Valtio ottaa vastuulleen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen ja ryhtyy samalla tiukasti suitsimaan sosiaali- ja terveyspalveluiden menoja 1.1.2019 alkaen. Tulevien maakuntien asukkaille valtion rahanjaon reiluus ja rahan riittävyys kohtuullisiin palveluihin ovat tärkeitä. Valtiovallalle ykkösasia on menojen kasvuvauhdin leikkaaminen runsaasta kahdesta prosentista vajaaseen yhteen prosenttiin vuodessa.
Rahanjaon periaatteet kohtelevat maakuntia pääosin reilusti. Viiden vuoden siirtymäajan jälkeen menoperusteisesta rahoituksesta siirrytään puhtaaseen tarveperusteiseen rahoitukseen. Eduskunta päättää maakunnille jaettavan valtionrahoituksen kokonaismäärästä. Maakunnat saavat rahaa väestön tarpeiden mukaan ja käyttävät sen asukkaiden hyväksi kykyjensä mukaan. Kolmen miljardin euron säästötavoitteen vuoksi sosiaali- ja terveyspalveluiden valtionrahoitus tulee kasvamaan hitaammin kuin väestön palvelujen tarve.
Sote-uudistuksen pitäisi luoda edellytykset toiminnan tehostamiselle sen verran, että säästötavoite saavutetaan tinkimättä merkittävästi palvelujen saatavuudesta, laadusta ja yhdenvertaisuudesta. Tähän pitäisi eri laskelmien mukaan kyllä kohtuullisesti päästä, jos palvelujen integraatio toteutuu myös käytännössä. Siltä varalta, ettei näin käy, on valtion rahakirstuun rakennettu ainakin kolme lukkoa, jotta kirstun kansi pitää ja säästötavoite saavutetaan.
Periaatelukko…
…takaa sen, että tarkistettaessa rahoituksen määrää kustannusten kasvu otetaan huomioon vain osittain. Sairausvakuutuksen korvaustaksojen tarkistukset ovat jo tuttu ja koeteltu keino. Lääkäripalkkiosta käyttäjälle korvataan vain sv-taksan mukaan ja taksastakin vain osa. Niinpä asiakkaan lääkärille maksamalla palkkiolla ja sv-korvauksella on enää kovin vähän tekemistä keskenään.
Lääkärinpalkkioiden kasvua taksa ei toki ole hillinnyt, mutta sairausvakuutuksen menojen kasvua kyllä – menot eivät ole kasvaneet palkkioiden tahdissa.
Tekninen lukko…
…syntyy siitä, että kustannuskehitystä seurataan uudella maakuntien hintaindeksillä. Indeksiin vaikuttavat yleinen ansiotaso ja kuluttajahinnat, ei niinkään sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuskehitys. Maakuntien saaman rahoituksen määrä riippuu siis ensi vuosikymmenellä pääosin muiden alojen kuin lääkäreiden, hoitajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkakehityksestä. Rahoitus riippuu myös esimerkiksi vuokrien ja elintarvikkeiden hintojen muutoksesta, mutta ei sairaalalääkkeiden ja -tarvikkeiden hintakehityksestä.
Näin ollen maakuntien saama soten rahoitus eriytyy vähitellen palveluiden todellisista kustannuksista.
Käytännön lukko…
… syntyy siitä, että maakuntien lainanotto-oikeus rajataan lyhytaikaiseen lainanottoon.Nämä kolme lukkoa luovat tilanteen, jossa palveluiden rahoituksen varaventtiiliksi uhkaavat jäädä kotitalouksilta perittävät asiakas- ja käyttömaksut. Rahoitusvajeen paikkaaminen maksujen korotuksilla tai uusilla käyttömaksuilla vaikuttaisi väestön yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin käyttää palveluja. Samalla maksut vaarantaisivat myös sote-uudistuksen keskeisen tavoitteen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisen.