Opiskeluhuolto on lasten ja nuorten arkiympäristöön viety hyvinvointia edistävä peruspalvelu. Työtä toteutetaan sekä koko kouluun kohdistuvana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona että yksilökohtaisena opiskeluhuoltona eli kouluterveydenhuollon sekä kuraattorin ja psykologin palveluina.

Opiskeluhuollon potentiaali mielenterveyden tukemisessa tai pulmien hoidossa jää osin hyödyntämättä. Yhteisölliseen opiskeluhuoltoon ei panosteta riittävästi ja osalle opetushenkilöstöä oma rooli tässä työssä on edelleen epäselvä. Vahvassa on myös vanha käsitys opiskeluhuollosta vain kuraattori- ja psykologityönä, jota johdetaan erillisistä ”opiskeluhuollon yksiköstä”.

Opiskeluhuoltopalveluissa on myös puutteita. Kuraattori- ja psykologipalveluissa on suuria eroja sekä henkilöstöresursseissa että työn sisällöissä. Vain 8 prosentissa terveyskeskuksista toteutuu koululääkärin henkilöstömitoitussuositus. Terveystarkastukset eivät toteudu kaikkialla ja niitä toteutetaan kiireessä ja kaikille sisällöltään täysin samanlaisina, vaikka niiden tarkoituksena on ollut vastata erityisesti yksilöllisiin tarpeisiin.

Osin näitä puutteita paikkaamaan kouluihin tulee jatkuvasti lisää uusia ammattiryhmiä, joiden taustakoulutus, työnkuvat, suhde lainmukaiseen opiskeluhuoltoon sekä asiakasrekisterit ja työn vastuutahot ovat vaihtelevia ja osin epäselviä. Kaikkien uusien toimijoiden kerrotaan tekevän yhteisöllistä työtä, mutta myös tapaavan oppilaita matalalla kynnyksellä ja keskustelevan luottamuksellisesti. Toimijat tuntevat opiskeluhuoltolain ja sen velvoitteet huonosti, eivätkä huolet aina tule riittävän ajoissa opiskeluhuollon palvelujen tietoon.

Keskustelutahojen lisääntyessä opiskeluhuollon monialainen yhteistyö muuttuu tietosuojan näkökulmasta entistä haastavammaksi. Myös mielenterveyspulmista kärsivän oppilaan hoitopolku hämärtyy. Joskus nuori voi esimerkiksi ohjautua erityistason mielenterveyspalveluihin kokonaan ilman kouluterveydenhuollon arvioita psyykkisestä ja somaattisesta terveydestä.

Lapsille ja nuorille ei ole olemassa rakenteeltaan ja laadultaan yhtenäistä perustason mielenterveyspalvelua, vaikka mielenterveysongelmien on arvioitu muodostavan 60-70 prosenttia heidän tautitaakastaan. Hoitoa tarvitsevat lapset ja nuoret sekä heidän perheensä ovat hyvin eriarvoisessa asemassa eri kunnissa ja eri puolilla maata.

Kouluterveydenhuoltoa olisikin pysyvästi vahvistettava psykiatrisilla sairaanhoitajilla. Kuntien tämänsuuntaiset kokeilut ovat olleet rohkaisevia. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että psykiatriset sairaanhoitajat toimisivat osana kouluterveydenhuoltoa. Näin muodostuisi tehokas moniammatillinen tiimi, jolle tiedonkulku ei olisi ongelma vaan yhteinen potilasrekisteri varmistaisi oppilaan tukemisen ja hoitamisen kokonaisvaltaisesti. Hoito olisi myös leimaamatonta ja helppoa vastaanottaa, kouluterveydenhuollossa kun käyvät kaikki.

Suositusten mukainen henkilöstömitoitus mahdollistaisi koululääkärin ja terveydenhoitajan työparityöskentelyn ja siten oppilaan ja koko perheen tuen tarpeiden yksilöllisen huomioimisen terveystarkastuksissa. Lääkärille jäisi suuri osa työajasta tarpeenmukaisille lisäkäynneille ja hän voisi toimia myös psykiatrisen sairaanhoitajan työparina. Tällaiseen kouluterveydenhuoltoon olisi helppo tuoda lasten- ja nuorisopsykiatrisesta erikoissairaanhoidosta konsultatiivista tukea sekä järjestää yhteisiä asiakastapaamisia. Näin voitaisiin hoitaa lievät ja kenties osa keskivaikeistakin mielenterveyspulmista osana kouluterveydenhuoltoa. Yhteistyö opettajien kanssa olisi myös helppo toteuttaa.

Hienoa olisi, jos tiimiin saataisiin mukaan myös opiskeluhuollon psykologit ja kuraattoritkin. Silloin tiimityö alkaisi jo muistuttaa psykiatrisen erikoissairaanhoidon tiimejä, sekä monialaisuudessaan että toimintamahdollisuuksiltaan. Tiimi voisi myös toteuttaa erilaisia ryhmäinterventioita koulussa, esimerkiksi aggression ja stressin hallintaan sekä depression ja sosiaalisten pelkojen hoitoon liittyen.

Yhteisöllinen opiskeluhuolto on ensisijaista ja tehtävä kuuluu kaikille koulun aikuisille. Työn laadun ja työajan riittävyyden näkökulmista olisi kuitenkin välttämätöntä tarkemmin määritellä se, ketkä ammattilaiset koulussa keskittyvät yhteisölliseen työhön ja ketkä yksilökohtaiseen.

Kouluterveydenhuollon osaaminen on vahvinta yksilökohtaisessa työssä, esimerkiksi mielenterveyspulmien arvioinnissa ja hoidossa. Yhteisöpedagogit, nuorisotyöntekijät ja tietenkin opettajat ovat yhteisöllisen työn parhaita taitajia ja heidän tulisi priorisoida tätä työssään. Yhteistyö on tietenkin välttämätöntä kaikessa opiskeluhuoltotyössä.

Nuoret itse haluavat apua mielenterveysongelmiinsa nimenomaan kouluissa ja oppilaitoksissa. Paremmin resursoitu ja psykiatrisilla sairaanhoitajilla vahvistettu kouluterveydenhuolto voisi toimia koululaisten perustason mielenterveyspalveluna ─ kesälläkin.

Olisiko vihdoin myös aika yhtenäistää kaikkien opiskeluhuoltopalvelujen järjestäminen? Terveydenhuoltolaissa voitaisiin määritellä pelkkien koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tehtävien lisäksi opiskeluhuollon palvelujen tiimin tehtävät sekä yhteiset asiakkaat ja rekisteri, jolloin yhdessä toimiminen helpottuisi.

Perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut koululaisille ja toisen asteen opiskelijoille on tarkoituksenmukaista rakentaa opiskeluhuoltopalvelujen perustalle lasten ja nuorten arkiympäristöön.

Kirjoitus on julkaistu alun perin alio-kirjoituksena Turun Sanomien mielipidesivuilla 9.6.2019.

Kommentit

Koulukuraattori (perus- ja toinen aste)

16.06.2019 16:40

Yhdyn täysin Katarinan, koulupsykologi L.S:n sekä ”Perus- ja toisen asteen kokemuksella” -nimimerkin kommentteihin. Ennen kuin koulujen oppilashuoltoon aletaan haalimaan lisää eri ammattialojen edustajia, toivoisin sydämestäni, että nykyisten oppilashuollon ammattilasten mahdollisuus tehdä työnsä kunnolla ja tarjota tukea kaikille tarvitsijoille taattaisiin riittävin resurssein. Kyse on nimenomaan resursseista, ei kompetenssista. Sinänsä minulla ei ole mitään esim. psyk.sh.iden kouluihin jalkautumista vastaan – en vain ymmärrä, miksi jo olemassa olevaa hyvää perustaa ei vahvisteta. Lakiin pitäisi kirjata sitovat oppilasmäärämitoitukset työntekijää kohti, kuten esim. vanhustenhuollossa ja lastensuojelussa.

Koulupsykologi

14.06.2019 19:32

Vastaus luokanopettaja-nimimerkille:
Mielestäni erilaisia arvioita ja lyhytterapeuttista tukea on jo saatavilla, ainakin meillä koulupsykologit pystyvät tarjoamaan 1-10 kerran käyntijaksoja (toki kaikissa kunnissa ei ole näin hyvä tilanne) . Tarvetta olisi saada matalan kynnyksen pitkäaikaisempia mielenterveyspalveluita niille, jotka oireilevat vakavammin, mutta joita erikoissairaanhoito ei tulevaisuudessa enää ota vastaan. Ja nämä palvelut järjestyisivät parhaiten koulun ulkopuolella, mutta niin että työntekijät jalkautuisivat kouluille tarvittaessa, ja niissä tunnettaisiin koululaisten arkea paremmin kuin erikoissairaanhoidossa.

Luokanopettaja

14.06.2019 13:24

Fakta on se, että nuoret voivat huonosti, eikä heille pystytä tarjoamaan riittävästi psyykkistä tukea. Myös se on fakta, että kunnat ovat talousvaikeuksissa ja tarve edullisempien interventioiden suuntaan on huutava. Nyt pitäisi katsoa kokonaisuutta ja asiakastarvetta, eikä hautautua ammatillisiin poteroihin, joissa jokainen pyrkii oman ammatillisen edun tavoitteluun. Fokuksen tulisi olla oppilaissa ja heidän tarpeissaan. Ydinkysymys on siis se, mitä oppilaat tarvitsisivat voidakseen paremmin? Miten he saisivat oikea-aikaista apua mahdollisimman kustannustehokkain ja toimivin interventioin?

Nyt tulisi siis kuulla ensisijaisesti oppilaiden ääntä ja heidän ideoitaan ja sen jälkeen pohtia, millaista osaamista kouluilla tarvitaan enemmän. Pitäisi kouluttaa edelleen olemassa olevaa henkilökuntaa voimavarakeskeisiin lyhytterapeuttisiin metodeihin. Pitäisi tarjota näitä palveluita matalalla kynnyksellä ja asiakaslähtöisesti. Ennaltaehkäisevässä lyhytterapeuttisessa työskentelyssä ei tarvita diagnooseja, vaan voidaan tarjota oppilaille matalan kynnyksen konkreettista keskusteluapua heti, kun jokin asia painaa nuoren mieltä. Lyhytterapeutteja valmistuu ympäri Suomea eri kesäyliopistoista ja heillä on täsmäosaamista tavoitteellisiin, voimaannuttaviin ja konkreettisen avun prosesseihin. Koulut voisivat hyödyntää ostopalveluina näitä ammattilaisia siltä osin, kun koulun omat resurssit eivät riitä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuraattorit ja koulupsykologit ovat itse ylityöllistettyjä eikä heillä ole resursseja panostaa enempää.

Soili Poijula

14.06.2019 08:13

Lasten- ja nuorisopsykiatrinen erikoissairaanhoito ei pysty hoitamaan edes omaa tehtäväänsä. Saman toimimattoman hierarkisen psykiatrian hoitomallin siirtämistä kouluterveydenhuoltoon ei voi perustella käytännön kokemuksilla eikä THL:n asiantuntija viittaa mihinkään tutkimukseenkaan mielipidekirjoituksessaan. Rinnakkaisesti työterveyhuollotkin voisi muuttaa avopsykiatrian toimistoiksi, jos toimittaisiin kirjoittajan kuvaamalla tavalla.

Odessa

14.06.2019 06:52

Koulujen ja kuntien tulee ensisijaisesti vahvistaa lakisääteistä opiskeluhuoltoa ja niitä palveluita, joita opiskeluhuoltolaki oppilashuolloksi kutsuu!

On myös oikeasti iso osa lapsia, jotka haluavat käydä koulussa koulua ja toivovat, että heidän muu hoitonsa järjestyisi ihan muualla. Haluaisitko sinä itse psykiatrisen SAIRAANhoitajan työpaikallesi hyysäämään kanssasi työtehtävissä, jos sinulla olisi muulla elämänalueella kriisi?
Koulun tehtävä on ensisijaisesti opettaa (ja kasvattaakin mielestäni). Siellä tehdään tavallisten lasten kanssa ennaltaehkäisevää TERVEYDENhoitoa. Kun ihminen -lapsi tai aikuinen- on sairas, ei häntä tule väkisin pitää sairaanhoitajan avulla kiinni sellaisissa rutiineissa, mihin hän ei kykene. Psykiatristen sairaanhoitajien koulutus on muuttunut myös paljon. Tarvitaanko koulussa ihmistä, joka osaa antaa lääkkeet ja on muutaman opintopisteen verran opiskellut psykiatrisia sairauksia? Hyvä avustaja ajaa jo saman asian! Koulumummot ja kaverikoirat.

Toistan. Koulujen ja kuntien tulee ensisijaisesti vahvistaa lakisääteistä opiskeluhuoltoa ja niitä palveluita, joita opiskeluhuoltolaki oppilashuolloksi kutsuu!

Yksi ongelma ”yhteisötyöntekijän” kanssa on kirjaamiset. Vaikka työntekijä on otettu töihin nimenomaan yhteisölliseen työhön (mitä senkin on mahdettu sillä hetkellä tarkoittavan?), niin tilanne luisuu helposti yksilökohtaisiin tapaamisiin, joista ei tulekaan mitään merkintää ”ohjaus oppilashuollon palveluihin” eikä myöskään yksilökohtaisiin asiakastietoihin. Kouluille tuntuu olevan helppoa ja toivottavaa tämä, ettei tarvitse lakivelvoitteita miettiä; kunhan joku vaan tulee ja vie sen yhden tyypin joskus jonnekin. Ei tarvitse ohjata, ei tarvitse ilmoitella huoltajille, ei tarvitse perustaa asiantuntijaryhmää, ei tehdä ikäviä paperitöitä.

Kiinntostaisi mitä tehtäviä THL:ssä ajatellaan jatkossa kuuluvan oppilashuollon ammattihenkilöille: kuraattoreille ja psykologeille?

Taasko tätä samaa ehdotetaan...

13.06.2019 18:42

Perusterveydenhuolto osallistuu tähän keskusteluun harmillisen vähän. Terapiaa kouluihin toivovat tahot, joilla ei ole kokemusta terapeuttisen tuen antamisesta koululla. Koulupsykologina oma kantani on, että oppilashuoltopalveluiden lisäksi tarvitaan perustason mielenterveyspalveluita, joita monissa kunnissa on nimetty esim Nuorisoasema, Nuorten pysäkki, Nuppi, Nupoli. Nuorella olisi rauha tehdä terapiatyöskentelyään muualla kuin perusarjessaan koulussa, ja terapian puitteet saataisiin sellaiseksi kuin niiden täytyy ihan kunnon terapiassa olla. Oppilashuolto voisi jatkaa terapeuttisen tuen antamista samoin kuin tähän asti on tehty, mutta vaikeammista/pitkäkestoisemmista ongelmista kärsivät ohjattaisiin nuorisoasemalle. Nuorisoasemalta voitaisiin tietysti jalkautua kouluille tarpeen mukaan (vrt erikoissairaanhoidon Varhain-työ).

Kun ehdotetaan että pitäisi saada lisää toimijoita kouluille, olisi myös huolellisesti mietittävä, mitä oikein ollaan ehdottamassa. Koulut eivät toimi samoin kuin terveydenhuollon yksiköt. Kouluilla on usein krooninen pula vastaanottohuoneista, ja se estää kunnollisen tiimityön. Hengailisivatko sairaanhoitajat koululla ilman työtiloja, ja mitä lisäarvoa siitä saataisiin. Koulut toivovat sairaanhoitajia joskus sen takia, että kokevat, että opetushenkilöstöllä ei ole ammattitaitoa hoitaa esim paniikkihäiriöstä kärsiviä oppilaita, vaan he toivoisivat että joku ottaa vastuun oppilaiden terveydestä. Sairaanhoitajan työnkuva tulisi olemaan jotain koulunkäynninohjaajan, vapaamuotoisesti jututtajan ja hoitotahon väliltä. En usko että kouluilla työskentelevät sairaanhoitajat ratkaisisivat erikoissairaanhoidon ruuhkautumista.

Jonnis

13.06.2019 17:49

On etu, että nuoren palvelut ovat lähellä eli psyk. sh kouluilla. Lisäksi monissa kunnissa ei saada koulupsykologeja palkattua edes lähemmäs 4000 palkalla. Nyt jopa pk seutu on todellisissa ongelmissa saada koulupsykologeja. Joten miksi ei oteta psyk sh kouluille, koska halukkaita psykologeja ei vaan ole tarpeeksi kouluille.

Mihin unohtui laki?

13.06.2019 16:31

”Vahvassa on myös vanha käsitys opiskeluhuollosta vain kuraattori- ja psykologityönä, jota johdetaan erillisistä ”opiskeluhuollon yksiköstä.” Opiskeluhuoltoa säätelee ihan oikea laki, joka määrittelee mitä tai ketä ammattilaisia opiskeluhuoltoon kuuluu.. Psykiatrinen sairaanhoitaja ei lain mukaan ole osa opiskeluhuoltoa ja alkuperäinen idea kaiketi olikin että heitä palkattaisiin terkkareiden tueksi ja avuksi. Mikä on tämä hirveä hinku saada heidät osaksi opiskeluhuoltoa? Miksi psykiatria ei hae uusia toimintamalleja vaan ratkaisu on tuoda uusi ammattiryhmä tekemään työtä jolla on jo tekijä jolle ko. tehtävä on lakisääteisesti määrätty? Nähdäkseni opiskeluhuolto suoriutuu perustehtävästään ja ennaltaehkäisevässä työssä yleisesti hyvin eikä psykiatrinen sairaanhoitaja tuo mitään lisäarvoa jos hän tekee samaa työtä vaikkapa psykologien kanssa. Kouluissa voi aivan hyvin olla psykiatrisia sairaanhoitajia, mutta osana erikoissairaanhoitoa.

Kaisa

13.06.2019 16:21

Kuinka monta op:tä psykologien opinnoista on nykyään kliinistä mielenterveyspaykologiaa? Tuo 330 op sisältää kuitenkin myös yleisopinnot, sivuaineet, tilastotieteen, gradun jne.

Marke THL

12.06.2019 18:00

On järkevästi jo pitkään pohdittu lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen lisäämistä perustasolla. Yksi ehdotus on ollut mielenterveysongelmien hoidon sisällyttäminen kouluterveydenhuollon tehtäviin. Tämä tarkoittaisi osan nyt erikoissairaanhoidossa olevien lasten ja nuorten hoidon siirtymistä kouluterveydenhuoltoon. Nykyisillä kouluterveydenhuollon resursseilla se ei onnistu vaan tekijöitä ja osaamista tarvitaan lisää. Toki kouluterveydenhuollossa yksilötyössä toimivat psykologit olisivat myös tässä yksi toimiva ratkaisu.
Lapset ja nuoret tarvitsevat kunnollista terveydenhuollon hoitoa psyykkisiin sairauksiinsa, kuten aikuisetkin. Kaikille ei riitä opiskeluhuollon ehkäisevä työ eikä sekundääri preventio.

Mallia terveydenhuollon tiimeistä

12.06.2019 16:59

Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Aiheeseen liittyvässä keskustelussa korostuu harmittavasti psykologien ammattikunnan närkästys siitä, että heidän varpailleen hypitään palkkaamalla uusi ammattikunta. Pelko on toki tavallaan aiheellinen, sillä onhan koulupsykologien alassa kyse varsin nuoresta, vaikkakin jo tarpeensa osoittaneesta ammatista. Koulupsykologien työnkuva on nykyisellään varsin moninainen, mikä lisää tilanteen haastavuutta. Totta on, että nykyiset resurssit eivät riitä kaikkeen siihen, mitä psykologit osaisivat ja pystyisivät tehdä, jos heitä olisi riittävästi. Valitettavasti Psykologiliittokin on pyrkinyt viemään koulupsykologin työtä vahvasti yhteisöllisen tuen suuntaan sahaten siten omaa nilkkaansa: Marken tavoin varmasti moni muukin miettii, tarvitaanko yhteisölliseen työhön todellakin psykologia, kun sen tekemiseen on monia muitakin ammattikuntia. Koulupsykologin työnkuvan muuttuessa entistä epämääräisemmäksi on ymmärrettävää ja järkevääkin, että rinnalle aletaan miettiä ratkaisuja selkeämmän työnkuvan omaavasta, vahvasti yksilötyöhön tai pienryhmäinterventioihin painottuvasta ja palvelun järjestäjälle myös halvemmaksi tulevasta ammattikunnasta. Koulupsykologien työssä on tällä hetkellä paljon tasapainoilua – teenkö kognitiiviset tutkimukset vai en, otanko yksilökäynneille ja kuinka pitkään, millaiseen yhteisölliseen työhön osallistun jne. Kukaan ei varmasti sinänsä kiistä psykologien ammattitaitoa ja koulutuksen arvoa, mutta kun psykologien työtä pyritään painottamaan entistä enemmän ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen suuntaan, muiden ratkaisujen miettiminen selväti tarpeelliseen yksilötyön lisäämiseen on luontevaa. Parhaimmillaan tietysti sekä psykologi että sairaanhoitaja toimisivat Marken mainitsemalla tavalla osana moniammatillista tiimiä. Toki myös sairaanhoitajilta täytyy edellyttää kouluttautumista ja kokemusta psykiatrian alalta – monella sairaanhoitajalla sitä saattaa jo ollakin, jopa enemmän kuin koulupsykologeilla, joista useat ovat olleet töissä ainoastaan koulupsykologina. Olisikin mahtavaa kuulla kommentteja, jos yhteistyön toimivuudesta on jo kokemusta jossain!

Mummeli

12.06.2019 07:03

Vielä ei ole päästy nauttimaan hedelmiä perusopetuslain muutoksen ja oppilas- ja opiskelijahuoltolain yhteisvaikutuksesta. Psykologin aikaa meni aiemmin avustaja- ja erityisopetuslausuntoihin. Nyt psykologit voivat keskittyä siihen, mitä parhaiten osaavat: kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemiseen ja auttamaan yksittäisten oppilaiden mielenterveysongelmissa. Oppimisen tuen asioissakin heitä edelleen tarvitaan. Opiskeluhuollossa on kaikki edellytykset tehdä sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa työtä laaja- alaisesti jo nykyisellä henkilöstörakenteella, kunhan resurssit ovat kunnossa.

Perus- ja toiseen asteen työkokemuksellaå

11.06.2019 21:00

Muutama kommentti koskien virheellistä kuvaa, jota kyseinen kirjoitus antaa opiskeluhuollon nykytilasta:

Nuorisopsykiatrisen konsultaation tuominen erikoissairaanhoidosta opiskeluhuollon työntekijöiden käyttöön onnistuu jo olemassa olevilla toimijatahoilla. Sen lisäämiseksi tai takaamiseksi ei tarvita uusia työntekijäryhmiä opiskeluhuoltoon vaan esimerkiksi psykologiliiton suositusten mukaiset oppilasmäärät per psykologi ja tarpeellinen koululääkäriresurssi.
Esimerkiksi HUS alueella toteutetaan onnistuneesti nuorisopsykiatrian konsultoivaa Varhain-työtä. Tämänkaltaista mallia voisi laajentaa valtakunnanlaajuisesti. Kouluissa ja oppilaitoksissa toimivat työntekijäryhmät ovat valmiita toimimaan moniammatillisissa tiimeissä jo nyt, kunhan resurssit sekä koululääkäreiden, kuraattorien, terveydenhoitajien ja psykologien osalta taataan. Psykologien 5 vuoden koulutus takaa laadukkaan lähtökohdan mielenterveyden arvioimiseksi, edistämiseksi, tukemiseksi ja myös hoitamiseksi. Uusia työntekijäryhmiä ei tarvita mielenterveystyöhön, jota jo tehdään.

Toisin kuin kirjoituksesta saa kuvan, monia erilaisia ryhmäinterventioita tehdään jo nyt, resurssien ja kysynnän puitteissa. Yläkoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita ajatellen monet esimerkiksi stressin hallintaan liittyvät ryhmäinterventiot ovat olleet hedelmällisiä.

Huomionarvoista on se, että erilaisiin mielenterveyden häiriöiden hoitoon liittyvien ryhmäinterventioiden järjestäminen koulussa ei ole niin yksiselitteistä kuin kirjoituksessa annetaan ymmärtää. Monia tämänkaltaisia interventioita on jo nyt ollut alueellisesti tarjolla, mutta harva nuori on ollut valmis omalla tai lähikoululla sellaiseen osallistumaan. Voikin miettiä haluaisiko omille työkavereilleen ylipäätään kertoa mahdollisista omista mielenterveyden häiriöihin liittyvistä asioista vai hakeutuisiko sellaisessa tapauksessa mielummin aivan muualle hoitoon ja pitäisi työpaikan ensisijaisesti työpaikkana sen rooleineen. Lievemmissä kuten stressiin liittyvissä asioissa myös työpaikan ryhmätoimintaan olisi varmasti helpompi osallistua. Myös lapsilla ja nuorilla tulee olla oikeus säilyttää koulussa oppilaan tai opiskelijan rooli mahdollisen mielenterveyskuntoutujan sijaan.

Toivottavaa olisi että lasten ja nuorten mielenterveyden tuessa lähdettäisiin liikkeelle heidän tarpeista ja toiveistaan eli lisättäisiin jo olemassa olevien opiskeluhuollon toimijoiden resursseja tukea lapsien ja nuorten mielenterveyttä ja pääsy tarvittavaan erikoissairaanhoitoon taattaisiin niille ketkä sitä tarvitsevat ilman viikkojen tai kuukausien jonotusta.

Koulupsykologi L.S.

11.06.2019 18:51

Täysin samaa mieltä Katarinan kanssa! Vaikea ymmärtää kirjoittajan logiikkaa siinä, että ongelmaksi todetaan psykologi- ja kuraattoriresurssien vajavaisuus sekä niiden paikkaaminen uusien ammattiryhmien avulla, mutta silti ratkaisuksi ehdotetaan psykiatristen sairaanhoitajien lisäämistä (jota muuten ei enää edes syventävänä koulutuksena järjestetä)? Psykologi on kuitenkin sairaanhoitajaa – joka psyk. sh -virkanimikkeestä huolimatta on voinut opiskella vain esim. 4 opintopistettä mielenterveys- ja päihdetyötä – selvästi pätevämpi ammattihenkilö mielenterveystyötä tekemään huomioon ottaen 330 op:n opinnot liittyen ihmisen psyykkiseen puolen kokonaisvaltaiseen tietämykseen. Keskeinen osa koulupsykologin työtä on myös yhteisöllinen työ jo lainkin mukaan, jota ei kirjoituksessa mainittu ollenkaan! Oppilas- ja opiskeluhuollon toimivuutta olisi järkevintä parantaa nykyisten ammattiryhmien resursseja lisäämällä, ei uusia ammattiryhmiä kouluihin väkisin tuomalla – kuten Katarina edellä toteaa, löytyy osaamista jo kaikkeen artikkelissa mainittuun sitä varten kouluille organisoidusta opiskeluhuollosta.

Ananas

11.06.2019 16:43

Hyvä kirjoitus ja aiheellinen kommentti Katarina. Näkisin, että esimerkiksi kouluterveydenhuolto sakkaa kaikille tasalaatuisesti tehtävien tarkastusten takia ja määrä menee nyt laadun edelle. Ehdottomasti toivoisin, että lakiin saataisiin järkevä muutos, kunhan resurssit saadaan kohdalleen koko maassa. Laajat tarkastukset ovat hyvät, mutta muita tarkastuksia voisi hyvin tehdä seuloen varsinkin pienillä oppilailla, jolloin jäisi enemmän aikaa niille, jotka tarvitsevat tukea enemmän. Lisäksi näen, että aikaa tarvitaan myös opetushenkilöstön kanssa yhteistyöhön tukitoimien suunnitteluun. Nykyisellä 600 oppilaan suosituksella on mahdoton tuottaa oppilashuoltolain mukaista monipuolista ja laadukasta palvelua.

Katarina

11.06.2019 16:01

Kiitos kirjoituksesta. Siinä ikään kuin keksitään pyörä = opiskeluhuolto uudestaan, ikään kuin kouluissa ei jo tehtäisi kaikkea tuota mitä kirjoittaja nostaa esiin.
Ikään kuin psyk. sh toisi työhön osaamista jota kouluilla ei jo ole, ja uudistaisi käytänteitä. Niissä kouluissa missä oppilashuollon resurssit ovat kohdillaan, tehdään sekä yhteisöllistä työtä, interventioryhmiä, yksilötyötä ja konsultoidaan erilaisista tarpeista esim. erikoissairaanhoidon tarpeesta.

Minua kiinnostaisi kirjoittajan ajatukset ja selvitys siitä, millä lailla hän kokee psyk. sh enemmän kompetentiksi arvioimaan oppilaan tarvetta psykiatriseen hoitoon, kuin mitä koulupsykologi on? Avaisiko kirjoittaja vähän koulutstaustoja, ym. kompetensseja jotka hän näkee tässä relevanteiksi?

Millä lailla psyk. sh olisi parempi toteuttamaan ryhmäinterventioita , esim. ART tai vastaava, kuin esim. psykologi tai kuraattori? miksi siis pitäisi tuoda uusi ammattiryhmä kouluille, kun siellä jo on kaikki osaaminen mitä kirjoittaja nostaa esiin tekstissään? Mikä olisi se erillisarvo ja osaaminen jonka psyk. sh toisi oppilashuollon tiimiin?

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *