Eduskunta hyväksyi vanhuspalvelulain uudistuksen ensimmäinen vaiheen 26. kesäkuuta 2020. Lakiuudistus parantaa monia asioita vanhuspalveluissa, mutta ongelmia jää myös ratkaisematta.
Suuri ongelma on vanhuspalvelujen kahtiajako, joka ei toimi. Palvelut jaetaan kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoitoon. Välimuotoja ei juuri ole.
On kuitenkin monia iäkkäitä, jotka tarvitsevat kotihoitoa turvallisemman asumisratkaisun mutta eivät vielä ole tehostetun palveluasumisen tarpeessa. Tavallista on, että heidän omaisensa eivät ole tyytyväisiä läheisensä saamaan palveluun.
Väliinputoajia ovat erityisesti muistisairaat. Nyt heitä on kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen asiakkaina. Rekisteritiedoista arvioituna muistisairaiden palvelut valikoituvat pikemminkin asuinpaikan tarjonnan kuin asiakkaan tarpeen mukaan. Palvelutarvearvioiden (RAI) perusteella välimuotoisia palveluja tarvitsisi jopa 20 000 iäkästä, ja ryhmä on kasvava.
Tälle ryhmälle tarvitaan joustavia vaihtoehtoja, joissa palvelua saa enemmän, kun kunto heikkenee, ja joista ei tarvitse muuttaa elämän loppuvaiheessa pois. Tällaisia yksiköitä toimii jo nyt, eikä ole estettä niiden syntymiselle jatkossakin. Niitä varten vanhuspalvelulakia ei tarvitse muuttaa.
Kunnat ja kuntayhtymät hankkivat palveluja vanhusten puolesta. Kunnilla on siten valtaa myös suunnata kysyntää uusiin palvelumuotoihin. Syntynyt tilanne voidaan ratkaista kaikkien eduksi. Jos välimuotoisia palveluja lisätään, iäkkäät saavat heille paremmin sopivia palveluja. Tehokkaammasta palvelujärjestelmästä hyötyy myös kunta. Menojen kasvua voidaan hillitä, jos palvelutarvetta seurataan säännöllisesti ja palvelut kohdennetaan oikein. Toisaalta kohdentamisesta ei saada hyötyä, jos palveluvaihtoehtoja ei ole riittävästi.
Vanhuspalvelulain uudistus on nyt aloitettu ympärivuorokautisesta hoidosta, jossa henkilöstömitoitusta nostetaan. Tämä vauhdittanee palvelujärjestelmän uudistumista myös muilta osin. Uudistustarvetta nostaa se, että hoivatyön tekijöitä on rajallinen määrä. Kun henkilöstöä lisätään ympärivuorokautiseen hoitoon, syntyy pula työntekijöistä kotihoidossa. Tarpeeseen vastataan koulutusmääriä nostamalla ja työoloihin vaikuttamalla. Se ei ehkä tulevina vuosina riitä turvaamaan vanhuspalveluille tarvittavaa henkilöstöä.
Uusia keinoja on jatkuvasti etsittävä, koska kotihoidon asiakasmäärät tulevat kasvamaan voimakkaasti. Osa kotihoidon paineesta on voitava purkaa uusilla asumis- ja palveluratkaisuilla. Jos kotihoidon palvelut eivät kunnolla toimi, riskinä on, että asiakaspaine siirtyy terveydenhoidon kannettavaksi: päivystyskäynnit ja hoitopäivät lisääntyvät. Tilannetta pyritään korjaamaan sote-uudistuksella, mutta tehdäänkö uudistusta riittävästi vanhuspalvelujen näkökulmasta?
Kotihoito toimii integroitujen palvelujen solmukohdassa. Asiakkaat saavat kotihoidon käyntien lisäksi palveluja muun muassa terveyskeskuksesta, erikois- ja kotisairaanhoidosta, kotisairaalalta ja tukipalvelujen tuottajilta, unohtamatta omaisia, joiden apu voi olla kunnan palveluja merkittävämpää. Vain kotihoidon käynteihin vaikuttamalla ei saada kokonaisuutta kuntoon. Kaikkien on pelattava yhteen.
Riittääkö palveluja jatkossa kaikille? Vuonna 2018 noin puolet kunnista (46 %) raportoi THL:n kyselyssä ongelmia kotihoidon palvelun riittävyydessä. Suurin osa vanhusasiakkaista saa palvelunsa kotihoidosta, ja kotihoidon palvelut riittäisivät paremmin, jos asiakkaille olisi tarjolla yhteisöllisiä, välimuotoisia, asumisratkaisuja.
THL seuraa tänä vuonna vanhuspalvelujen tilannetta kuntiin ja toimintayksiköihin tehtävillä kyselyillä. Tuloksia saadaan vuoden lopulla. Yhtenä sote-uudistuksen tavoitteena tulisi olla kotihoidon asiakkaiden terveyden ja elämänlaadun säilyminen mahdollisimman hyvänä. Olisikin tärkeää käynnistää valtakunnallinen vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely, jotta tulevien muutosten vaikutuksia voidaan seurata myös vanhusasiakkaan näkökulmasta.
Kirjoitus on julkaistu alun perin alio-kirjoituksena Turun Sanomien mielipidesivuilla 19.8.2020.