Olen virkakauteni aikana toistanut kahta asiaa. Ensinnäkin, suomalaisten terveys ja hyvinvointi ei ole koskaan aikaisemmin ollut niin hyvä kuin se tänä päivänä on. Eri mittarit puhuvat yhdenmukaisesti tämän puolesta. Toinen, valitettava asia on, että yhteiskunnassamme on merkittävä joukko niitä, jotka eivät pääse tästä hyvästä täysimääräisesti osalliseksi.

Kansanterveyden koheneminen on suurelta osin tulosta elintapojen parantumisesta, arkiympäristön ja työelämän muutoksista sekä sosiaaliturvan kehittämisestä. Lääketieteen teknologian nopea edistyminen on kuitenkin kiistatta vaikuttanut merkittävästi suomalaisten nykyiseen hyvään kansanterveyteen. Tarkempi diagnostiikka ja uudet hoidot ovat parantaneet monien tärkeiden sairauksien ennustetta.

Uudet hoidot ovat ovella

Omasta käytännön lääkärin työurastani on jo aikaa. Lääketieteen teknologia on edennyt noista vuosista huimasti. Kuvantamisessa on päästy monta askelta eteenpäin ja lääkehoidossa pohditaan biologisten hoitojen mahdollisuuksia. Geenianalyysiin pohjautuvat syöpähoidot tai kantasoluhoidot ovat niin varmalla pohjalla, että näiden teknologioiden laajamittainen läpimurto on lähivuosien asia. Monet hoitojen käyttöön ottoon liittyvistä kysymyksistä kytkeytyvät ennemmin priorisointiin ja talouden realiteetteihin kuin teknisiin haasteisiin.

Automatiikka ja robotiikka ovat tulleet vastaanotoille, laboratorioihin ja sairaaloiden potilashuoneisiin. Arkisemmin tämä on johtanut ihmistyövoiman korvaamiseen työläissä laboratorioanalyyseissä tai potilaan elintoimintojen monipuoliseen ja tarkkaan monitorointiin. Eksoottisemmalta minun korvissani kuulostavat robottihylkeet vanhusten viriketoiminnassa. Niistäkin on lehtitietojen mukaan hyviä kokemuksia.

Automatiikasta puhuttaessa mietin monesti, mikä on ihmisen rooli koneeseen nähden. Osaammeko jakaa työn viisaasti koneen kanssa – luovuttaa robotille tarkkuutta vaativan ja rutiinimaiseen toistoon liittyvät työn ja pitää itsellämme sen osan, missä tarvitaan inhimillistä kontaktia tai arvoihin perustuvien päätösten tekoa.

Tiedon määrä kasvaa

Teknologia on muuttanut ja muuttamassa lääkärin arkityötä. Tietoja potilaan sairaudesta ja hoidosta tallennetaan eri muodoissa vastaanotoille, laboratorioihin, sairaaloiden arkistoihin, apteekkeihin, vakuutusyhtiöihin ja sosiaaliturvajärjestelmiin.

Lisäksi potilaiden itsestään keräämän tiedon määrä on kasvamassa. Jo nyt osa meistä kerää itsestään säännöllisesti esimerkiksi verenpaine-, verensokeri- tai unen laatua koskevaa tietoa. Joillakin tämä tiedonkeruu on laventunut mittavaksi biohakkeroinniksi.

Pidän selvänä, että suurten tietomassojen tekninen hallinta ei ole lopultakaan edityksen pullonkaula. Haasteena on ennen muuta tietojen oivaltava yhdisteleminen sekä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten tietotarpeiden tyydyttäminen hyödyntämällä kattavasti sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon tietovarantoja. Onnistumisemme riippuu lopulta siitä, kuinka hyvin parhaillaan kehitettävät tietojärjestelmät palvelevat käytännön potilastyötä.

Lääkärin työ muuttuu

Lääkärin hallittavaksi kertyvän tiedon määrä tulee vääjäämättä lisääntymään. Diagnoosit saadaan nopeammin, ja ne tulevat tarkemmiksi. Hoitoalgoritmit kehittyvät ja hoitovaihtoehdot monipuolistuvat. Mikään teknologia, temppu tai vimpain ei kuitenkaan sinällään paranna hoitotuloksia, lisää elinikää tai tehosta terveydenhuoltojärjestelmän toimivuutta. Oleellista on se, miten uusi lääke otetaan käyttöön, miten uutta laitetta osataan käyttää ja miten toiminta muuttuu.

Monet teknologian tuntijat ovat ennustaneet, että lääkärin työ tulee siirtymään teknisistä yksityiskohdista ja yksittäisten hoitotoimenpiteiden osaamisesta takaisin potilaan kokonaisvaltaiseen hoitoon ja hoivaan. Tässä koneet eivät helposti meitä päihitä.

Jos tämä analyysi on oikea, täytyy palata kysymään, miten tämä tulisi ottaa huomioon lääkärikoulutuksen sisäänotoissa tai koulutuksen sisällössä. Joudumme myös pohtimaan, miten teknologian käyttöönotto vaikuttaa työnjakoon sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Kuinka lääkärin, hoitajan ja muun ammattihenkilökunnan roolit ja tehtävät ovat muuttumassa? Olemmeko valmiit tarvittaessa isoonkin muutokseen?

Villi teknologia voi lisätä eroja

THL:n tehtävänä, ja mielestäni meidän kaikkien tehtävänä, on kantaa huolta paitsi siitä, että hyvinvointi ja terveys lisääntyvät, myös siitä, että kasvava hyvinvointi jakaantuu yhdenvertaisesti kaikkien väestöryhmien kesken.

Jakaantuvatko myös lääketieteen ja terveydenhuollon teknologian hyvät hedelmät reilusti? Onko tavassamme ottaa käyttöön uutta teknologiaa jotain sellaista, joka lisää eriarvoisuutta, jos emme osaa pitää varaamme?

En ole niinkään huolissani teknologiasta, jota käytetään terveyskeskuksissa, laboratorioissa tai sairaaloissa. Enemmän mietin villien markkinavoimien tarjoamia houkutuksia. Niiden moninaisista vaikutuksista, käytön pelisäännöistä ja valvontamahdollisuuksista on syytä keskustella myös terveydenhuollon ammattihenkilöstön keskuudessa.

Lääkärin eettisissä ohjeissa sanotaan, että ”lääkärin tulee pitää yllä ja kartuttaa tietojaan ja taitojaan.” Tähän sisältyy mielestäni myös velvollisuus uuden teknologian hyödyntämiseen potilaan parhaaksi. Ohjeen jatko on myös oleellinen ja tärkeä: “hänen tulee käyttää ja suositella vain tutkimuksia ja hoitoja, jotka ovat lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia.” Kriittisyys ja terve harkinta ovat tarpeen aggressiivisen markkinoinnin ja edistyshuuman vastapainona.

Teknologian hyödyt kaikille

En ole puhunut vielä lainkaan yhdestä merkittävimmästä uuden teknologian käyttöön liittyvästä kysymyksestä. Ajattelen ikäihmisiä, erilaisia vammaisten ryhmiä tai muita, jotka eivät pysty tai halua käyttää nykyteknologiaa ja digitaalisia palveluita. Osa heistä jää edellä kuvatun kehityksen ulkopuolelle. Esimerkiksi yli 75-vuotiaista vain joka kolmannes käyttää internetiä ja sähköpostiosoite on vain joka neljännellä.

Myös heillä on oltava mahdollisuus varata vastaanottoaikoja, ja myös heille on kehitettävä seurantamenetelmiä, jotka takaavat tasaveroiset palvelut muiden väestöryhmien kanssa.

Väestölle tarkoitettujen digitaalisten palveluiden tai muun terveysteknologian käyttö ei saa olla varallisuudesta tai osaamisesta kiinni. Järjestelmä tulee rakentaa siten, että sen rakoihin putoaminen jää mahdollisimman vähäiseksi.

Kirjoitus perustuu Juhani Eskolan keskiviikkona 18.3. Tampereen lääkäripäivillä pitämään avauspuheeseen.

Lue lisää:

Hyvinvointi- ja terveyserot thl.fi’ssä

THL:n vaaliteemat 2015

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *