Sosiaaliset tekijät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Blogisarjan tunnuskuva.Arvostettu brittiläinen lääketieteen lehti The Lancet julkaisi viime vuonna tutkimuksen, jossa osoitettiin, että matala sosiaaliluokka on terveysriski. Erittäin laajaan väestöseuranta-aineistoon perustuneen tutkimuksen mukaan se on riskinä verrattavissa epäterveellisiin elintapoihin. Tutkimuksessa seurattiin kaikkiaan 1,7 miljoonaa ihmistä seitsemästä korkean elintason maasta, mm. USA:sta, Australiasta ja Sveitsistä.

Seurannan aikana kuolleita oli yli 300 000. Tutkimus osoitti, että matala sosiaalinen asema lyhensi elinajanodotetta 2,1 vuodella. Tätä suurempia terveysriskejä olivat vain tupakointi (4,8 vuoden menetys) ja ylipaino (3,9 vuoden menetys).

Perinteisiin terveyden riskitekijöihin – joita tutkimuksessakin analysoitiin – lukeutuu tuttu joukko elintapoja: tupakointi, liiallinen alkoholin käyttö, huono ravitsemus (etenkin liika suolan syönti) ja liikunnan puute. Riskiepidemiologit lisäävät tähän listaan lisäksi korkean verenpaineen, ylipainon ja diabeteksen.

Näiden riskien alentaminen on periaatteessa yksinkertaista: lääkärit suosittelevat välttämään epäterveellisiä elintapoja ja omaksumaan terveyttä edistäviä tottumuksia. Käytännössä tämä on kuitenkin usein hankalaa.

Vaan miten tulisi suhtautua tietoon matalan sosiaalisen aseman vaarallisuudesta? Edes maissa, joissa sosiaalinen liikkuvuus on suurta, oman sosiaalisen aseman muuttaminen ei onnistu käden käänteessä.

Sosiaalinen asema muodostuu yleensä pitkän ajan kuluessa perhetaustan, oman koulutuksen, kykyjen ja työmarkkinoiden yhdistelmänä.

Suosituksissaan tutkijaryhmä viittaa ”ylätason” (upstream) rakenteellisiin toimiin, kuten esimerkiksi lasten varhaisten koulutusmahdollisuuksien edistämiseen tai huono-osaisten toimeentulon tukemiseen esimerkiksi tulonsiirroin.

Tutkijat toteavatkin, että matalan sosiaaliluokan aiheuttamaan terveysriskiin ei juuri voi vaikuttaa yksilöiden omin toimin.

Terveyserot terveyden mallimaassa

Suomi ei ollut edellä mainitussa tutkimuksessa mukana, mutta sosiaalisen aseman ja terveyden välinen selvä yhteys tunnetaan meilläkin. Kysymys sosiaalisen aseman vaikutuksesta on siis relevantti myös meillä, vaikka Pohjoismaat kansainvälisesti tarkasteltuna ovatkin tietynlainen malliesimerkki. Muun muassa edellä mainitut keinot – ilmainen koulutus ja laajat tulonsiirrot – ovat meillä jo käytössä.

Palvelujärjestelmä voi osaltaan ehkäistä ja korjata terveyseroja, mutta myös tahattomasti ylläpitää tai lisätä niitä.

Suomen julkisen terveydenhuollon on tarkoitus kattaa koko väestö yhdenvertaisesti. Tästä huolimatta juuri terveyspalvelut on vertailumaihin verrattuna osoitettu meillä erityisen eriarvoistaviksi.

Vaikka kaikille on tarjolla terveyspalveluja, on niiden saatavuudessa ja laadussa tutkimusten mukaan selviä ja pitkäaikaisia eroja. Puutteita on etenkin alemmissa sosiaaliryhmissä. Perusterveydenhuollon kaikille tarjolla olevat palvelut eivät myöskään välttämättä riitä, vaan tarvitaan myös kohdennettuja palveluja ja toimia. Erikoissairaanhoidon käytössä ja laadussa taas näyttää sosiaaliryhmien välillä olevan eroja, jotka eivät selity hoidon tarpeen eroilla.

Terveyserojen poistaminen sukupolven aikana?

Paljon kuitenkin ehtii tapahtua ihmisen elämässä ennen kuin hän päätyy terveyspalvelujen asiakkaaksi. Tuoreet tiedot lasten köyhyyskokemuksista (esim. Ristikari ym. 2018, Pelastakaa lapset 2018) osoittavat, että sosiaalisen taustan vaikutus alkaa meilläkin jo varhain ja seuraukset kantavat pitkälle aikuisikään. Niinpä erojen poistaminenkin vaati monenlaisia keinoja.

Viime vuonna jätti loppuraporttinsa Ruotsin ”terveyserokomissio” (Kommissionen för jämlik hälsa), jonka lähtökohtana oli äärimmäisen kunnianhimoinen tavoite: poistaa vältettävissä olevat terveyserot yhden sukupolven aikana. Komissio korosti aiempien vastaavien kansainvälisten työryhmien tapaan rakenteellisen tason toimia ja puuttumista syiden syihin – juurisyihin, kuten nykyään tavataan sanoa.

Kiteytettynä Ruotsin komissio päätyi ehdottamaan ihmisten elinolojen ja elämisen mahdollisuuksien parantamista sekä terveyspolitiikan ja muun julkisen hallinnon ohjaamisen ja seurannan tehostamista niin, että terveyden tasa-arvo edistyisi.

Hieman samaan tapaan myös Suomessa kansallisen terveyserojen kaventamisohjelman (2008–2011) loppuarviossa kiinnitettiin huomiota muun muassa eri hallinnonalojen yhteistyöhön, terveys kaikissa politiikoissa -ajatteluun ja toimien parempaan suuntaamiseen eri väestöryhmille. Suomessa terveyserot eivät kuitenkaan loppuarvion mukaan ”havaittavasti kaventuneet toimintaohjelman kaudella; joiltain osin ne ovat jopa kasvaneet tai niiden kehityksestä ei ole seurantatietoa”.

Myös Suomen kansallisen ohjelman arviossa vaadittiin terveyserojen taustalla oleviin juurisyihin vaikuttamista. Ruotsin komissio erittelee työssään nimenomaan näitä terveyden epätasa-arvon juurisyitä ja pohtii niiden tärkeimpiä vaikutusmekanismeja, niitä välittäviä tekijöitä sekä tahoja, joiden toimin eroja terveyden ja hyvinvoinnin edellytyksissä voidaan kaventaa.

Suomessa terveyserojen kaventamisohjelma päättyi kuitenkin jo vuonna 2011. Olisiko Suomessakin jo aika omalle ”terveyden totuuskomissiolle” Ruotsin tapaan? Ei voi olla oikein, että vain päätyminen matalaan sosiaaliseen asemaan leikkaa elinajanodotetta usealla vuodella.

Lähteitä:

Lapsen ääni 2018 -raportti: Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa Lapset ry 2018.

Ristikari Tiina ym. (2018) Timing and duration of social assistance receipt during childhood on early adult outcomes. Longitudinal and Life Course Studies, 9(3), 312–326.

Nästa steg på vägen mot en mer jämlik hälsa. Slutbetänkande av Kommissionen för Jämlik Hälsa 2017. Statens offentliga utredningar SOU 2017:47.

Stringhini, Silvia ym. (2017) Socioeconomic Status and the 25 x 25 Risk Factors as Determinants of Premature Mortality: A Multicohort Study and Meta-Analysis of 1.7 Million Men and Women. Lancet 389: 1229–1237. doi:S0140-6736(16)32380-7 [pii].

Rotko Tuulia ym. (2012) Kuilun kaventajat. Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008–2011 loppuraportti. Raportti 41/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kirjoitus kuuluu sarjaan, jossa THL:n tutkijat ja asiantuntijat pohtivat sosiaalisten tekijöiden roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Sarjan muut kirjoitukset:

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *