Meistä jokainen tuntee lähisuhdeväkivallan kokijan tai tekijän – lähisuhdeväkivallan merkkien tunnistamisessa kuitenkin puutteita

Lähisuhdeväkivalta on yhä suuri yksilöllinen, yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma Suomessa. Tilastot puhuvat karua kieltä.

  • Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 8 300 uhria vuonna 2017.
  • Perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 68 prosenttia oli naisia. Syylliseksi epäillyistä puolestaan 78 prosenttia oli miehiä.
  • Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Henkirikoskatsauksen mukaan parisuhdekumppanin surmaama nainen oli toiseksi yleisin henkirikoksen uhri vuosina 2010-2018.
  • Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003-2012 toi esille ettäväkivalta on yleensä ollut viranomaisten tiedossa mutta siihen ei ole puututtu.

Näiden tilastojen perusteella voi olettaa, että lähes jokainen meistä tuntee lähisuhdeväkivallan kokijan tai tekijän. Väkivallan aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä voi olla sivullisen vaikeaa käsittää. Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa uhreille fyysistä ja psyykkistä kärsimystä sekä sosiaalisia, terveydellisiä ja oikeudellisia ongelmia.

Tuntemamme lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ovat todennäköisesti hakeutuneet yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin. Väkivaltaa kokenut on ehkä soittanut palvelevaan puhelimeen, tavannut sosiaalityöntekijän, hakenut sairaslomaa työterveyshuollosta, hakeutunut turvakotiin, asioinut hammashoidossa tai terveyskeskuksessa.  Myös väkivallan tekijä on saattanut yrittää viestiä tarvitsevansa apua.

Näissä palvelutilanteissa on saatettu ohimennen keskustella väkivallasta. Neuvokkaimmat ammattilaiset ovat voineet ottaa lähisuhdeväkivallan oma-aloitteisesti puheeksi. Poliisille lähisuhdeväkivallasta kerrotaan kuitenkin vain harvoin. Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan poliisille ilmoitetaan vain noin 10 prosenttia kaikista väkivaltarikoksista. Poliisin silmin lähisuhdeväkivalta on siten piilorikollisuutta.

On vaikeaa arvioida, ovatko ammattilaiset havainneet tuttavissamme tai läheisissämme lähisuhdeväkivallan tunnusmerkkejä. Tutkimusten mukaan ammattilaisten on vaikea tunnistaa lähisuhdeväkivaltakokemuksia ilman järjestelmällistä väkivallasta kysymistä. Tilannetta ei helpota se, ettei uhrikaan aina miellä väkivaltaisia kokemuksiaan lähisuhdeväkivallaksi, varsinkaan jos kyse on henkisestä, taloudellista tai kulttuuriin liittyvästä väkivallasta. Silti vastuu lähisuhdeväkivallan tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta on kaikilla ammattilaisilla.

Haasteena yhdenmukaisen koulutuksen puute

Lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen on ensimmäinen tärkeä askel. Puheeksiotto yksinään ei silti riitä. Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen, sen vakavuuden arviointi sekä sitä seuraavat toimenpiteet edellyttävät moniammatillista ja monitasoista yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Väkivaltaan on puututtava Suomessa tehokkaammin. Ammattilaiset ovat eturintamassa katkaisemassa väkivallan kierrettä. Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen avuksi on toki jo kehitetty lukuisia toimintakäytäntöjä, mutta haasteena ovat kuitenkin olleet väkivaltatyön projektiluonteisuudesta johtuva lyhytjännitteisyys, rahoituksen epävarmuus sekä puutteellinen koulutus.

Lähisuhdeväkivalta aiheena ei ole pakollinen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan peruskoulutusten opetusohjelmissa. Ruotsissa sen sijaan väkivallan kohtaamista ja siihen puuttumista koskeva koulutus on lakisääteistä. Vaikka lähisuhdeväkivaltaa koskeva koulutustarjonta on Suomessa jonkin verran lisääntynyt, opinnot ovat edelleen vapaavalintaisia tai opetuksen tarjonta perustuu opettajien omaan kiinnostukseen.

Kun ammattilaisilta itseltään kysytään lähisuhdeväkivaltaan puuttumisesta, usein esiin nouseekin juuri tiedon puute ja kokemukset omasta riittämättömyydestä. Kun EPRAS-hankkeen  yhteydessä kartoitettiin ammattilaisten lähisuhdeväkivallan koulutustarpeita omaan työhön liittyen, tulokset olivat selkeitä: lisäkoulutusta ilmoitti tarvitsevansa terveydenhuoltoalan vastaajista 87, sosiaalihuollon vastaajista 75 ja poliiseista 64 prosenttia. Ammattilaisten koulutukselle on Suomessa ilmeinen tarve.

Uusi verkkokoulutus tueksi lähisuhdeväkivaltatyöhön

Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta astui Suomessa voimaan 2015. Sopimus velvoittaa allekirjoittaneita maita järjestämään tai tehostamaan ammattilaisten koulutusta lähisuhdeväkivallasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Jyväskylän yliopisto ja Poliisiammattikorkeakoulu ovat kehittäneet osana EPRAS-hanketta* ammattilaisille suunnatun Luo luottamusta – Puutu väkivaltaan -verkkokoulutuksen vastatakseen ammattilaisten koulutustarpeeseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa, poliisin ja kasvatuksen aloilla toimii Suomessa yli puoli miljoonaa ammattilaista, jotka kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa ja sen seurauksia työssään – tiedostaen tai tiedostamattaan. Verkkokoulutuksen tarkoituksena on paitsi antaa tietoa väkivallasta, myös auttaa ammattilaista pohtimaan asenteitaan ja suhdettaan väkivaltaan. Se tarjoaa monipuolisesti tietoa lähisuhdeväkivallasta ilmiönä, väkivaltatyön toimintamalleista sekä moniammatillisesta yhteistyöstä.

Verkkokoulutus soveltuu hyvin yhteisoppimiseen ja sen suorittamista suositellaan moniammatillisissa ryhmissä. Yhteinen koulutus ja yhdessä oppiminen luovat vahvan perustan aidolle yhteistyölle ja yhdessä tekemiselle. Verkkokoulutusta on helppo hyödyntää myös osana eri alojen opetuskokonaisuuksia ja se on vapaasti käytössä opetusta järjestäville tahoille.

Hankkeesta laaditun arviointiraportin mukaan 89 prosenttia verkkokoulutuksen suorittaneista on pitänyt koulutusta erittäin tai riittävän monipuolisena. Lisäksi lähes 90 prosenttia on pitänyt verkkokoulutuksessa tapahtuvaa opiskelua melko tai erittäin sujuvana.

Kouluttautumismahdollisuuden järjestäminen työntekijöille ja ammattilaisille on työnantajien vastuulla. Hyviä uutisia siis sinulle, ammattilainen tai opiskelija. Koulutusta lähisuhdeväkivallan tunnistamisesta, puheeksiotosta ja moniammatillisesta yhteistyöstä on nyt tarjolla.

Verkkokoulutus on kaikille avoin ja se on saatavilla ilmaiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Verkkokoulut-sivustolla.
Tutustu verkkokoulutukseen

* Enhancing Professional Skills and Raising Awareness on Domestic Violence, Violence against Women and Shelter Services (EPRAS). Projekti on saanut rahoitusta EU:n Rights, Equality and Citizenship ohjelmasta.

Blogin kirjoittamiseen ovat osallistuneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta projektipäällikkö Elisa Niklander ja kehittämispäällikkö Joonas Peltonen, Tampereen yliopistosta apulaisprofessori Marita Husso ja Jyväskylän yliopistosta yliopistotutkija Marianne Notko sekä Poliisiammattikorkeakoulusta tutkija Marianne Mela ja erikoistutkija Jarmo Houtsonen

Lue lisää

Bacchus L, Mezey G, Bewley S. (2003) Experiences of seeking help from health professionals in a sample of women who experienced domestic violence. Health Soc Care 11.

Danielsson, P. & Näsi, M. (2017) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2017 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Katsauksia 31/2018.

EPRAS-hankkeen sivut

Heiskanen, M. & Ruuskanen, E. (2010) Tuhansien iskujen maa – miesten kokema väkivalta Suomessa. Helsinki: HEUNI.

Husso, M., Virkki, T., Holma, J., Notko, M. ja Laitila, A. (2014) Väkivallan kohtaamisen käytännöt ja kehittämisprojektien sudenkuopat. Teoksessa Haverinen, R., Kuronen, M. & Pösö, T. (toim.) Suomalaisen sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino., 261-282.

Husso, M, Virkki, T, Notko, M, Holma, J, Laitila, A & Mäntysaari, M (2012) Making sense of domestic violence intervention in professional health care. Health & Social Care in the Community 20(4), 347–355.

Krug EG, Dahlberg LL, Mercy JA, Zwi AB, Lozano R. (2002) World report on violence and health. Geneva: World Health Organization.

Lavis V, Horrocks CKN, Barker V. (2005) Domestic violence and health care: opening Pandora’s box – challenges and dilemmas. Fem Psychol 15, 441-460.

Lehti, M. (2019) Henkirikoskatsaus 2018. Katsauksia 34/2019. Helsingin yliopistovaltiotieteellinen tiedekunta. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

Niemi-Kiesiläinen J. (2004) Rikosprosessi ja parisuhdeväkivalta. Helsinki: WSOY

Niklander, E, Notko, M & Husso M. (toim) (2019) Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen ja ammattilaisten koulutus sosiaali- ja terveydenhuollossa ja poliisissa: EPRAS-hankkeen arviointi. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Notko, M, Holma, J, Husso, M, Virkki, T, Laitila, A, Merikanto, J & Mäntysaari M (2011) Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen erikoissairaanhoidossa. Duodecim  127; (15), 1599–1606.

Robinson, L., & Spilsbury, K. (2008). Systematic review of the perceptions and experiences of accessing health services by adult victims of violence. Health & Social Care in the Community, 16, 16–30.

Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003-2012. Selvitys. Sisäinen turvallisuus. Helsinki: Sisäasiainministeriö.

Virkki, T, Husso, M, Notko, M, Holma, J, Laitila, A & Mäntysaari M (2011) Väkivallan kehystäminen erikoissairaanhoidossa: puuttumisen ja muutoksen mahdollisuudet. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 48; (4), 280–293.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *