Sosiaali- ja terveysministeriö asetti keväällä työryhmän valmistelemaan toimeentulotukilain uudistamista. Toimeentulotuen muutostarve on ollut esillä myös sosiaaliturvaa uudistavassa parlamentaarisessa komiteassa.
Viimeksi toimeentulotukea uudistettiin kolmisen vuotta sitten, kun perustoimeentulotuen järjestämisvastuu siirrettiin Kelaan. Siirto helpotti niiden Kelan etuuksia saavien asemaa, jotka saavat nyt kaikki etuudet yhdestä paikasta. Samalla osalle asiakkaista muodostui uusi rajalinja toimeentulotuen sisään, kun täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki haetaan edelleen kunnasta.
Kuntien ja Kelan toiminta yhdessä ratkaisee sen, miten hyvin nämä asiakkaat saavat tarvitsemansa taloudellisen tuen ja pääsevät palveluihin. Lainsäädännön pulmia on tarkasteltu jo aikaisemmin ja niihin STM:n asettama työryhmä ottaa tulevaisuudessa kantaa.
Seurattuamme viimesijaisen turvan toimeenpanoa joitain vuosia erilaisten aineistojen pohjalta väitämme, että viimesijaista turvaa voitaisiin osin parantaa ilman mittavia lainsäädäntömuutoksia tai ennen sosiaaliturvakomitean työn päättymistä ainakin seuraavin keinoin:
Opitaan toimivista käytännöistä yhteistyössä. Suomessa on kuntia, joissa yksittäisten toimeentulotuen saajien asioiden hoitaminen onnistuu jouhevasti yhdessä Kelan kanssa. Asiakasta ei pallotella Kelan ja kunnan välillä, Kelan työntekijä saa kunnasta ja kunnan työntekijä saa Kelasta tutun työntekijän kiinni, mikä edistää asioiden sujuvaa hoitamista. Jossakin myös työskennellään samoissa tiloissa, jolloin yhteistä toimintakulttuuria voidaan rakentaa arjessa. Tällainen toiminta muistuttaa 1990-luvun kokeiluja toimeentulon siirrosta Kelaan, mistä saatiin myönteisiä kokemuksia.
Tarjotaan apua toimeentulotuen hakemiseen myös muualla kuin sosiaalihuollossa. Vaikeuksia perustoimeentulotuen hakemisessa on erityisesti niillä, jotka eivät pysty syystä tai toisesta käyttämään sähköisiä palveluita. Kelan palveluverkko ei laajuudeltaan vastaa kunnallista sosiaalihuoltoa, mikä osaltaan johtaa siihen, että apua perustoimeentulotukeen liittyvissä kysymyksissä haetaan kunnan sosiaalityöstä, vaikka sosiaalityöntekijän tapaamiseen ei juuri olisi muuta tarvetta. Tämä kuormittaa sosiaalityön palveluita, mutta saattaa asettaa myös ihmiset eriarvoiseen asemaan asuinpaikan mukaan, kun pääsy sosiaalityöntekijää tai -ohjaajaa tapaamaan vaihtelee.
Pääsy palveluihin saattaa vaikuttaa perustoimeentulotuen saantiin. Esimerkiksi pienituloisille eläkeläisille saattaisi hyvin riittää, että joku auttaisi täyttämään lomakkeet, hakemaan mahdolliset huojennukset asiakasmaksuihin ja toimittamaan tarvittavat liitteet Kelaan silloin, kun satunnainen tarve toimeentulotukeen syntyy vaikkapa terveydenhoidon maksuista.
Lisätään tarvittaessa Kelan etuuskäsittelijöiden tuntemusta sosiaalihuollosta. Kysyimme Kelan toimeentulotuen toimihenkilöiltä heidän sosiaalihuollon tuntemuksestaan vuosina 2017 ja 2018. Sen kokivat riittäväksi lähinnä sellaiset työntekijät, joilla oli kokemusta kunnan sosiaalihuollosta.
Sosiaalihuollon tuntemus eri toimihenkilöryhmissä ei lisääntynyt tarkasteluajankohtien välillä. Jos tilanne ei ole sittemmin muuttunut, olisi osaamisen lisäämiseen syytä panostaa. Tätä asiantuntemusta tarvitaan, jotta sosiaalihuollon palveluita tarvitsevat ihmiset osataan ohjata mahdollisimman pikaisesti sosiaalihuoltoon.
Tässä olisi mahdollisuus myös vahvistaa kuntien ja Kelan yhteistyötä siten, että Kelan toimintakäytännöt ymmärretään kunnissa paremmin.
Tarkistetaan toimeentulotuen myöntökäytäntöjen tarkoituksenmukaisuus. Keväällä 2020 STM antoi suositukset siihen, miten perustoimeentulotuen myöntämisen käytäntöjä voidaan tilapäisesti muuttaa, jotta toimeentulotukihakemusten käsittely sujuisi mahdollisimman nopeasti koronapandemian aikana.
Nämä tilapäiset muutokset (esim. luopuminen perusosan alentamisharkinnasta, normaalia pidemmät päätökset, vain aivan välttämättömien liitteiden edellyttäminen toimeentulotukea haettaessa, luopuminen asumismenojen kohtuullistamisarvioinnista ja siihen liittyvistä muuttokehotuksista) ilmeisesti sujuvoittivat toimeentulotuen hakemista, helpottivat yhteistyötä kuntien ja Kelan välillä sekä saattoivat vähentää täydentävän toimeentulotuen hakemuksia kunnissa. Toimeentulotuen tarveharkinnasta väistämättä seuraa byrokratiaa ja on kaikkien etu, että sitä ei ole yhtään ylimääräistä.
Tosiasia tietenkin on, että viimesijainen turva määrittyy aina suhteessa ensisijaiseen sosiaaliturvaan. Parhaassa tapauksessa sosiaaliturvauudistuksen jälkeen tarveharkintaista ja viimesijaista turvaa saa nykyistä harvalukuisempi joukko. Uskoaksemme tässä mainitut ehdotukset ovat sellaisia, joita voitaisiin toteuttaa jo ennen mittavia uudistuksiakin.
Lue lisää:
Blomgren, S., Saikkonen, P. (2020) Viimesijainen turva toimeentulotukiuudistuksen jälkeen: Kuntien näkemyksiä yhteistyöstä Kelan kanssa. Tutkimuksesta tiiviisti 28. THL.
Blomgren, S., Saikkonen, P., Heinonen, H-M., Laatu, M. (tulossa) Miten yhdenvertaisuus toteutuu viimesijaisessa turvassa? Kelan ja kuntien yhteinen vastuu. Teoksessa T. Korpela; H-M. Heinonen; M. Laatu, S. Raittila, M. Ylikännö (toim): Ojista allikkoon? Toimeentulotukiuudistuksen ensi metrit. Helsinki: Kela.
Rahkonen, S. & Liukonen, R. (2020) Toimeentulotukiasioiden oikeudellinen asiantuntijatyöryhmä: Työryhmän loppuraportti. STM: Raportteja ja muistioita, 2020:9.
Sosiaaliturvan ongelmista muodostuu neljä kokonaisuutta (STM)
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti toimeentulotukilain uudistamista valmistelevan työryhmän (STM)