Tieto vuoden 2013 Tutkimuslaitosuudistuksen vaikutuksista suomalaiseen tutkimusjärjestelmään karttui viime joulukuussa merkittävästi, kun Suomen Akatemia julkaisi Tieteen tila 2018 -raporttinsa ja Tutkimuslaitosuudistuksen arviointiryhmä omansa.
Tieteen tilan tyly sanoma oli, että tutkimusta tehdään Suomessa merkittävästi aikaisempaa vähemmän. Suomen T&K-intensiteetti, eli tutkimukseen ja kehittämiseen käytetyn rahoituksen prosenttiosuus bruttokansantuotteesta putosi vuonna 2017 peräti prosentilla huippuvuoden 2009 lukemasta 3,75.
Vastaavaa T&K-intensiteetin pudotusta ei pienissä tai suurissa verrokkimaissa ole tapahtunut.
Tavoite nostaa Suomen T&K-intensiteetti neljään prosenttiin BKT:stä on enemmän kuin perusteltu.
Merkittävin syy jyrkälle prosentin pudotukselle on tutkimus- ja kehittämistoiminnan supistuminen yrityksissä Nokian kriisin ja taloudellisen taantuman vuosina, mutta toinen myötävaikuttava tekijä on Akatemian mukaan Tutkimuslaitosuudistus ja siihen liittyneet leikkaukset.
Valtion tutkimuslaitoksissa tutkimukseen käytettyjen työvuosien määrä on vähentynyt dramaattisesti: tutkimusvuosien määrää kuvaava indeksi putosi vuoden 2012 100:sta vuonna 2016 peräti 60:een. Eniten tutkimustyövuosien määrä on supistunut vuodesta 2012 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (-248 htv) ja VTT:ssä (-102 htv).
Yliopistot pitivät pintansa
Yliopistojen tutkimus näyttää Akatemian laskelmien mukaan selvinneen suhteellisen hyvin julkisen talouden säästöistä. Yliopistoissa tutkimustyövuosien määrä olisi Tieteen tilan mukaan jopa kasvanut vuoden 2012 jälkeen. Yliopistot ovat onnistuneet säilyttämään varsin hyvin kokonaisrahoituksensa ja tutkimusrahoituksensa tason.
Tässä ilmeinen selitys Tieteen tilan hyville uutisille: Suomessa on tuotettu edelleen merkittävä määrä tieteellistä tutkimusta, jonka laatu on hieman parantunut. Suomalaisten julkaisujen Top 10 -siteerausindeksi on noussut 1,12:een, kun koko maailman on tasan yksi. Vuoden 2014 Tieteen tilahan kantoi huolta, että tärkeät verrokkimaat olivat ohittaneet Suomen tutkimuksen laadussa.
Tieteen tila ei kerro rahoituksen kehityksestä valtion tutkimuslaitoksissa. Raportissa muutoin käytetyn Vipunen-tietokannan mukaan tutkimuslaitosten tutkimukseen käyttämä ”omarahoitus” supistui vuodesta 2012 vuoteen 2017 kolmanneksella. Ulkopuolinen rahoitus huomioiden tutkimusrahoitus supistui viidenneksellä.
TULA oli fuusioita ja budjettileikkauksia
Tutkimuslaitosuudistuksen arvio tuo lisävaloa, miksi tutkimuksen resurssit vähenivät julkisella sektorilla näin merkittävästi: Hajanaisesti toteutettu uudistus ei vahvistanut valtioneuvoston strategista ohjausta. Ylimääräiset rahoitusleikkaukset syvensivät tutkimuslaitosten vaikeuksia suoriutua tehtävistään.
Uudet ulkopuolisen rahoituksen muodot vahvistivat tutkimuksen relevanssia ja päätöksenteon tukea, mutta samalla rahaa siirtyi muille tutkimusorganisaatioille. Eikä tutkimuksen hyödyntäminen poliittisessa päätöksenteossa ole kehittynyt vastaavasti. Toimintatapoja ei ole yhtä helppoa muuttaa kuin rakenteita, arviointiraportti totesi.
Monen tutkimuslaitoksen kokemus uudistuksesta oli fuusioita, yhtiöittämisiä ja budjettileikkauksia, joissa unohtui tutkimuksen ja viranomaistehtävien yhteys ja pitkäjänteisen tiedontuotannon merkitys.
Katse tutkimuslaitosten strategiseen kehittämiseen
Tutkimuslaitosten rakenteellisen kehittämisen jälkeen on aika nähdä niiden merkitys strategisemmin edessä olevien suurten haasteiden kautta.
Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen edellyttää vahvaa tutkimukseen perustuvaa arviointia ja ohjausta. Myös sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseen, köyhyyden voittamiseen tarvitaan vahvaa tutkimustietoa. Tutkimuslaitokset osaavat yhdistää vahvat tietoaineistot, tieteellisen tutkimuksen ja tutkimustiedon käytäntöön panon tukemalla lakien säätämistä ja päätöksentekoa.
Suurten yhteiskunnallisten uudistusten valmistelussa ja läpiviennissä tarvittavaa tietoa ei tuoteta määräaikaisissa tutkimusprojekteissa, yhden vaalikauden aikana.
Muut valtion tutkimuslaitokset tekevät työtä vastaavien suurten haasteiden kanssa omilla toimialoillaan.
Suomi tarvitsee tieteellisesti vahvoja valtion tutkimuslaitoksia ulkomaisen tutkimusrahoituksen hankkimiseen. Tutkimuslaitosten luonnostaan ”ilmiöpohjaisessa” työssä yhdistyvät tutkimuksen tieteellinen laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus, mitä EU:n tutkimusrahoituksen saaminen usein edellyttää.
EU:n tutkimusrahoituksen ’kotiuttamiseen’ ja kansainvälisten rahoituskilpailujen voittamiseen tarvitaan kuitenkin senioritutkijoita, joilla on ollut mahdollisuus pitkäjänteiseen työskentelyyn.
Valtion tutkimuslaitosten aseman vahvistaminen ja niiden tutkimuspotentiaalin hyödyntäminen ovat ajankohtaisia kysymyksiä seuraavalla vaalikaudella.
Lyhyempi versio kirjoituksesta on julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 4/2019 (25.1.2019).