Perhe on kaikille tärkeä elämän lähiyhteisö, emotionaalisen turvallisuuden perusta ja lapsen kasvuympäristö, perhemuodosta riippumatta. Suomalaisten perheet ovat parin viime vuosikymmenen aikana monimuotoistuneet nopeasti: kahden huoltajan ydinperheiden määrä on vähentynyt samalla kun yksinhuoltajaperheiden, uusperheiden ja yhteishuoltajaperheiden määrät ovat kasvaneet.
Kirjoa lisäävät myös esimerkiksi adoptio- ja sijaisperheet, sateenkaariperheet sekä monikulttuuriset ja maahanmuuttajaperheet.
Monimuotoisia perheitä on toki aiemminkin ollut. Tilastot ja virallinen puhe eivät vain ole niitä tunnistaneet.
Omien lasteni ollessa pieniä suosituissa pelikorteissa perheiden erilaisuus viittasi vain isien ammatteihin ja samalla sosioekonomiseen asemaan: tehtailija Teräs, luutnantti Miekka, opettaja Tietomies, sähkömies Johto, kalastaja Meri ja taitelija Sivel. Kaikilla heillä oli vaimo, poika ja tytär.
Kahden huoltajan ydinperhe on pitkälti edelleen perhelainsäädännön, sosiaaliturvan ja palvelujärjestelmän normi. Ammattilaisten koulutuksessakin on laventamisen tarvetta. Erilaisissa perheissä eläviä aikuisia ja lapsia ei kohdella meillä yhdenvertaisesti normiperheisiin verrattuna.
On tärkeä, että hyvinvointijärjestelmämme huomioi jatkossa nykyistä paremmin perheiden moninaisuuden ja että ammattilaiset tunnistavat perheiden ja niissä kasvavien lapsien erityiset tarpeet.
Kansalaisjärjestöt edelläkävijöinä
Suomessa kansalaisjärjestöillä on perinteisesti ollut merkittävä kokemusasiantuntijuuteen pohjaava rooli hyvinvointipolitiikan kehittämisessä. Monet uudet toimintamallit – kuntoutuksen sopeutumisvalmennus, unikoulu tai vertaistuen organisointi – ovat alun perin järjestöjen kehittämiä. Vähitellen tällaisia sosiaalisia innovaatioita on liitetty osaksi yhteistä palvelujärjestelmää.
Omakohtaisen kokemuksen tuomaa asiantuntemusta on viime vuosina alettu paremmin hyödyntää sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä ja arvioinnissa. Hallituksen käynnistämän lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja perheiden palveluita ottamaan huomioon perheiden monimuotoisuus.
Samalla on määrä kehittää palveluita sukupuolitietoisesti eli isien ja äitien, poikien ja tyttöjen erilaiset tarpeet ja sukupuolen moninaisuuden huomioivaksi. Tämä edellyttää ammattilaisilta parempaa tietoa ja ymmärrystä perheiden tarpeista.
Kansalaisjärjestöjen oma vaikuttamistyö on ammattimaista. Erinomainen esimerkki on Monimuotoiset perheet -verkoston projekti vuosina 2013–2016. Siinä yksittäiset, monimuotoisia perheitä edustavat kymmenen järjestöä ovat organisoituneet verkostoksi antaakseen yhteisen, jäsennellyn panoksensa perhelainsäädännön, palvelujärjestelmän ja perhetyön ammattilaisten osaamisen kehittämiseksi.
Verkoston pääsihteeri Anna Moring puhui vakuuttavasti monimuotoisten perheiden kohtaamisesta THL:n, Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun järjestämillä Perhetutkimuspäivillä. Monimuotoiset perheet -verkoston innovatiivinen kehittämis- ja vaikuttamistyö ansaitsee tunnustuksen. Onhan yhteinen tavoitteemme kaikille perheille ja niissä eläville lapsille hyvä elin- ja kasvuympäristö – kaikkien perheiden Suomi.