Barnahus-hankkeessa rakennetaan mutkattomia palvelupolkuja väkivaltaa kokeneille lapsille

Suomalaislapset ovat väkivaltaepäilyselvittelyiden osalta keskenään eriarvoisessa asemassa. Vain osa lapsista ohjautuu yliopistosairaaloiden lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköihin, jotka ovat erikoistuneet lapseen kohdistuneiden seksuaali- ja pahoinpitelyrikosten selvittämiseen. Näiden yksiköiden toiminnalle on ominaista vahva moniammatillinen yhteistyö, tutkimusnäyttöön pohjautuvat menetelmät ja lapsiystävälliset tilat.

Erikoistuneisiin yksiköihin ohjautuu arviolta vain alle viidennes lapsista ja perheistä, joissa lapsen epäillään joutuneen seksuaali- tai väkivaltarikosten uhriksi. Suurinta osaa lapsista ja perheistä kuulee poliisi omissa tiloissaan, ja etenkin näiden lasten ja perheiden saama tuki on koordinoimatonta.

Palveluiden väliin tippuminen ja tuen puute on erityinen ongelma nykyisessä tilanteessa, jossa selvitysten kesto ilmoituksesta oikeudenkäyntiin mitataan usein vuosissa.

Muun muassa näitä kysymyksiä on nyt vuoden ajan pyritty ratkaisemaan Barnahus-hankkeessa.

Tärkein työ tapahtuu lähellä perheitä

Nykytilanteen ongelmien ratkaisu vaatii palvelujärjestelmän, toimintatapojen ja väkivaltailmiön luonteen huolellista tarkastelua. Väkivalta koskettaa suoraan tai välillisesti tuhansia suomalaislapsia vuosittain. Lapseen kohdistuva väkivalta kattaa luonteeltaan ja seurauksiltaan laajan kirjon erilaisia lapselle haitallisia tekoja.

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä todennäköisemmin väkivallan tekijä on lapsen oma vanhempi. Yleisimmin lapseen kohdistuu henkistä ja kuritusväkivaltaa, ja väkivalta on usein yksi monista kuormittavista tekijöistä lapsen elämässä. Lapsen etu näissä tilanteissa toteutuu usein parhaiten, kun palveluita on saatavilla matalalla kynnyksellä siellä, missä muutkin perheiden tarvitsemat palvelut ovat.

Väkivaltaa kohdannut lapsi tarvitsee erilaisia palveluita:

selvitteleviä, joiden avulla saadaan käsitys lapsen kokemuksista ja vaadittavista jatkotoimista
suojelullisia, jotka pyrkivät eri tavoin suojelemaan lasta väkivallalta
terapeuttisia, joilla tähdätään väkivaltakokemusten aiheuttamien haittojen hoitamiseen ja tekijöiden osalta käyttäytymisen muutokseen.

Voisiko laaja-alaisia palveluita tarjoavista perhekeskuksista muodostua osalle väkivaltaa kokeneista lapsista paikka, jossa heidän tarvitsemiaan palveluita olisi saatavilla? Kun väkivalta tapahtuu perhe- tai läheissuhteissa, tapahtuvat myös tukitoimet ja auttaminen näiden suhteiden sisällä.

Usein väkivaltaa kokenutta tai väkivallan riskissä olevaa lasta voidaan auttaa parhaiten tukemalla vanhempia ja lapsen arkea. Tämä voi tapahtua viemällä apua kotiin tai vaikkapa sellaisilla vanhemmuutta tukevilla ryhmäinterventioilla, jotka jo kuuluvat monien matalan kynnyksen perhepalveluiden valikoimiin.

Aina nämä palvelut eivät riitä, ja joskus tarvitaan pitkiä ja intensiivisiä hoitoja tai lastensuojelun toimia. Toimivat porrasteiset palvelupolut säästävät raskaampien palveluiden resurssit niitä tarvitseville.

Meneillään olevan sote-reformin yksi keskeinen tavoite on vahvistaa perustason palveluja. Ratkaisuja esimerkiksi ruuhkautuneen lastenpsykiatrian ja lastensuojelun palveluiden tarpeen vähentämiseen on löydettävissä tukemalla eri perustason toimijoiden työtä ja osaamista. Tämä pätee myös silloin kun käsillä ovat väkivaltaan ja sen ehkäisyyn liittyvät kysymykset.

Tähän tarvitaan riittävän tiivistä erityis- ja vaativan tason palveluiden konsultaatio- ja koordinaatiotukea ja valmisteilla olevia lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskuksia. Palveluiden saatavuuden ja laadun varmistamisen lisäksi on tällä tavoin löydettävissä kaikkein tärkein, lapsen etu.

Väkivallan ehkäisy onnistuu parhaiten monialaisesti ja yhdessä

Barnahus-hanketta luotsaavat eri puolella Suomea eteenpäin aluekoordinaattorit. Joukossa on edustettuna oikeuspsykologian, sosiaalipediatrian, gynekologian, psykoterapian, lastenpsykiatrian ja lastensuojelun ammattilaisia. Syksyllä mukaan tulee poliisin ja syyttäjän edustus.

Onnistunut väkivallan ehkäisy, selvittäminen ja seurausten hoito on mahdollista ainoastaan yhdistämällä eri ammattilaisten vahvaa erityisosaamista ja verkostoitumalla alueellisten toimijoiden kanssa.

Koronapandemia on vienyt ihmiset globaalisti uudenlaisen tilanteen äärelle. Aiemmista kriiseistä saatu tieto viittaa siihen, että eristyneet olot, ekonominen epävakaus ja yhteiskunnan epävarmat tulevaisuuden näkymät ovat lähisuhdeväkivallan kannalta vaarallinen yhdistelmä.

Huolestuttavia signaaleja on Suomessakin jo kuultu. Vasta systemaattinen tiedonkeruu ja tutkimus osoittavat millaisia poikkeuksellisen ajanjakson vaikutukset lähisuhdeväkivallan esiintyvyyteen ja luonteeseen ovat olleet. Joka tapauksessa monialaisen yhteistyön ja tutkitun tiedon varaan rakentuvan väkivaltaa ehkäisevän työn lasten parhaaksi on jatkuttava.