Mitä lähemmäksi sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen ratkaisevat hetket eduskunnassa tulevat, sitä syvemmäksi kasvaa aito huoli ”vuosisadan uudistuksen” kohtalosta. Kuilu eri näkemysten välillä uhkaa revetä, pian ylittämättömäksi.

Kun valtiovarainministeriö laskee uudistuksen helpottavan kestävyysvajetta ja leikkaavan sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua 3 miljardilla eurolla, pelkää sairaanhoitopiirin johtaja soten lisäävän kustannuksia nykyisestä samalla summalla.

Kuusi miljardia euroa on paljon mielipide-eroksi.

Kyse on tietysti hallituksen esityksestä potilaan valinnanvapaudeksi, joka on parhaillaan lausuntokierroksella, ensi vuoden alussa suunnitelman mukaan eduskunnassa. Yksille valinnanvapaus on keino turvata potilaan, asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuottaa nykyjärjestelmää enemmän  hyvinvointia.

Toisille, kuten Heikki Hiilamolle (HS 10.12.) valinnanvapaus uhkaa laiminlyödä soten alkuperäiset tavoitteet ja on avaamassa julkisten palveluiden markkinat yksityisille, jotka ovat jo aloittaneet aggressiivisenkin asemiensa vahvistamisen.

Soten kohtalon ratkaisee se, että äärikantojen välillä löytyy aito keskusteluyhteys ja sitä kautta luottamus. Pidän sitä täysin mahdollisena.

Vaara on, että kärjistyvä keskustelu estää meitä näkemästä, että ratkaisun ainekset ovat jo olemassa. Nyt tarvitaan ennen kaikkea luottamusta osapuolten välillä, kuten ennenkin historiamme kohtalonhetkinä.

On tärkeä ymmärtää ja luottaa, että terveydenhuollon piiristä noussut kritiikki valinnanvapausesitystä kohtaan ei ole muutosvastarintaa, vaan syntyy aidosta huolesta uuden palvelujärjestelmän toimivuudesta.

Yhtä tärkeää on ymmärtää, että uudistusta on kaikki syyt viedä eteenpäin tämänkin kuilun ylitse. Ei sellaisenaan määräenemmistöllä runnoen, vaan palautetta kuunnellen ja kiistanalaisia kohtia hioen.

Soten kohtalon ratkaisee se, että äärikantojen välillä löytyy aito keskusteluyhteys ja sitä kautta luottamus.

Kyse on lopulta valinnanvapauslain kolmesta kiistanalaisesta kohdasta. Ne näyttävät yksityiskohdilta, mutta ovat järisyttäviä järjestelmäuudistuksia.

On ilmeistä, että asiakassetelin aiottu laaja käyttö aiheuttaisi epävakautta palvelujärjestelmään, hoidon tasalaatuisuus kärsisi ja kiireellisen hoidon priorisointi vaarantuisi.

Toiseksi asiakassuunnitelma ei riitä turvaamaan hoidon integraatiota. Suunnitelman juridinen asema on epäselvä, ja sen jatkuvat päivittämiset lisäävät byrokratiaa. Asiakassuunnitelmasta hyötyy rajallinen joukko palvelujen käyttäjiä.

Erikoissairaanhoidon palveluiden sisällyttäminen sote-keskusten tarjoamiin suorannan valinnan palveluihin, aiheuttaa maakuntia velvoittavana epätarkoituksenmukaista kustannusten kohdistamista ja alueellista erikoislääkärivajetta.

Viimeistään nyt tarvitaan avointa keskustelua lainvalmistelijan, asiantuntijoiden ja yksityisten palvelutuottajien välillä, joiden rooli tulee joka tapauksessa vahvistumaan sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Kuilun yli huutaminen ei onnistu, tarvitaan silta.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 13.12.2017

Kommentit

kauko Ojala

15.12.2017 16:29

Maakunnat voivat halutessaan yhtiöittä omat terveyskeskuksensa, tuonkaltainen lisäys on varmaan paikallaan, koska kilpailutilanne yksityisen sektorin kanssa on mitä ilmeisin. Julkinen, raskas ja byrokraattinen nykyjärjestelmä suoran palvelun osalta ei pysy muuten mukana.
Erhola osuu kaikessa naulan kantaan.

Esko Eela

13.12.2017 21:11

Säädettäköön laki, jolla nykyiset terveyskeskukset sisällytetään valinnanvapauden kentässä. Jos keskukset osoittautuvat tarpeettomiksi, lopettavat kunnat ne myöhemmin. Tämä on aitoa valinnanvapautta.
Nykyiset protestiliikkeet katkeavat, koska pelot palvelujen ja sitä kautta tytöpaikkojen, verotulojen ja imagon karkaamisesta tulevat aiheettomiksi.
Pakkoliikkeenä sote ei onnistu eikä ole pysyvä.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *