Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) ja pääkaupunkiseudun kaupungit ovat kritisoineet voimakkaasti sote-uudistuksen ehdotettua rahoitusjärjestelmää. Erityistä arvostelua on saanut osakseen rahoituksen tarveperusteinen osa, joka perustuu THL:n tutkimukseen.

Sote-uudistuksen lakiesityksistä antamissaan lausunnoissa Hus ja kaupungit katsovat, että pääkaupunkiseudun erityispiirteet jäävät huomiotta. Tällaisia ovat esimerkiksi väestönkasvu, maahanmuutto ja eriarvoistumisesta aiheutuva palveluiden tarve.

THL hyödyntää tutkimuksessaan ensisijaisesti tietoja ihmisten palveluiden ja lääkkeiden käytöstä. Niiden avulla mallinnetaan, millainen yhteys sairastavuuden ja julkisten palveluiden tarpeen välillä on. Jos rahoitus perustuisi sairastavuuden sijaan toimenpiteisiin, olisi järjestelmän kustannuksia vaikeampia hallita.

Toisin kuin lausunnot antavat ymmärtää, mallissa on myös huomioitu eriarvoistumiseen liittyviä tekijöitä, kuten alueen väestön maahanmuuttajatausta, koulutustaso, yksinhuoltajuus, tulotaso, työllisyys ja päihdehäiriöt.

Useilla mittareilla tarkasteltuna Uusimaa näyttäytyy muuta maata parempiosaisena. Maakunnassa esimerkiksi asuu paljon hyvätuloisia, jotka käyttävät vähemmän julkisia palveluita.

Sote-rahoituksen tietopohjaa päivitetään vuosittain, ja koska Uudenmaan väestömäärä kasvaa, myös sen saama rahoitus lisääntyy. Tässäkin on huomioitava, että Uudellemaalle muuttaa suhteellisen nuoria ja terveitä ihmisiä.

Tarveperusteisella rahoituksella pyritään kaikille alueille Suomessa turvaamaan yhdenvertaiset mahdollisuudet järjestää laissa määrätyt sosiaali- ja terveyspalvelut.

Husin toimitusjohtaja Juha Tuomisen mukaan (HS Mielipide 6.10.) suunniteltu rahamäärä ei riitä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vastuisiin. Lisäksi hän väittää Uudenmaan rahoituksen heikkenemisen johtavan yhdenvertaisen erikoissairaanhoidon tuhoutumiseen ja kiistää THL:n tarvemallin kyvyn kuvata todellisuutta.

THL ei kiistä Husin laskelmia sairaanhoitopiiriin kohdistuvista säästöpaineista. Tarveperusteisen rahoituksen näkökulmasta olennaista on kuitenkin se, miten alueen väestön palvelutarve suhteutuu koko maan keskimääräiseen tarpeeseen. Epäselväksi jää, miten Tuominen perustelee väitteensä THL:n mallin virheellisyydestä.

Rahoitusmalli ei ole aukoton, sillä myös palveluiden laadusta ja saatavuudesta voisi olla tarpeellista palkita alueita. Tällä hetkellä näistä tekijöistä ei ole kuitenkaan saatavissa luotettavaa tietoa. Kun sellaista saadaan, mallia voidaan säätää.

On totta, ettei malli nykyisellään huomioi yksittäisten palvelutapahtumien alueellisia kustannuseroja, kuten vaikkapa lääkärikäynnin tulkkauksen kuluja. Lakiesityksen mukaan myös vieraskielisyys ja kaksikielisyys kyllä määräävät rahoitusta, mutta niiden painoarvo ei pohjaudu tutkimukseen.

Tietopohjan parantaminen edellyttää yhteistyötä alueiden kanssa. Etukäteen ei kuitenkaan voida tietää, mitkä maakunnat voittaisivat palvelutapahtumien kustannuserojen huomioimisesta.

Hus on oikeassa todetessaan mallin olevan kehitysvaiheessa. Rahoitusmallissa on ehdotettu 7 vuoden siirtymäaikaa, jolloin malli tarkentuu ja jolloin tasausjärjestelmä vakauttaa rahoituksen muutoksia.

Edeltävä, yksinkertaisempi malli on ollut jo vuosia käytössä kuntien valtionosuuksien laskennassa. Se pohjautuu erityisesti sairastavuustiedon osalta huomattavasti heikompaan tietopohjaan kuin uusi, mikä näkyy huomattavasti heikompana kykynä ennustaa palvelujen tarvetta.

Uusi malli tulisi nähdä ensisijaisesti edistysaskeleeksi aiempaan verrattuna.

Kirjoitus on alun perin julkaistu hieman lyhyempänä HS:n mielipidesivuilla 4.10.2020

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *