Kuluneen vuoden aikana suomalaisessa terveydenhuollossa on tapahtunut jotain ihmeellistä, kysymykseen ”Oletko sinä minun omalääkärini?” voi yhä useampi vastata ”Olen.”
Kainuun hyvinvointialue on nimennyt omalääkärin kaikille alueen asukkaille. Samaa tavoittelevat Pohjois-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Lapin hyvinvointialueet. Väestöltään Suomen kolmanneksi lukuisin perusterveydenhuollon järjestäjä, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, on strategiassaan linjannut nimeävänsä omalääkärit kaikille alueen asukkaille vuoteen 2030 mennessä. Omalääkäreitä löytyy myös muilta hyvinvointialueilta. Tavallisimmin omalääkärit on osoitettu paljon palveluita tarvitseville, mutta taustalla on myös kunta-ajalta säilyneitä hoitosuhteita. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on tullut tunnetuksi myös ammatinharjoittajapilotistaan, eli kokeilusta rekrytoida lääkäreitä hoitamaan sovittua vastuuväestöä itsenäisinä yrittäjinä. Ammatinharjoittajapilotteja löytyy myös Keski-Suomesta ja Keski-Uudeltamaalta.
Hoidon jatkuvuuteen on sitouduttu myös valtiojohdossa. Vuoden 2025 alussa käynnistyi Omalääkäriohjelman johtoryhmän työskentely ja nyt hallitus on esittänyt 40 miljoonan euron lisärahoitusta alueille hoidon jatkuvuuden kehittämiseen. Omalääkäriohjelman johtoryhmä linjasi vastikään, että kansallista tietopohjaa on parannettava hoidon jatkuvuuden seurannan osalta. Tavoitteena on täydentää Avohilmo-tietosisältöä hoitovastuutiedolla eli tiedolla potilaan omalääkäristä ja omahoitajasta. Tämä tieto on tärkeä sekä palveluiden yhteensovittamisessa että vaikuttavuuden johtamisessa ja arvioinnissa.
Omalääkäriys herättää myös epäilyksiä. Kansainvälisesti ammatinharjoittajuuteen nojaavan perusterveydenhuollon haavoittuvuus on myös tunnistettu ja useissa maissa perusterveydenhuoltoa kehitetään kohti isompia yksiköitä.
Hyvinvointialueet eivät aiokaan unohtaa nykyisten tiimimallien hyviä oppeja, vaan uusia omalääkärimalleja edistettäessäkin toiminnassa pysyy mukana vahva moniammatillisuus. Tiimit mahdollistavat joustavan sijaistamisen ja lienevät vastaus myös sote-ammattilaisten koulutuskysymyksiin.
Omalääkärimallien kehittäminen on viime kädessä nojannut hyvinvointialueiden asiaansa innostuneiden ja sitoutuneiden kehittäjien sinnikkääseen työhön.
Vuoden aikana on löydetty paljon ratkaisuja muun muassa väestöjen muodostamisen ja tiimien ylläpidon, palveluohjauksen ja yhteydenottojen sekä johtamisen haasteisiin. Alustavat tulokset ratkaisevat: kiittävää palautetta antavat sekä potilaat, henkilöstö että johto. Paljon on vielä edessä.
Tavoite, että jokaisella suomalaisella olisi omalääkäri, on sekin vasta alku. Ennen kuin hoidon jatkuvuuden hyödyt saadaan täysmittaisesti esiin, tarvitaan perusterveydenhuoltoon riittävästi kokeneita yleislääketieteen erikoislääkäreitä.
Vähitellen alamme kenties nähdä uudenlaisen perusterveydenhuollon. Omalääkärille tarjoutuu todellinen mahdollisuus väestön terveyden edistämiseen, ja siinä tulevat avuksi myös uudet tiedonkäsittelyn työkalut. Toisaalta pienempiinkin vaivoihin on helpompi ottaa kantaa, kun aika ei kulu potilaaseen tutustumiseen. Potilaan aiempi tuntemus auttaa varoittamaan silloinkin, kun pieneltä näyttävän vaivan takaa paljastuu vaikeampi diagnoosi. Etävastaanoton työkalut soveltuvat hyvin pysyviin hoitosuhteisiin ja tarjoavat joustavuutta niin sote-ammattilaisille kuin potilaillekin. Tulevaisuudessa erikoissairaanhoidosta omalääkäriä konsultoidaan usein, etäyhteydet ja autonomia työohjelmien suhteen mahdollistavat myös hoitoneuvotteluihin osallistumisen. Toisaalta omalääkäri pystyy hoitamaan suuren osan perusterveydenhuollon päivystyksellisistä vaivoista.
Aika vastaanotolla ei enää kulu kysellessä, vaan kohdatessa. Ei ”Kuka te olette?” vaan ”Mitä teille kuuluu tänään?”