Ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen ja liikkuminen ovat vähentyneet poikkeusolojen aikana. Tämä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen tavalla, josta kenelläkään ei ole kovin tarkkaa tietoa.

Olemme nähneet, että poikkeustilassa ihmisten välinen solidaarisuus lisääntyy. Joku soittaa säkkipilliä koko kylälle, toinen käy kaupassa vanhukselle. Tästä meidän jokaisen pitää oppia ja iloita.

Sitten on käytöksen muutoksen synkkä puoli. Koronapandemian tuomien rajoitusten seurauksena monien sosiaalisten ongelmien on arvioitu lisääntyvän, muun muassa lähimmissä ihmissuhteissa tapahtuvan väkivallan.

Tämä herättää erityisesti väkivaltatyön ammattilaisten keskuudessa huolta ja vastuuntuntoa.

Laaja verkosto parantaa palvelun saatavuutta

Lähisuhdeväkivaltaan on aina saatavilla apua, myös poikkeusoloissa. Kaikki Suomen turvakodit auttavat lähisuhdeväkivaltaa kokeneita tai sen uhan alla eläviä ympäri vuorokauden.

Turvakodit muodostavat kaikki Suomen maakunnat kattavan 29 turvakodin verkoston, jota laajennetaan edelleen tulevina vuosina.

Verkostossa on aina vapaita paikkoja. Ja toisaalta usein jokin turvakodeista on täynnä.  Kun yksi turvakoti on täynnä, apua tarvitsevalle löytyy paikka toisesta turvakodista. Näin verkosto joustaa esimerkiksi Oulusta Raaheen, Jyväskylästä Äänekoskelle tai Vantaalta Keravalle.

Nykytilanteessa katsetta on myös suunnattava tulevaan. Turvakotiverkosto ja THL keräävät tietoa koronaepidemian vaikutuksista palveluun. Tästä kertyy arvokas tutkimusaineisto, jota hyödynnetään palvelun kehittämisessä.

Asiakasmäärät ovat vähentyneet poikkeusoloissa

Silti monet tahot arvioivat, että väkivaltapalveluiden tarve on kasvanut poikkeusoloissa.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila aiheutti osassa turvakodeista aluksi asiakaskatoa. Ehkä ihmiset eivät uskaltaneet hakea apua lähisuhdeväkivaltaan, kun meitä kaikkia oli kehotettu pysymään kotona ja välttämään sosiaalisia kontakteja.

Koko turvakotiverkostossa oli vuoden 2020 huhtikuun lopussa 211 perhepaikkaa, joista päivittäin oli vapaana keskimäärin 85 perhepaikkaa. Vuoden 2019 huhtikuun lopussa koko verkostossa oli yhteensä 187 paikkaa, joista oli päivittäin vapaana keskimäärin 55 perhepaikkaa. Osa turvakodeista on ilmoittanut, että erilaiset yhteydenotot turvakoteihin ovat vähentyneet.

Ehkä jotkut lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneet eivät päässeet lähtemään turvakotiin, kun väkivallan tekijä ei lähde töihin tai edes kauppaan. Ehkä pelättiin tartuntaa tai ajateltiin, ettei turvakotiin voi mennä, jos on pieniäkään flunssan oireita.

Turvakodit miettivät yhdessä THL:n kanssa miten viedä yhteistyökumppaneille ja kansalaisille tietoa siitä, että turvakotiin voi aina tulla asiakkaaksi, kun on kokenut lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa. Myös silloin, jos henkilö itse tai hänen perheenjäsen on flunssainen, asetettu altistuksen tai todetun tartunnan vuoksi karanteeniin tai kuuluu riskiryhmään.

Poikkeus- ja normaalioloissa esiintyvä väkivalta on hyvin samanlaista

Asiakkaiden tilanteet, heidän kokemansa lähisuhdeväkivalta ja kaikki sen aiheuttamat tunteet eivät ole muuttuneet.

Turvakodeissa työskennellään yhä samojen asioiden parissa kuin ennen poikkeustilaa: vastataan kriisipuheluihin, käydään omatyöntekijäkeskusteluja aikuisten ja lasten kanssa, annetaan tietoa väkivallasta ja sen vaikutuksista, luodaan uskoa tulevaan ja autetaan käytännön asioiden hoidossa.

Moni asia turvakodin arjessa on toki muuttunut, sillä koronaviruksen uhka otetaan turvakodeissa vakavasti. Siivousta on tehostettu, arjen käytäntöjä järjestelty eri lailla, vierailuja peruttu ja etäyhteyksiä hyödynnetään myös asiakastyössä. Lisäksi asiakkaiden ja työntekijöiden sairastumisriski on pyritty minimoimaan.

Turvakotiin voi hakeutua perhe tai yksin tuleva asiakas, iästä tai sukupuolesta riippumatta. Turvakotipalvelu on asiakkaalle maksutonta, eikä sinne hakeutumiseen tarvita lähetettä.

Turvakotiin voi ja kannattaa hakeutua jo ennen, kuin väkivallasta tulee fyysistä. Pelon tunne on tekijä, joka erottaa väkivallan tavallisesta riitelystä.

Poikkeustilanteessa väkivaltaa lisäävät riskitekijät kuten esimerkiksi taloudelliset vaikeudet, stressi ja alkoholin käytön siirtyminen enemmän koteihin voivat yleistyä ja turvakodeissa saattaa olla edessä työntäyteinen kevät ja kesä.

Turvakotien ammattilaiset haluavat tehdä oman osuutensa poikkeustilan aiheuttamien seurausten hoidossa ja ehkäistä väkivallan vaikutuksia ihmisten arkeen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *