Nollalinjan kiireisin puolivuotinen – lähisuhdeväkivaltaan tarvitaan apua matalalla kynnyksellä

Nollalinjaan soitettiin alkuvuoden aikana enemmän kuin koskaan. Toinen toistaan vilkkaammat kuukaudet ovat nyt arkipäivää Nollalinjalla ja toukokuun loppuun mennessä puheluita oli tullut jo lähes 5 500. Yksinomaan toukokuussa Nollalinjaan soitettiin ennätykselliset 1450 puhelua, joista pystyttiin vastaamaan reiluun kahteen kolmasosaan.

Puhelumäärien kasvu johti toisen puhelulinjan avaamiseen viime vuonna. Yhdellä puhelulinjalla kyettiin taannoin vastaamaan vain noin 50-70 prosenttiin puheluista. Nyt, puhelumäärien vakiinnuttua yli tuhannen puhelun kuukausitahtiin, pystytään Nollalinjalla vastaanottamaan 70-80 prosenttia saapuvista puheluista. Isossa kuvassa puhelumäärien trendi on selvästi nouseva, joten puhelinpalvelun laajentaminen on jälleen pöydällä, kun Nollalinja-toimintaa arvioidaan seuraavan kerran.

Kasvava trendi kertoo siitä, että lähisuhdeväkivaltaan apua tarvitsevat löytävät Nollalinjan entistä paremmin. Moni soittaja kertookin, ettei ole koskaan aiemmin puhunut kokemuksistaan kenellekään. Puheluun vastaa aina henkilö, joka tuntee ja ymmärtää väkivaltaan liittyvät hienovaraisetkin asiat. Kaikki työntekijät ovat sosiaali- ja terveydenhuoltoalan asiantuntijoita, joilla on lisäksi vahva väkivalta- ja kriisityön asiantuntemus. Tämä laskee osaltaan Nollalinjaan soittamisen kynnystä.

Nollalinjaan voi soittaa täysin anonyymisti. Palveluun soittaessa ei tarvitse kertoa nimeään eikä soittajan numero näy puhelua vastaanottavassa päässä. Soitto Nollalinjaan ei myöskään näy puhelinlaskussa. Tämä voi olla joskus ratkaiseva asia, kun on kyse lähisuhteessa tapahtuvasta, kontrolloivasta väkivallasta, jolloin toinen osapuoli seuraa ja hallitsee kaikkea tekemistä. Soittaminen on täysin maksutonta ja apua on saatavilla vuorokauden ympäri.

Me olemme THL:llä yhdessä palvelua tuottavan Setlementti Tampere ry:n kanssa pyrkineet kaikin tavoin varmistamaan sen, että Nollalinjaan voi soittaa mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Anonyymisti. Maksutta. Ympärivuorokautisesti.

Nollalinja tutuksi ammattilaisille syyskampanjan voimin

Syksyn aikana haluamme lisätä Nollalinjan tunnettuutta neuvoloissa, sillä se on perheiden ja ammattilaisten tärkein kohtaamispaikka. Samalla kannustamme neuvoloita tilaamaan Nollalinjan ja turvakotien yhteisiä käyntikortteja, jotka ovat tilaajalle täysin maksuttomia sekä helppo kädenojennus vaikeaan aiheeseen.

Digitaalisille näytöille tuotetaan lisäksi Nollalinjan mainos, jonka toivomme puhuttelevan asiakkaita mahdollisimman monen neuvolan odotustilassa. Neuvolassa käyvät pienten lasten vanhemmat. Väkivaltaan liittyvistä kokemuksista keskusteleminen ja avun hakeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on tärkeä kaikkien perheenjäsenten näkökulmasta. Tämän vuoksi neuvolat on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista Nollalinjan tunnettuuden lisäämisessä.

Haluatko tilata Nollalinjan ja turvakotien käyntikortteja? Käyntikorteista löydät perustiedot Nollalinjasta ja turvakodeista.

Käyntikorttien tilauslomake >

Lue myös Nollalinjan alkuvuoden tilastoista (8.5.2019) >

Yhteydenotot Nollalinjaan
Puhelinnumero 080 005 005
Lisätietoja: www.nollalinja.fi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *