osalta. Tällä rahalla lastensuojelua voisi uudistaa radikaalistikin.

Kehitysvammahuollon asumispalvelujen osalta on esitetty kilpailutuksesta luopumista vammaisten edun nimissä. Myös lastensuojelussa se olisi perusteltua. Vaihtoehtoisena kilpailualustana toimisi avoin tietopohja, julkinen ja kansallisesti kattava rekisteri lastensuojelun ympärivuorokautista palvelua tuottavista yksiköistä. Kun eri organisaatioiden tuottama tieto viedään yhdelle alustalle, vältetään päällekkäistä työtä sekä erillisten selvitysten tekemistä, saadaan aikaan lisää säästöä ja tuotetaan pysyvä tietokanta. Rekisterin tietosisältöjen luokittelun ja rakentamisen sekä kansallisten laatukriteerien tueksi on olemassa tutkimusta ja kehittämistyötä.

Kansallinen avoin rekisteri tuottaa kaikille hyötyä

Uusi kansallinen, avoin rekisteritietokanta korvaisi nykyisen rekisterin, josta julkisen sektorin palvelut puuttuvat kokonaan. Perustietojen (palvelun tuottajan nimi, henkilö-, yritys- ja yhteisö-tunnus, yhteystiedot sekä tiedot vastuuhenkilöstä) lisäksi tiedoista kävisi ilmi esimerkiksi yksikön erityisosaaminen, yhdenmukaisesti määritelty tuotettavien palvelujen sisältö, henkilökunnan määrä ja koulutusala, palvelujen hinnat ja hinnoittelu, omistuspohja, yhteistyösopimukset ja -kumppanit, omavalvontasuunnitelma, saatu palaute, tehdyt tarkastuskäynnit, ja jopa tiedot vapaista paikoista.

Kansallisen rekisterin kautta myös lapset, nuoret ja heidän läheisensä voisivat tutustua palvelutarjontaan ja osallistua oman hoitopaikkansa valintaan. Rekisteristä voisi poimia tarvittavat kriteerit täyttävät yksiköt myös hakusanoilla. Kun vaadittava tieto olisi yhdenmukaisesti luokiteltu, maakunnat voisivat kilpailuttaa palveluntuottajat tämän perusteella. Maakunta ja kunnat säästäisivät kustannuksissa ja työajassa, mikä kohdennettaisiin asiakkaan aseman ja yhteistyön vahvistamiseen. Rekisteri tulisi maakuntien tueksi myös palvelujen kehittämisessä ja johtamisessa. Lisäksi voisi ideoida tiedon kerryttämistä myös sellaisista hauista, joihin ei tullut osumia – saataisiinko näin tarvittavien palvelujen katveet ja aukot esiin alueellisesti ja kansallisesti?

Kansallinen rekisteri toisi hyötyä myös palveluntuottajille. Ne saisivat mahdollisuuden luokiteltujen pakollisten tietosisältöjen lisäksi kuvata palvelujaan ja toimintaansa yhteisellä alustalla, ilmaiseksi. Alustalla olisi paikka omavalvontasuunnitelmalle sekä muulle toiminnan ja tilojen kuvaukselle.

Rekisteri palvelisi kaikkia valvontaviranomaisia, jotka voisivat viedä tarkastus- ja lupamerkinnät rekisteriin, ja miksei Ruotsin mallin mukaisesti tarkastuskertomusten yhteenvedot ja kantelujen perusteella tehdyt ratkaisutkin. Valvontatehtävää paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti hoitavien viranomaisten työ sovittuisi yhteen ja resursseja säästyisi toiminnan läpinäkyvyyden ja yhdenmukaistumisen myötä. Palveluntuottajien toiminnan lain- ja asianmukaisuuden seuranta ja arviointi helpottuisi. Pohtia voisi myös palautekanavan merkitystä ja muotoa – tekstinä tai tähtinä, ammattilaisilta ja asiakkailta.

Rekisteristä saataisiin tarvittavat tilastotiedot kansallista ja maakunnallista arviointia ja seurantaa varten. Tällä hetkellä ei ole yhdenmukaista tilastotietoa edes laitosten lukumääristä, sijaintipaikoista tai hoitovuorokausihinnoista. Rekisterin avulla voitaisiin tehostaa kustannusseurantaa ja samantyyppisten yksiköiden vertailu tulisi mahdolliseksi. Hintavertailujen vaikeudet on osoitettu, mutta samalla tutkimus on tuonut esiin kirjon sekä laskelmien perusteissa että hinnoissa. Esimerkiksi kahdeksan paikkakunnan vertailussa lapsen kiireellisen laitossijoituksen vuorokausihinta vaihteli yllättävän paljon (247 €–428 €).

Yksittäiset yritykset ovat tunnistaneet tarpeen ja kysynnän ja ryhtyneet jo tarjoamaan kunnille alustaa, jonka avulla sekä yksikköjen esittely että laitospaikkojen haku helpottuu. Julkisen rekisterin perustaminen on nähdäkseni kuitenkin kansallinen tehtävä, jossa samalla haetaan uusia tapoja palvelun laadun ja kehityksen seurantaan.

Kirjallisuutta:

Tarja Heino, Sylvia Hyry, Salla Ikäheimo, Ismo Linnosmaa, Mikko Kuronen ja Rika Rajala (2016) Lastensuojelun kustannukset ja palvelujen hinnat. HuosTa-hankkeen (2014–2015) raportti. Työpaperi 11/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Päivi Sinko (2016) Rajapinnoilla. Lapsen erityisten tarpeiden huomioiminen sijaishuoltopaikan valinnassa (pdf). Lastensuojelun Keskusliitto.

Susanna Hoikkala, Ville Lavikainen (2015) Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta? Selvitys sijaishuollon laadusta (pdf). Lastensuojelun Keskusliitto.

Riitta Laakso (2013) Mistä koti huostaanotetulle lapselle? (pdf) Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 73

LAPE-kärkihankkeessa tehdyt mallinnusraportit:

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *