Sipilän hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa puhuttiin paljon valinnanvapaudesta ja sairaalasänkyjen sijainneista.

Vähemmälle huomiolle jäi hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen (jatkossa lyhennämme ”hyte”).

Kulisseissa kuitenkin tapahtui. Lähes jokaiseen maakuntaan oli nimetty hyte-valmistelija, jonka tehtävänä oli miettiä, miten hyte-työtä edistettäisiin paremmin niiden kuuluisien leveiden hartioiden toimesta maakunnissa, ja miten tukea kuntia niiden tärkeässä hyte-työssä. Hyvinvointi ja terveys kun syntyvät — ja niitä ylläpidetään — arjen ympäristöissä ja palveluissa: kouluissa, kodeissa, kaduilla, kirjastoissa, työvoimatoimistoissa ja neuvoloissa.

Uuden hallitusohjelman kynnyksellä on riski, että tehty työ unohdetaan sitä myötä kun uutta aletaan tehdä. Siksi teimme viime maaliskuussa nopean kyselyn 18 maakunnan hyte-valmistelijoille ja hyte-ryhmien puheenjohtajille. Vastaukset saimme kolmestatoista.

Mikä on alueellisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kotipesä?

Kerrataan ensin nykytilanne.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on Suomessa pitkälti kuntien tehtävä. Alueellista koordinaatiotakin on, ja useimmiten se on perusterveydenhuollon vastuulla. Yhdeksän maakuntaa vastasi, että alueellinen vetovastuu hytestä on perusterveydenhuollolla (joko sairaanhoitopiirillä tai kuntayhtymällä). Tätä ratkaisua tukee myös nykyinen lainsäädäntömme (terveydenhuoltolaki §354 ja §36). Alueellinen hyte-koordinaattori on useimmiten palkattu juuri perusterveydenhuollon puolelle.

Viime vuosien maakuntavalmistelussa tähän kaavailtiin muutosta.

Pikakyselyymme vastanneista yhdeksän maakuntaa olisi sijoittanut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisen osaksi konsernihallintoaan, kaksi sote-järjestäjälle ja kaksi molempiin.

Sekä vastaajia että meitä THL:ssa huolestuttaa, tyssähtääkö hyvin alkanut hyte-työn monialainen alueellinen suunnittelu tähän. Onko hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen paras paikka perusterveydenhuollon kyljessä? Yhtenä vaarana on näkökulman kapeneminen riskien ehkäisyyn. Näitä kannattaa miettiä.

Alueellinen hyte-työ tiivistyi monin paikoin – eikä siitä haluta luopua

Lupaavaa on se, että alueellista hyte-työtä vahvistavista rakenteista on päätetty pitää kiinni.

Alueellisia monisektorisia ja monen eri organisaation edustajista koostuvia hyte-työryhmiä on ainakin 12 maakunnan alueella. Kuntien hyte-yhdyshenkilöitä ja -koordinaattoreita kutsutaan monin paikoin säännöllisesti koolle.

Tietojemme mukaan ainakin Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla on suunnitelmia laajentaa alueellista hyte-työtä ja tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä maakunnan liiton ja aluehallintoviranomaisten kanssa.

Nyt odotamme uuden hallituksen tarkennuksia tulevasta. Suurin osa kyselyymme vastanneista oli huolissaan monialaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jatkumisesta alueellaan. Jo tehtyä työtä ei haluta heittää romukoppaan. Alueellinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tarvitsee mandaatin monialaiselle toiminnalle.

Ilmiselvä vaara on, että jos asioista ei kunnolla sovita, jää hyte ei-kenenkään-maalle epäselvään tilaan. Ei ole sellaista toimialaa, jolla ei ole yhteyttä ihmisten hyvinvointiin. Siinä oli ja on edelleen palapeliä mietittäväksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *