Luopuisitko haaveestasi saada lapsi, jos lapsilisää leikattaisiin muutamalla eurolla? Entä jos päivähoitomaksuun tulisi muutaman kympin korotus? No, et ehkä suhtaudu lastenhankintaan aivan näin rationaalisesti.
Perhepolitiikassa tehdyt leikkaukset voivat silti näkyä syntyvyydessä ja suomalaisten päätöksissä hankkia lapsia.
Syntyvyys on Suomessa viimeisten viiden vuoden aikana laskenut rajusti lyhyessä ajassa. Vielä vuosikymmenen vaihteessa naisten keskimääräinen lapsiluku oli 1,87, viime vuonna enää 1,65. Lapsia siis saadaan aiempaa vähemmän.
Viimeisin Väestöliiton perhebarometri kertoo, että yhä useampi haluaa jäädä lapsettomaksi ja yhä harvempi toivoo useaa lasta. Vuoden 2010 jälkeinen muutos on kuitenkin ollut niin nopea, että perheellistymistä koskevat kulttuuriset käsitykset tuskin muuttuvat näin nopeasti.
Ilmeinen syy viime vuosien alenevaan syntyvyyteen on pitkittynyt talouskriisi. Taantuman ensivuosina lapsia syntyi hetkellisesti aiempaa enemmän, mutta taantuman pitkittyessä lastensaanti on hiipunut. Laskusuhdannetta vähemmälle huomiolle on jäänyt sen aikana harjoitettu perhepolitiikka ja lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset. Ne voivat osaltaan vaikuttaa syntyvyyden laskuun.
Lapsia hankitaan, kun työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu
Kansainväliset vertailut osoittavat, että työn ja perheen yhteensovittamista tukeva politiikka yhdistyy korkeaan syntyvyyteen: kun naiset kokevat, etteivät lapset ole este työssä käynnille, lapsia uskalletaan hankkia. Kyse ei ole yksittäisistä politiikkatoimista, vaan perhepolitiikasta kokonaisuudessaan eli siitä, millä kaikilla keinoilla lapsiperheitä tuetaan.
Tärkeimpiä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen keinoja ovat perhevapaat ja niiden ajalta maksettavat korvaukset sekä päivähoito. Ne auttavat erityisesti naisia valitsemaan sekä lapset että työuran. Syntyvyys on usein alhainen maissa, joissa naiset joutuvat valitsemaan äidiksi tulon työuransa kustannuksella.
Toisaalta myös sillä on merkitystä, että työtä on saatavilla. Pätkätyöt ja epävarmuus uuden työn löytymisestä saavat lykkäämään lapsenhankintaa.
1990-luvulla kannustimena kotihoidon tuki
Suomessa syntyvyys oli 1990-luvun laman aikana korkea, ja laskukauden on tulkittu innostavan lastentekoon. Suomi on ollut kuitenkin poikkeus säännöstä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan taloudellisen epävarmuuden aikoina lastenhankintaa yleensä nimenomaan lykätään.
Suomen poikkeava tilanne johtui osin siitä, että 1990-luvun lama oli raju. Laskusuhdanteessa työpaikoista yritetään yleensä pitää kiinni ja lapsenhankintaa lykätään, mutta tuolloin työllisyys romahti ja monet menettivät työnsä vailla toiveita nopeasta työllistymisestä. Hetki oli otollinen perheenlisäykselle.
Toinen lapsen hankintaan kannustava tekijä oli silloinen vanhempainrahan ja kotihoidon tuen korkea taso. Kotihoidon tukea korotettiin jopa kolmanneksella vuonna 1991, kunnes sitä jälleen vuosina 1995 ja 1996 leikattiin neljänneksellä. Juuri vuosikymmenen alkupuoliskolla syntyvyys pysyi korkeana, mutta kääntyi sitten laskuun – samaan aikaan kun talous alkoi elpyä ja kun kotihoidon tuen taso romahti.
Perhepolitiikan ja taloudellisten suhdanteiden vaikutukset kietoutuvat siis yhteen. Voidaan ajatella, että kotihoidon tuki tarjosi massatyöttömyyden aikana väliaikaisen, taloudellisesti tuetun vaihtoehdon hoitaa lasta kotona. Samalla se viesti vanhemmuutta suunnitteleville tai vanhemmaksi tulleille – useimmiten äideille – että he toimivat oikein, kun eivät pyrkineet työttömyyskortistoihin eivätkä kuormittaneet kuntien päivähoitoa. Äidit saattoivat kokea lasta hoitavan identiteetin arvokkaammaksi kuin työttömän identiteetin.
Nyt äidit halutaan kotoa töihin
Meneillään olevassa pitkittyneessä taantumassa päättäjien viesti lapsiperheille on toisenlainen. Talous- ja työllisyyspolitiikan keskeinen tavoite on nostaa työllisyysastetta, jolloin kotihoidon tuki on alettu nähdä uhkana pikkulasten äitien työssäkäynnille ja siten hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydelle. Viime vuosina onkin ehdoteltu kotihoidon tukikauden lyhentämistä tai jopa sen poistamista.
Samaan aikaan lapsiperheisiin on kohdistunut useita säästöjä. Lapsilisiä on leikattu, vanhempainrahan 30 päivän mittainen korotus on poistettu ja vanhempainvapaalta kertyvää vuosilomaoikeutta rajattu. Subjektiivista päivähoito-oikeutta on rajoitettu siten, että oikeuden kokopäivähoitoon saavat vain kokopäiväisesti työssä käyvien tai opiskelevien vanhempien lapset. Samalla päivähoidon ryhmäkokoja on kasvatettu. Monet lapsiperheet kokevat myös muut talouskuripolitiikan seuraukset, esimerkiksi kilpailukykysopimuksessa sovitut valtion ja kuntien työntekijöiden lomarahojen leikkaukset.
Viime vuosina yritysten kilpailukykyä on haluttu parantaa – ja siten nostaa työllisyysastetta – myös helpottamalla määräaikaisten työsuhteiden solmimista, jota 2000-luvun alkupuoliskolla pyrittiin vielä suitsimaan. Tämä lisää nimenomaan nuorten, ’perheenperustamisiässä’ olevien aikuisten työurien katkonaisuutta ja taloudellista epävarmuutta.
Säästöt luovat epävarmuutta
Yksittäiset leikkaukset perhepoliittisiin tukiin eivät välttämättä vaikuta ihmisten henkilökohtaisiin ratkaisuihin hankkia lapsia. Pohjoismaissa hyvinvointivaltion turvaverkko on ollut itsestäänselvyys, johon on voitu nojata taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Ilman huolta toimeentulon romahtamisesta tai työpaikan menettämisestä nuoret aikuiset voivat ennemminkin keskittyä pohtimaan, sopivatko lapset omaan elämäntapaan tai elämäntilanteeseen.
Nyt tuota turvaverkkoa kuitenkin rapautetaan monella tavalla. Se luo epävarmuuden ilmapiiriä ja kertoo, mitä yhteiskunnassa tällä hetkellä arvostetaan, mitä ei. Kokemus yhteiskunnan perheystävällisyydestä ei synny vain tiliotteella näkyvistä miinuksista ja plussista. Myös jatkuva perhepolitiikan säästöjen ja heikennysten uhka voi lannistaa. Sekä päivähoito-oikeuden rajaaminen että kotihoidon tukikauden lyhentäminen ovat olleet leikkauslistoilla, ja näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa, koko nykyisen taantuman ajan.
Epävarmuutta pitävät yllä myös uutiset Suomen talouden huonosta tilasta. Jos lapsen hankkimista pohtivalle tulee tunne, ettei tässä ainakaan parempia aikoja kohden olla menossa, ratkaisua ei ehkä uskalleta tehdä.
Vauvabuumi talouden elpyessä?
Saattaa olla, että talouden elpyessä myös syntyvyys nousee, kun taantuman takia ’hankkimatta jääneet’ lapset syntyvät. Mutta voi myös olla, ettei näin käy, jos perheen perustamisen edellytyksiä heikennetään pysyvästi.
Niukkuuden aikoina ihmiset saattavat ymmärtää, että paljosta pitää tinkiä. Pitemmän päälle perhepolitiikan pitäisi pystyä luomaan visio, että lapsiperheille on luvassa jotakin nykyistä parempaa.
Lapsi- ja perheystävällisessä hyvinvointivaltiossa uskalletaan haaveilla lapsista – ja myös tehdä niitä.
Lue lisää:
Anneli Miettinen, Miksi syntyvyys laskee. Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Väestöntutkimuslaitos 2015. Pdf.
Johanna Närvi, Määräaikainen työ, vakituinen vanhemmuus. Sukupuolistuneet työurat, perheellistyminen ja vanhempien hoivaratkaisut. Tutkimus 122. THL 2014.
Hanna Sutela, Määräaikainen työ ja perheellistyminen Suomessa 1984-2008. Tutkimuksia 259. Tilastokeskus 2013.
Olivier Thévenon, & Anne Gauthier, Family policies in developed countries: A ‘fertility-booster’ with side-effects. Community, Work & Family, 2011, 14(2), 197–216.