Ontuvasta askelluksesta onnettomuuden jälkeen, masennuksesta tai paniikkihäiriöstä halutaan tavallisesti kuntoutua. Mutta entä jos lausuu jonkin kirjaimen erityisellä tavalla tai on temperamentiltaan varautunut?

Vuonna 2014 sosiaalihuoltolakiin kirjattiin kuntien velvollisuudeksi tarjota sosiaalista kuntoutusta. Tavoitteeksi määriteltiin muun muassa sosiaalisen toimintakyvyn parantaminen, mutta kunnille annettiin melko vapaat kädet tavoitteen saavuttamiseksi.

Sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke Soskun selvitys kertoo, että kuntapäättäjät ymmärtävät sosiaalisen kuntoutuksen karkeasti ottaen joko sosiaalisesti vahvistavana sosiaalityönä tai kuntouttavana työtoimintana.

Asian ympärillä on kohderyhmää, sisältöjä ja paikkaa koskevia epäselvyyksiä

Sosiaalinen kuntoutus uhkaa medikalisoida joitakin temperamenttityyppejä, esimerkiksi silloin, kun arka ja pitkäaikaistyötön ihminen ohjataan kuntoutukseen jopa sanktioiden uhalla. Arkuus kun ei välttämättä tarkoita samaa kuin katkennut jalka tai masennus. Asetelma on tietenkin täysin toinen, jos ihminen oma-aloitteisesti hakeutuu kuntoutukseen löytääkseen keinoja esimerkiksi arkuuden voittamiseen.

Sosiaalisen kuntoutuksen rinnastaminen kuntouttavaan työtoimintaan on ongelmallista. Ensinnäkin kuntouttava työtoiminta on lakiin kirjattua aktivointia, johon liittyy sanktioiden uhka. Toisekseen pitkään jatkunut työttömyys ei välttämättä johda kuntoutuksen tarpeeseen. Työttömyys on kyllä omiaan murentamaan vastavuoroisuutta ja arvokkuuden kokemuksia, mutta pakko on huono keino vastavuoroisuuden ja arvokkuuden lisäämiseksi.

Sosiaalisen kuntoutukseen liittyvää hämmennystä voidaan poistaa

Vastavuoroisuuden puutteesta kärsivä ihminen hyötyy tilanteista, joissa hänen osaamisensa ja kykynsä tulevat näkyväksi sekä hänelle itselleen että paikalliselle yhteisölle. Ratkaisu ei kuitenkaan ole niinkään yksilön kuntoutus kuin yhteisösosiaalityö tai sitäkin mieluummin kaikkiin yhteiskuntaryhmiin kohdistuva osallisuustyö.

Tarvitaan kylä- ja korttelihuoneita, erilaisia ryhmiä, maksutonta, edullista tai toimeentulotuesta maksettua vapaata sivistystyötä – tilanteita, joissa rakennetaan ja jaetaan luokkajaot ylittävää arvoa.

Jos sosiaalisella kuntoutuksella puolestaan tarkoitetaan yksilöön kohdistuvaa sosiaalityötä, termi on vaihdettava esimerkiksi ’sosiaaliseksi voimavaraistamiseksi’ tai on puhuttava yksinkertaisesti vain sosiaalityöstä. “Sosiaalisessa voimavaraistamisessa ihmisen jo olemassa olevaa tietoa ja taitoa tehdään näkyväksi”, kollegani Helka Raivio Sosku-hankkeesta kertoi.

Sosiaalinen kuntoutus voidaan liittää kuntoutusjärjestelmään. Silloin sen on perustuttava vapaaehtoisuuteen niin, että kuka tahansa, työllinen tai työtön, voi hakea tiettyjen kriteereiden mukaan myönnettävää sosiaalista kuntoutusta siinä missä muitakin kuntoutuksia. Mikäli sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa vastikkeellista työvoimapoliittista aktivointia, on kuntoutuksen sijaan syytä puhua aktivoinnista. Senkin toki pitäisi olla sosiaalisesti voimavaraistavaa, valinnanvaraa tarjoavaa ja ihmisen autonomiaa vahvistavaa.

Osallisuus tarkoittaa, että pystyy vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun, toimintaansa, palveluihin ja että pääsee osalliseksi sellaisia vuorovaikutussuhteita, joissa elämän merkityksellisyys lisääntyy. Kun saa panostaa yhteiseen hyvään, ja kun toimeliaisuus ja osaaminen tulevat muille näkyväksi, paljon sosiaaliturvaa tarvitsevan ja työmarkkinoilta ulosjoutuneen toimijuus vahvistuu ja vapaus lisääntyy. Siitä seuraa ennen pitkää paljon hyvää.

Jotakin sosiaalisen kuntoutuksen hankaluudesta kertoo se, että harvat sosiaalisen kuntoutuksen ammattilaiset käyttävät termiä asiakkaidensa kuullen. Miksi termi tuntuu liian vaikealta lausua?

Lue lisää:

Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalinen kuntoutus: Kuntakyselyn tulokset

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *