Köyhät kuolevat hyvätuloisia nuorempina. Terveyseroja ei sanottavammin ole onnistuttu kaventamaan. Jos tuloksia ei synny, on vaihdettava toimenpiteet.

Ensinnäkin on olennaista tunnistaa, mitkä ovat suurimpia terveysongelmia. Toisekseen on hyvä tietää, mistä ne johtuvat. Kolmannekseen pitää olla ymmärrys siitä, miten ihmismieli toimii.

Suurimmat terveysongelmat jo tiedetään ja ongelmien syntymisestä sekä ihmismielen toimimisesta on vähintään suuntaa antavaa tietoa. Kun terveyseroja kavennetaan, vastaukset näihin kolmeen pitäisi osata yhdistää.

Kun ongelmana on voimattomuus, ratkaisu ei ole moralisointi

Jos murhetta ja stressiä parantaa syömällä, ei auta ravitsemusoppi. Jos syvää toivottomuuttaan lääkitsee alkoholilla, tarvitaan valistuksen sijaan muuta hoitoa. Näin olen ollut lukevinani köyhien kokemuksista kertovasta laadullisesta seuranta-aineistosta vuosilta 2006 ja 2012.

Kaikkein pienituloisimpien kokemukset antavat syyn olettaa, että hyvinvointi lisääntyy vapauksien ja pystyvyyden tunteen lisääntyessä – ja toisinpäin. Pienet tulonlisät, parantunut terveys, tilaisuudet näyttää osaamista ja saada arvostusta tai hankalasta tilanteesta irrottautuminen vapauttavat. Silloin yhä useammat asiat tulevat mahdollisuuksien piiriin ja odotushorisontti pitenee. Näyttäisi vieläpä siltä, että melko usein vasta sitten, kun toivottomuus väistyy ja ihminen näkee riittävän pitkälle tulevaisuuteen, hänellä on syy vaalia terveyttään.

Vastaavasti pakot, ulkoiset tai sisäiset, esimerkiksi rahan vähyys tai häpeä, vähentävät pystyvyyden tunnetta ja lannistavat. Kun ihminen syystä tai toisesta joutuu selviytymään päivästä toiseen, hän ei pysty käyttämään kaikkea kapasiteettiaan. Tästä puhutaan usein passivoitumisena.

Eikö köyhällä sitten ole oikeus olla passiivinen? Arvoväittelyä ei tarvita, sillä köyhien kokemukset antavat sitä ennen yhden vastauksen: Passiivisuus eli voimattomuus on usein pakon sanelemaa ja epätyydyttävä tila.

Näkökulmaa pitää laajentaa terveyden ulkopuolelle

Kun hyvinvointieroja halutaan kaventaa, on näkökulmaa aivan välttämätöntä laajentaa pelkän terveyden ulkopuolelle. Filosofi Hegelin ajatuksia seuraten: ihmisen on ensin oltava arvokas jonkun silmissä ennen kuin voi olla sitä itselleen.

Yksinkertaisuudessaankin ajatusta voidaan konkretisoida politiikkatoimenpiteisiin. Ihmisen täytyy saada tulla nähdyksi ja kuulluksi; on tarjottava ilmaisukanavia joissa tulla arvostetuksi ja mahdollisuuksia panostaa yhteiseen hyvään; päästä helposti perusterveyden- mutta myös päihde- ja mielenterveyshuollon palveluihin.

Arvostava kohtaaminen kuulostaa helpommalta kuin onkaan, koska se vaatii myös hyvinvoinnin ammattilaisen omien tunteiden työstämistä: Työllistämisen ammattilainen turhautuu, kun työtön ei yrityksistä huolimatta työllisty. Päihdetyöntekijä kyllästyy, kun alkoholin kanssa kamppaileva retkahtelee kerta toisensa jälkeen. Terveydenhoitaja hermostuu, kun lasta odottava äiti ei lopeta tupakanpolttoa.

Kielteiset tunteet ja neuvottomuus voivat kääntyä huomaamatta ihmisen syyllistämiseksi, mikä puolestaan voi vahvistaa kokemusta häpeästä ja vähentää uskoa tulevaan.

Ratkaisu yksittäisten ihmisten terveyden parantumiseen voi löytyä yllättävästä suunnasta, kun ihminen kokee olevansa arvokas, pystyvä ja tasa-arvoinen.

Lue lisää:

Anna-Maria Isola, ym., Syrjäytynyt ihminen ja kunta. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö. 2015

Mitä osallisuudella tarkoitetaan ja miten sitä voidaan edistää? Lue lisää Hyvinvointi- ja terveyserot -sivustolta.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *