Palvelujen saatavuuden parantaminen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sekä palveluketjujen saumaton kokonaisuus olivat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäuudistuksen alkuperäisiä tavoitteita. Yksi, ajan myötä kovin tärkeäksi osoittautunut tavoite on sosiaali- ja terveyspalveluista aiheutuvien kustannusten hallinta.

Hallitus asetti sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukselle tavoitteen, jonka mukaan vuosittain nousevia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia on saatava hillityksi siten, että vuonna 2029 kustannukset ovat kolme miljardia euroa pienemmät kuin nykyinen nousuvauhti ennakoisi. Tämä tarkoittaa kustannusten nousun hillintää nykyisestä noin 2,4 prosentin vuotuisesta kasvusta alle 1 prosentin vauhtiin.

Vaikka meillä jo nyt on suuri huoli palvelujen riittävyydestä ja esimerkiksi kasvavan vanhusväestön palveluista, sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionrahoitus tulee seuraavien 12 vuoden aikana kasvamaan selvästi hitaammin kuin väestön palvelujen tarve.

Jotta tässä onnistutaan niin pitää toimia huomattavasti tehokkaammalla, uudella tavalla tai alentaa merkittävästi palvelutasoa. Hyvinvointivaltiossa arvovalinta on selvä.

Minulla ei ole pienintäkään epäilyä siitä, etteikö hallituksen toivomaa säästöä voitaisi saavuttaa. Keinoista sen sijaan sietää vielä keskustella.

Kolme lukkoa eivät takaa palveluiden laatua

Hallituksen dokumenteissa kustannussäästöjen keinoiksi luetellaan integraation tehostaminen, digitalisaatio ja tuottavuuden lisääminen.  Vaikka kolmesta säästökeinosta riittävän integraation saavuttaminen näyttää epävarmalta, tulee maakunnille turvata hyvät työkalut ehkäistä integraation puutteesta johtuvaa tehottomuutta. Maakuntien yksi keskeisistä tehtävistä on parantaa ja seurata palvelutuotannon suorituskykyä menettämättä palvelutehtävän ydintä. Näin ne voivat tukea tuottavuuden nostamista ja säästöjen saavuttamista.

Markku Pekurinen puhuu kolmesta lukosta, jotka hallituksen lakiesitykseen on rakennettu: periaatelukko, tekninen lukko ja käytännön lukko. Periaatelukko tarkoittaa sitä, että rahoituksen määrää tarkistettaessa kustannusten kasvua ei välttämättä oteta huomioon kokonaisuudessaan.

Tekninen lukko syntyy siitä, että kustannuskehitystä seurataan uudella maakuntien hintaindeksillä, johon vaikuttavat yleinen ansiotaso ja kuluttajahinnat, ei niinkään sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuskehitys. Tämän seurauksena soten rahoitus eriytyy vähitellen palveluiden todellisista kustannuksista.

Käytännön lukko syntyy siitä, että maakuntien lainanotto-oikeus rajataan tiukasti. Näillä keinoilla valtio voi olla varma siitä, että toivottu budjettileikkaus on joka tilanteessa saavutettavissa.

Pelkästään lukkoihin luottaminen johtaa väistämättä palvelutason laskuun tai asiakasmaksujen nostoon. Jos uusia säästökeinoja ei löydy, voi vaihtoehdot ilmaista karusti: maksat – tai itket ja maksat!

Haluan olla optimisti ja uskoa, että muitakin positiivisia keinoja löytyy. Tarkastelen lyhyesti muutamia keskustelussa olleita teknologian tarjoamia mahdollisuuksia.

Digiloikka tietomassoja hyödyntäen

Genomitiedon avulla voimme pienentää sairastumisriskiä. Analyysimenetelmät ovat kehittyneet huikeasti, laboratoriotutkimusten hinnat romahtaneet, ja lainsäädännön uudistaminen mahdollistaa sekä väestötasoisten biopankkitietojen että yksilön genomiin pohjautuvan tiedon hyödyntämisen.

Genomitietoa on jo käytetty sairauksien mekanismien ymmärtämiseen sekä erityisesti lääkekehityksen apuna. Tiettyjen syöpien hoidossa on hyödynnetty tietoa syöpäsolujen geeniominaisuuksista tehokkaimman hoidon valintaan. Näillä alueilla kehitys on nopeaa. Kun analyysit yleistyvät ja tietokantojen käyttö helpottuu, päästään geenitietoa hyödyntämään myös sairastumisriskin hallintaan ja sairauksien ehkäisyyn. Tällöin säästöpotentiaali myös euroissa mitaten on merkittävä.

Muistutan kuitenkin, että genomitiedon hyväksikäytössä julkisen sektorin ja yksityisten yritysten vahva ja monipuolinen yhteistyö on onnistumisen edellytys. Yksin ei kumpikaan osapuoli voi menestyä.

Tietotekniikassa ja tietojärjestelmissä näen useita suuria murroksia, joilla on megaluokan vaikutus myös sosiaali-  ja terveydenhuollon toimintaan ja kustannuskehitykseen.

Ensinnäkin tietojärjestelmien uudistamisen onnistuminen on kriittinen sote-uudistuksen menestymiselle. Lisäksi se sanelee pitkälti uudistuksesta saavutettavan säästön suuruuden. Pidän selvänä, että sote-palvelujärjestelmässä potilastietojärjestelmät, sairaaloiden toiminnanohjausjärjestelmät ja materiaalivirtojen ohjaus ovat yhdistettävissä siten, että merkittäviä säästöjä voidaan saada aikaiseksi. En kuitenkaan ole julkisen keskustelun perusteella aivan vakuuttunut, että tietojärjestelmien uudistamisen tärkeys – ja niiden uudistamiseen vaadittavan investoinnin suuruus – on kaikkialla riittävästi ymmärretty.

Isojen tietomassojen hyödyntämisessä olemme vasta alkuvaiheessa. Väestöstä eri tavoin kerättävä tieto – biologinen tieto, erilaisilla antureilla ja applikaatioilla kerätty tieto, elintapojemme perusteella kerätty tieto, ostokäyttäytymisestä tai tietokoneella surffailusta kertyvä tieto – tulee lisääntymään eksponentiaalisesti. Tämän tietomassan hyödyntämistä suunnitellaan eri puolilla. Miten siihen päästään eettisesti kestävällä tavalla, vaatii vielä syvällistä pohdintaa ja yhteisten sääntöjen sopimista.

The Economist -lehti esitteli muutama viikko sitten tulevaisuuden sairaalaa. Teknisten hienouksien ohella minulle jäi mieleen toimintojen hajauttaminen, sairaalan ja kodin rajojen madaltaminen ja etähoidon kehitys. Sairaalaa verrattiin toisaalta huippuammattilaisten operoimaan lennonjohtotorniin ja toisaalta viiden tähden hotelliin, jossa asiakkaat viipyvät vain lyhyesti, ja josta he saavat tuen pääasiassa kotona tapahtuvalle hoidolleen.

Digiloikka on jo ponnistusvaiheessa, mutta meillä terveydenhuollon käytännöt nojaavat paljolti vielä vuosisataiseen käytäntöön, jossa asiat hoidetaan kasvokkain. Ehkä tulevaisuuden Pihtiputaan mummon ongelman hoitoon oikea vastaus uudella vuosikymmenellä ei olekaan nyt luvattu lääkärin vastaanoton puhelinnumero, vaan tehokkaampi ja taloudellisempi ratkaisu voisi löytyä uudesta digitaalisesti tarjolla olevasta palveluvalikoimasta tai kotirobotin palveluista. Jotta tämä ajatus ja säästökeino voisi menestyä, tarvitaan mummojen valistusta ja uudenlaista joustavuutta myös palveluiden tarjoajilta.

Tarvitaan myös sosiaalisia innovaatioita

On oikeutettua kysyä, miten edellä kuvatut teknologiat sitten tuottavat säästöjä. Maalaisjärjellä ajatellen vimpainten lisääminen tai uusien, yleensä kalliimpien hoitojen käyttöönotto lisää kustannuksia. Säästöjen saavuttamiseksi teknologian tulee uudistaa toimintaa, korvata jokin nykyinen toiminto tai tuoda merkittävä hyöty prosessiketjuun. Parhaimmillaan säästöt johtavat uuden työvoiman tarpeen vähenemiseen, ja helpottavat siten tulevaisuuden työvoimapulaa.

On kuitenkin mietittävä, mitä seurauksia kaikella uudistamisella on tulevaisuuden ammattihenkilöiden osaamisvaatimuksille ja siten koulutusjärjestelmälle.

Edellä olevat esimerkit olivat lähes kaikki terveydenhuollon teknologiasta. Tietojärjestelmien modernisointi sopii luonnolliseksi säästökeinoksi myös sosiaalihuollossa, mutta muuten sosiaalihuollon toimintojen uudistaminen teknisin keinoin on vaikeata. Tarvitsisimme uusia ideoita perheiden tueksi, vammaisten avuksi tai päihdeongelmaisen kuntouttamiseen. Mitkä voisivat olla tämän vuosikymmenen neuvoloihin, kouluruokailuun tai äitiyspakkaukseen verrattavat sosiaaliset innovaatiot?

Haluan tänään painottaa sitä, että uudistamisen on lähdettävä sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan ehdoin, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ajamana ja ajattelemana. Teknologia on tässäkin apuväline, sisällön ja tavoitteiden on tultava meiltä. Meidän on nähtävä, missä on tarvetta uudistaa, missä on mahdollisuuksia uudistumiseen ja minkä kaiken muuttamista uusi toimintatapa edellyttää.

Sote-uudistuksen onnistuminen on monella tavoin johtamiskysymys. Kolmen miljardin kustannussäästöt voidaan saavuttaa. Heikollakin johtajuudella ne saavutetaan, mutta silloin palvelutaso laskee ja asiakasmaksut nousevat. Vahvalla johtajuudella, henkilöstön uudistumiskyvykkyydellä ja rohkeilla uusilla ratkaisuilla voimme auttaa kestävyysvajeen kuromista emmekä vaaranna liialla säästämisellä sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita.

Kirjoitus perustuu TerveSOS-tapahtuman avauspuheeseen 4.5.2017 Helsingissä. 

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *