Sosiaaliset tekijät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Blogisarjan tunnuskuva.Suomessa oli tammikuun 2017 ja kesäkuun 2018 välisenä aikana noin 91 000 kotitaloutta, jotka olivat ainakin kuukauden tulottomia. Näistä noin 42 000:lla tulottomuus kesti kolme kuukautta tai pidempään. Tulottomuudella tarkoitamme tässä vähimmäisturvan varassa olemista eli tilannetta, jossa henkilö saa toimeentulotukea ja sen lisäksi mahdollisesti muita verottomia etuuksia, kuten asumistukea, lapsilisää tai elatusapua tai -tukea. Riski tulottomuuteen on korkea erityisesti yksinasuvilla, miehillä ja nuorilla. Suurimmalle osalle viimesijaisten etuuksien varassa eläminen on väliaikaista, mutta tulottomuuden pitkittyessä tilanteesta pois pääseminen on vaikeaa.

Tulottomuus ymmärretään ensisijaisesti taloudellisena epävarmuutena. Tulottomuuteen kytkeytyy kuitenkin usein myös muita tekijöitä, kuten sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, jotka vaikeuttavat ihmisen toimintakykyä ja arjessa selviämistä. Tällöin siirtyminen ensisijaisille etuuksille, kuten työttömyysturvan tai asumistuen piiriin, ei aina ole kiinni motivaatiosta, vaan asiakas tarvitsee erilaisia palveluja esimerkiksi työ- ja toimintakykynsä edistämiseksi.

Toimeentulotuen alentaminen aiempaa systemaattisempaa

Tulottomien tilannetta on viimeisten kahden vuoden aikana vaikeuttanut toimeentulotuen alentaminen, joka on monissa kunnissa yleistynyt sen jälkeen kun toimeentulotuen perusosa siirtyi kuntien sosiaalitoimesta Kelan vastuulle.

Ennen toimeentulotuen Kela-siirtoa perusosan alentaminen oli vahvasti tarveharkintainen toimi, johon turvauduttiin kuntien sosiaalipalveluissa vaihtelevasti. Vuonna 2013 tehdyn THL:n selvityksen mukaan 40 prosenttia yhdeksän selvityksessä mukana olleen kunnan sosiaalityöntekijöistä alensi perusosaa vain silloin tällöin tai harvoin, vaikka alentamisen ehdot olisivat täyttyneet.

Perustoimeentulotuen Kela-siirron jälkeen perusosan alentamisesta päättää Kela. THL:n tekemän selvityksen perusteella tämä on johtanut kuntien sosiaalijohdon ja sosiaalityöntekijöiden näkemyksissä siihen, että perusosan alentaminen on aiempaa systemaattisempaa ja siinä käytetään aiempaa vähemmän yksilökohtaista harkintaa.

Vaikka toimeentulotukeen ei Suomessa sisälly tuen keskeyttämisen kaltaista sanktiointia kuten työttömyysturvan kohdalla, toimeentulotukea voidaan alentaa väliaikaisesti, jos tuen saaja kieltäytyy tarjotusta työstä, koulutuksesta tai kuntouttavasta työtoiminnasta tai jättää jonkun näistä kesken ilman pätevää syytä. Tällöin toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa enintään 20 prosenttia ja toistuvan kieltäytymisen seurauksena enintään 40 prosenttia. Perusosaa voidaan alentaa pisimmillään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Lain mukaan perusosan alentamista ei saa tehdä, jos se on kohtuutonta asiakkaan kokonaistilanteen kannalta. Ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoa asiakasta pyrittiin kuulemaan ennen alentamispäätöstä. Vaikka Kelalla on mahdollisuus saada tietoja kunnan sosiaalitoimesta alentamispäätöksen tueksi, tutkimusaineistomme valossa tätä mahdollisuutta tiedon saantiin käytetään harvoin ja perusosan alentaminen tehdään varsin kaavamaisesti, kun ehdot täyttyvät.

Asiakkaan tilanteen parantamiseksi ongelmallista on, että Kela tiedottaa kunnan sosiaalitoimea perusosan alentamisesta yleensä vasta alentamispäätöksen jälkeen. Vasta tämän jälkeen tilannetta voidaan alkaa selvittää asiakkaan ja myös hänen perheensä kanssa, sillä toimeentulotuki on kotitalouskohtainen ja perusosan alentaminen kohdistuu koko perheen toimeentuloon.

Kehen toimeentulotuen perusosan alentaminen kohdistuu?

Tammikuun 2017 ja kesäkuun 2018 välisenä aikana toimeentulotuen saajia oli Suomessa reilut 330 000. Kela alensi toimeentulotuen perusosaa 17 000 tuen saajalta, joista noin kolmannes sai alennettua perusosaa kolmena kuukautena tai useammin. Toimeentulotuen saajaksi lasketaan tässä yli 18-vuotiaat henkilöt, jotka kuuluvat toimeentulotukea saaneeseen kotitalouteen joko hakijana tai hakijan puolisona.

Tulottomat ovat rajusti yliedustettuina alentamispäätöksen saaneissa. Työttömien osuus on luonnollisesti suuri, sillä alentaminen koskee yleensä työvoimapoliittisten toimenpiteiden laiminlyömistä. Myös miesten ja yksinasuvien osuus niistä, joiden toimeentulotuen perusosaa on alennettu, on korkea.

Kuvio. Toimeentulotuen perusosan alentamisen yleisyys väestöryhmän mukaan.

Kuvio 1. Toimeentulotuen perusosan alentamisen yleisyys väestöryhmän mukaan. Suluissa väestöryhmän osuus kaikista toimeentulotuen saajista. Lähde: Kelan toimeentulotukirekisteri ajalta tammikuu 2017–kesäkuu 2018.

Alustavien Kelan rekisteriaineistoihin pohjautuvien tulostemme mukaan riski toimeentulotuen alentamiseen kasvaa nopeasti, jos tulottomuusjakso pitkittyy. Jo kolmen kuukauden tulottomuus nostaa riskiä toimeentulotuen perusosan alentamiseen yli kymmenkertaiseksi verrattuna ei-tulottomiin eli veronalaisia tuloja saaviin. Kuusi kuukautta tulottomana olleilla riski on jo lähes 30-kertainen.

Huomio palvelun sisältöön

Suomalaista keskustelua sosiaaliturvasta ja sen kehittämisestä on toisinaan syytetty siitä, että huomio kohdistetaan mieluummin järjestelmiin, hallintoon ja lainsäädäntöön kuin taloudellisen ja sosiaalisen turvan järjestämiseen universaalina palveluna. Tämä näkyy jälleen kiivaaksi muodostuneessa julkisessa keskustelussa siitä, pitäisikö vähimmäisturvaa sanktioida vai jättää se vastikkeettomasti tueksi. Keskustelua tarvittaisiin nyt ennemminkin siitä, miten pystymme tukemaan heikompiosaisia, jotta he pystyvät olemaan yhdenvertaisesti osa yhteiskuntaa.

Järjestelmälähtöinen ajattelu etäännyttää meidät avun tarvitsijoista ja ilmentää epäeettistä suhdetta niihin, jotka tarvitsisivat erityistä tukea ja apua. Sanktioinnin kannattajat lähtevät siitä ajatuksesta, että “tarkoitus (=työllistyminen) pyhittää keinot (=sanktiot)”, mikä näyttäytyy niin, että työttömyys tai pienituloisuus voitaisiin johtaa yksilöllisiin tekijöihin.

Toimeentulotukiasiakkaiden tilanteet ovat toki aina yksilöllisiä. Tästä näkökulmasta vastikkeettoman (perus)tulon puolestapuhujia voidaan moittia siitä, että he eivät useinkaan pohdi palveluiden keskeistä roolia hyvinvoinnin tuottajana juurikin osana vastikkeellisuuden syyperusteista sosiaaliturvajärjestelmää. Heitä ei toisin sanoen näytä kiinnostavan, miten ja milloin avuntarve huomataan, koska tuen saajilta ei edellytetä minkäänlaista viranomaiskontaktia.

Aiemmat tutkimukset osoittavat, että pitkään vähimmäisturvan varassa olevilla on usein kasaantuneita ongelmia, jotka vaikeuttavat heidän arkeaan ja mahdollisuuksiaan työllistyä. Tiukka aktivoinnin ehto ei saisi määrittää toimeentulotuen saantia, jos todellista mahdollisuutta työllistyä ei ole. Toimeentulotuen perusosan alentaminen ei ole oikea ratkaisu silloin, jos se ei yhdessä palveluiden kanssa edistä asiakkaan ja hänen perheensä itsenäistä selviytymistä. Työ- ja toimintakyky eivät varmasti parane useamman kuukauden perusosan alentamisella, jos lääkärin määräämiin lääkkeisiin ei ole varaa tai jos taloudellinen stressi johtaa mielenterveyden ongelmiin.

Tilanne ei parane, jos sosiaaliturvaa uudistetaan samaan järjestelmälähtöiseen tapaan kuin tähänkin saakka. Huomio on käännettävä rakenteista, lainsäädännöstä ja hallinnosta palvelujen sisältöön: mitä tapahtuu silloin, kun toimeentulotuen alentamisen jälkeen tulottomista asiakkaista lähtee ilmoitus Kelasta kunnan sosiaalitoimeen? Pureudumme osaltamme tähän kysymykseen tutkimusartikkelissamme, jonka on määrä valmistua kevään 2019 aikana.

Korjaus 20.3.2019: Korjattu ensimmäisestä kappaleesta virheellinen luku 72 000 oikeaksi, 42 000.

Lähteet:

Karjalainen, J. & Kuivalainen, S. & Hannikainen-Ingman, K. & Mukkila S. (2013) Keppi ja porkkana toimeentulotuen työkaluina — toimeentulotuki ja kannustimet. Julkaisussa Kuivalainen, Susan (toim.):  Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kivipelto, M. & Karjalainen, P. & Jokela, M. & Liukko, E. & Ilmakunnas, I. & Moisio, P. (2018) Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu. Tutkimuksesta tiiviisti 31/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Korpela, T. & Raittila, S. (2019) Väliinputoajat Kela-siirron jälkeen: kuinka pitkään ensisijaisten etuuksien puutetta paikataan toimeentulotuella. Teemakirja. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. (Tulossa kesällä 2019.)

Kirjoitus kuuluu sarjaan, jossa THL:n tutkijat ja asiantuntijat pohtivat sosiaalisten tekijöiden roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Sarjan muut kirjoitukset:

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *