Pääjohtaja Juhani Eskolan juhlaluento Säätytalolla 28.11.2018. Eskola jää eläkkeelle 31.12.2018.
Olen ollut hyvin onnekas. Olen saanut tehdä monipuolista työtä, jolla on ollut arvojeni mukainen ja selkeä tarkoitus. Työni on kaikissa vaiheissaan tuntunut sopivan haasteelliselta, ja monta kertaa olen työtoverieni kanssa päässyt näkemään uurastuksen konkreettiset tulokset. Olen nauttinut kotoisesta työyhteisöstä ja saanut koko urani ajan tukea hyviltä esimiehiltä.
Bonuksena on ollut mahdollisuus tutustua omien työtovereiden lisäksi suureen joukkoon yhteistyökumppaneita eri yhteiskunnan sektoreilta sekä kotimaassa että eri puolilla maailmaa. Olen iloinen, että teitä on päässyt tänne tänään näin runsaslukuinen joukko.
Ylä-Savosta maailmalle, yksilön sairauksista väestön ongelmiin
Neljänkymmenen vuoden aikana työni kohde on siirtynyt yksilön sairauksista väestön ongelmiin. Aloitin työni pielavetisten ihmisten lääkärinä hoitaen juilimista, ohimovikoja ja mielen mustuutta. Tekemällä kotikäyntejä niihinkin mökkeihin, joihin talvella ei ollut tietä ja joihin oli siksi mentävä hiihtäen, kohtasin myös sen sosiaalisen puolen lääkärin työstä, johon pääkaupungin lääketieteellinen tiedekunta ei ollut antanut riittäviä valmiuksia. Vielä lastenlääkärinkin työssä kyse oli yksilön terveyden hoitamisesta ja sairauden parantamisesta.
Selkeä harppaus kohti väestötasoa oli, kun Jussi Huttunen kutsui minut kliinisestä työstä Kansanterveyslaitokseen rakentamaan modernia tartuntatautien torjuntajärjestelmää Suomeen. Samalla sain keskittyä rokotetutkimukseen. THL:n pääjohtajana vastuuni on laventunut suomalaisen väestön kokonaisvaltaiseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Yhden potilaan sijasta puhutaan yhteisöstä: epidemioista, pandemioista, väestöryhmistä, tasa-arvosta, palvelujärjestelmästä ja kansallisista toimenpiteistä. WHO:n asiantuntijana katse ulottui Suomen ohi globaaleihin, erityisesti kehitysmaiden terveysongelmiin.
Kestävän kehityksen haasteet
Olen pääjohtajakauteni aikana nostanut usein esiin yhden, minulle läheisen teeman: suomalaisten hyvinvointi ja terveys eivät ole koskaan olleet niin hyvät kuin ne nyt ovat. Joka kerta olen kuitenkin jatkanut viestiäni: osa suomalaisista lapsista, nuorista tai väestöstämme ei ole päässyt samassa määrin osalliseksi hyvinvoinnin kasvusta. Tähän pitää reagoida.
Myös maapallon väestön hyvinvointi ja terveys ovat ennen näkemättömän korkealla tasolla. Tämä on kuitenkin toteutunut yksipuolisen taloudellisen kasvun kautta, paljolti luonnon kustannuksella. Luontoa on käytetty riistäen ja vahingoittaen, sen monimuotoisuutta ja uusiutumisen edellytyksiä tuhoten.
Arvostettu lääketieteellinen lehti, The Lancet, asetti korkean tason asiantuntijakomission selvittämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia maapallon väestön terveyteen. Sen raportin mukaan ilmastonmuutos uhkaa mitätöidä 50 viime vuoden saavutukset kansanterveyden paranemisessa. Tämä on syy, miksi myös THL:n pääjohtajana olen viimeisen vuoden aikana enevästi puhunut ilmastonmuutoksen vaikutuksista hyvinvointiin ja terveyteen.
Tietoisuus ilmastonmuutoksen vaikutuksista on ilahduttavasti kasvamassa. Erityisesti viime kuussa julkaistun ilmastoraportin jälkeen keskustelu mediassa ja yhteiskunnassa yleensäkin on vilkastunut ja monipuolistunut. Tiedämme kaikki, että haasteet ovat massiiviset, aikaa on niukalti ja että asteiden kymmenyksetkin ovat merkitseviä. Vaikka pohjimmaltani uskon muutoksen mahdollisuuteen, minusta tuntuu, että olemme vielä sammakoina kuumenevassa vedessä. Paljosta puheesta huolimatta ei näköjään isommin ole syntynyt tarvetta hypätä pois kattilasta.
Planeetan reunaehdot on jo ylitetty
Mahatma Gandhi sanoi: ”Maapallo pystyy tyydyttämään kaikkien tarpeet, mutta ei kaikkien ahneutta.” Vahva näyttö eri puolilta osoittaa, että olemme olleet maapallon kestokykyyn nähden liian ahneita.
Rikkaiden maiden aiheuttama kuormitus ylittää moninkertaisesti köyhimpien maiden ekologisen jalanjäljen. Suomessa kulutus ylittää kaikki ekologisen kestävyyden rajat makean veden käyttöä lukuun ottamatta, ja olemme väestöosuuttamme tuntuvasti suurempi kasvihuonekaasujen tuottaja.
Asettautuminen perinteiseen tapaan ei-kolonialistiseksi pienvallaksi, joka ei ole vastuussa siitä, mitä rikkaat maat ovat tehneet, on valheellista. Kansainvälisen kaupan myötä olemme ulkoistaneet suuren osan tuotannostamme ja siihen liittyvistä ympäristövaikutuksista muihin maihin. Tämän vuoksi meidän on niin vaikea nähdä tilaamme selvästi. Ulkoistetut ympäristövaikutukset kiertyvät kuitenkin monin mekanismein takaisin Suomeen – myös terveys- ja hyvinvointiongelmina.
Ympäristömuutoksen terveys- ja hyvinvointivaikutukset
WHO:n mukaan jo nyt lähes neljännes maailman väestön kuolemantapauksista liittyy ympäristösyihin. Puhtaan veden puute, ravinnon niukkuus, äärimmäiset sääilmiöt ja ilman saastuminen heikentävät globaalisti ihmisten terveyttä.
Vuosisadan puolivälissä joka neljäs ihminen asuu valtiossa, jossa kärsitään kroonisesta veden niukkuudesta, ja puolet maapallon väestöstä kärsii ajoittain vesipulasta. Ongelmaa pahentavat veden kestämätön käyttö, sen heikko laatu ja huono vesihuolto. Meriveden noususta johtuva juomaveden suolapitoisuuden kohoaminen on jo nyt johtanut verenpainetaudin ja raskauskomplikaatioiden lisääntymiseen väkirikkaissa merenrantavaltioissa.
Lisääntyvä kuivuus, sään ääri-ilmiöt sekä maanpinnan eroosio ja viljelykelpoisen maa-alan niukkeneminen heikentävät viljelykasvien satoja monin paikoin. Pölyttäjien joukkotuho näkyy vitamiinirikkaiden kasvien katona. Hiilidioksidipitoisuuden nousu vähentää viljojen ravinne- ja proteiinipitoisuutta. Miljardin ihmisen pääasiallisena proteiinilähteenä on kala – saaliiden määrät ovat jo nyt pudonneet merkittävästi ylikalastuksen seurauksena. Kun ravinnon laatu heikkenee, tarttumattomat taudit ja aliravitsemus lisääntyvät.
Lämpötilan nousu on jo aiheuttanut mitattavan ruumiillisen työn tuottavuuden laskun trooppisten maiden maataloudessa, ja runsastuvat hellejaksot lisäävät etenkin nopeasti kasvavan ikääntyvän väestönosan keskuudessa kuolleisuutta.
Ekologiset muutokset edesauttavat myös infektiotautien syntyä. Erityisesti leviävät vesivälitteiset infektiot ja epidemiat. Keltakuumeen sekä muiden hyönteisten ja punkkien välittämien tautien leviämisestä uusiin elinympäristöihin on jo näyttöä.
Luonnonkatastrofit, infektiotaudit ja aliravitsemus voivat johtaa pakolaisuuden massiiviseen lisääntymiseen. Maailmanpankin arvion mukaan 140 miljoonaa ihmistä saattaa olla lähdössä pakoon ilmastonmuutoksen seurauksia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Etelä-Aasiassa. Paluumuutto saattaa olla mahdollista sotaakäyviin maihin rauhan tultua, mutta kuivuuden tai eroosion turmelemille tai veden alle jääneille alueille ei koskaan.
Epätasa-arvoinen kohdentuminen
Maailman maiden eriarvoisuus sekä eriarvoisuus maiden sisällä ovat keskeisiä hyvinvoinnin haasteita. Luonnonvarojen ajattelematon ja häikäilemätön hyödyntäminen on vaikuttanut myös sosiaaliseen kehitykseen. Käyttö on ollut epädemokraattista, ei ole ottanut huomioon paikallisväestön tarpeita, ja ympäristön tilan huononeminen on johtanut väestön hyvinvoinnin heikkenemiseen.
Haitalliset vaikutukset kohdistuvat erityisesti niille alueille, joille hyvinvoinnin ja terveyden huono-onnisuus muutenkin kohdistuu. Kirjallisuudessa viitataan usein kaksinkertaiseen epäoikeudenmukaisuuteen: köyhät väestöryhmät eivät ole aiheuttaneet ilmastonmuutosta, mutta ne joutuvat kärsimään ilmastonmuutoksen vaikutuksista eniten.
Ilmastonmuutoksen suorat hyvinvointivaikutukset ovat rikkaissa länsimaissa edellä kuvattua vähäisempiä. Haitallisia vaikutuksia vähentävät suotuisa ilmasto sekä kehittynyt yhteiskunnan infrastruktuuri ja terveydenhuolto. Pystymme myös köyhiä maita paremmin sopeutumaan muutoksiin ja varautumaan haittoihin.
Suomessa ilmastonmuutoksen terveysriskit keskittyvät etenkin helteen vaikutuksiin, vesiepidemioihin, hyönteisten ja punkkien levittämiin sairauksiin, liukastumistapaturmiin sekä rakennusten kosteusvaurioihin liittyviin sisäilmaongelmiin. Epäoikeudenmukaisuuden poliittiset seuraukset, levottomuudet ja pakolaisuus saattavat osoittautua isommiksi ongelmiksi. Jos emme osaa varautua, ne voivat muodostua uhkaksi yhteiskunnan toiminnoille ja yhteiskuntarauhalle.
Vuoden 2015 miljoonan ihmisen pakolaisaalto Eurooppaan saattaa tuntua tulevaisuudessa helpolta pilotilta siihen verrattuna, jos ilmastopakolaiset joutuvat lähtemään liikkeelle. Eikä parin vuoden takaisen pilotin jälkeinen asenteiden koveneminen lupaa hyvää tulevaisuuden suhteen. Kärjistäminen ei helpota asioiden hoitamista.
Olen ajatellut omien vanhempieni kokemuksia seitsemänkymmentä vuotta sitten. Äitini joutui perheensä kanssa jättämään kotinsa ja muuttamaan evakkona Hämeeseen, isäni perhe taas oli mukana antamassa tilaa muuttajille ja auttamassa heidän sopeutumistaan. Edes Suomessa väestön suurimittainen muutto ja asuttaminen ei käynyt kivuttomasti, vaikka kyse oli omista kansalaisista. Venymiskykyä ja pitkää pinnaa tarvittiin silloin molemmin puolin, ja syntyneiden haavojen paranemiseen kului yhden sukupolven elinikä.
Vankka mielipiteeni on, että tarvitsemme maahanmuuttoa ja että se voi parhaimmillaan muodostua monin tavoin yhteiskuntamme rikkaudeksi. Jo nykyisiä maahanmuuttajia ajatellen, mutta erityisesti tulevaisuuden mahdollisiin massamuuttoihin varautumiseksi, meidän pitäisi pikaisesti löytää oikeat keinot maahanmuuttajien ripeäksi kotouttamiseksi ja estää ulkopuolisuuden, arvostuksen puutteen ja syrjäyttämisen kokemus.
Ilmastoahdistus
On suuri joukko ihmisiä, jotka potevat ilmastoahdistusta maapallon ennakoidun kohtalon vuoksi. Osa kokee tulevaisuuden niin synkkänä, että tämän vuoksi eivät halua lapsia. Monet lamaantuvat toimimattomiksi mieltäessään ilmastonmuutoksen edenneen jo liian pitkälle.
Nuoret ovat kuitenkin heränneet. Nuorisobarometri 2018 osoittaa, että kaksi kolmesta nuoresta kokee ilmastonmuutoksen erittäin tai melko huolestuttavaksi. Kansainvälisenä tyttöjen päivänä HS:n päätoimittajana vieraillut 16-vuotias Sonja Korpelainen kertoi ilmastonmuutoksen olevan ikäistensä parissa päivittäinen puheenaihe, ja 15-vuotias Greta Thunberg kutsuttiin Ruotsista puhujaksi Senaatintorille kymmentuhantisen marssijajoukon eteen. Greta kertoi, ettei ensin uskonut opettajia, jotka kertoivat ilmastonmuutoksesta. Sillä, jos ilmastonmuutos olisi totta, painostaisivat ihmiset tietenkin toisiaan ja poliitikkoja asian korjaamiseksi, hän järkeili. Totuus paljastui nopeasti.
Ilmastonmuutoksen seuraukset johtavat pahimmillaan epätoivoon, aggressiivisuuden lisääntymiseen ja yhteiskunnalliseen kuohuntaan. Science-lehti julkaisi hiljattain analyysin sään ääri-ilmiöiden ja väkivallan välisistä yhteyksistä. Usean esimerkin pohjalta osoitetaan, että sekä yksittäisten ihmisten että väestöryhmien välinen väkivalta lisääntyy merkittävästi ilmastonmuutoksen edetessä ja lämpötilan noustessa.
Meidän tulee yhteisönä löytää keinot tukea ilmastoahdistuksesta kärsiviä, toivonsa menettäneitä ja katkeroituneita. Vielä parempi, jos pystyisimme kanavoimaan heidän pahan olonsa aktiiviseksi toiminnaksi ympäristön ja hyvinvoinnin suojelemiseksi. Tiedän, että ratkaisuja kehitetään sekä tutkimuksen että käytännön työn avulla myös Suomessa.
Mitä meidän tulisi tehdä?
Yksi suosikeistani tieteen popularisoijana on englantilainen Matt Ridley. Hän on kirjoittanut kirjan ”The Rational Optimist”. Se kuvaa, kuinka ihmiset alkoivat tuhansia vuosia sitten vaihtamalla ja kaupankäynnillä lisätä osaamistaan ja selviytymiskykyään. Samalla lailla kuin tarvitaan kokonainen kylä kasvattamaan lapsi, tarvitaan kylä myös keksimään työkalu, ratkaisemaan konflikti tai parantamaan sairaus.
Se, mikä antoi ihmislajille ratkaisevan edun, ei ollut yksilön järki tai taito, vaan vertaansa vailla oleva kykymme ajatella yhdessä ja ratkaista yhdessä ongelmia. Ridley kuvaa lukuisia esimerkkejä läpi historian, jotka vahvistavat saman viestin: tietoa jakamalla ja yhteen hiileen puhaltamalla voimme selvitä ylivoimaiselta tuntuvista haasteista.
Uskon, että pystymme siihen nytkin. Edellytyksenä on globaali vastuunkanto, iso suunnan muutos nykyiseen elämäntyyliimme ja uusien teknologioiden hyödyntäminen.
Digitalisaatio, tekoäly ja bioteknologia antavat oikein käytettynä mahdollisuuden löytää uusia keinoja puhtaan energian tuotantoon, ilmastonmuutoksen hillintään, saasteiden puhdistamiseen, ravinnontuotannon lisäämiseen sekä puhtaan veden saatavuuteen. Kiertotalous, cleantech ja uudet tietotyöt tarjoavat myös työllistymisen ja taloudellisen kasvun mahdollisuuksia.
Kestäviä ratkaisuja ei löydy, ellei tunnisteta yleismaailmallisten ihmisoikeuksien, globaalien tuotantoketjujen ja luonnonresurssien kulutuksen ristikkäisvaikutuksia. Todellisia tuloksia voidaan saavuttaa vain politiikalla, joka koetaan niin reiluksi, että suuri enemmistö ihmisistä on valmis sitoutumaan siihen.
Isot muutokset eivät myöskään toteudu, elleivät ihmiset – Suomessa ja globaalisti – koe, että hyvinvoinnin perusedellytykset ovat kunnossa. Siksi ihmisten muutoskykyä ja -valmiutta pitää tukea. Tällä on konkreettinen yhteys lähivuosien kahteen suureen suomalaiseen savottaan: sosiaaliturvan uudistukseen ja aikuisväestön laajamittaisen koulutuksen järjestämiseen.
Sosiaalipolitiikan perusmenetelmät voivat sinänsä toimia hyvinä välineinä myös ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tarpeisiin, mutta nykyiset järjestelmät on tarkoitettu vastaukseksi kansallisiin, ei kansainvälisiin tarpeisiin. Sosiaaliturvaa uudistettaessa on muistettava, että nyt tarvitaan maailmanlaajuista sosiaalipoliittista ajattelua.
Entistä pienempi osa kansantalouksien kasvusta voi perustua materiaaliseen, luonnonpääomaa kuluttavaan kasvuun. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma eivät kuitenkaan ole ehtymässä. Päinvastoin. Siinä on potentiaali, joka voi olla yksi ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuuden avaimista. Elinikäisen koulutuksen järjestämis- ja rahoitusrakenteet ovat kuitenkin vielä sopimatta.
Tarvitaan yksilön, yritysten ja julkisen vallan toimia
Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että taloudellinen ja sosiaalinen kehitys etenevät tasatahtia, ja ihmisen toiminta mitoitetaan luonnon kantokyvyn mukaiseksi. Yksittäiset ilmastoteot ovat tärkeitä, mutta eivät yksinään riitä. Kaikki eivät osallistu vapaaehtoisiin ilmastotalkoisiin, vapaamatkustajia on liikaa. Tarvitaan yhteiskunnan rakenteiden, lainsäädännön ja verotuksen muutoksia. Tekemistä riittää sekä päättäjillä, asiantuntijoilla, järjestöillä, yrityksillä että yksittäisillä kansalaisilla.
Kansainvälisesti olisi päästävä kattaviin ilmasto-, talous- ja hyvinvointisopimuksiin, niiden täytäntöönpanoon ja valvontaan. Kansallisten päättäjien tulee huolehtia kestävän kehityksen huomioimisesta kaikissa politiikoissa, yhteiskunnan joka sektorilla.
Yritysten tulee puolestaan rakentaa reiluja globaaleja pelisääntöjä ja vaikuttaa esimerkillään kestävän kehityksen puolesta. Liiketoimintamallit tulee muokata sellaisiksi, että yritysten ydintoiminnat tukevat terveen ja kestävän planeetan säilymistä tuleville sukupolville. Kuluttajat voivat tässä vaikuttaa luomalla yrityksille painetta oikean suuntaiseen muutokseen. Aina ei ulkopuolista painettakaan tarvita: ekologisuus ja kestävyys alkavat olla myös selviä kilpailuvaltteja, joita etulinjassa olevat yritykset osaavat jo hyödyntää.
Olen myös miettinyt sosiaali- ja terveydenhuollon vastuuta ekologisesta kestävyydestä. Oma sektorimme on monin tavoin melkoinen kasvihuonekaasujen ja jätteen tuottaja. Toivoisin, että kiertotalouden asiantuntijat auttaisivat liinaamaan sairaaloiden ja hoitolaitosten toimintaa myös tältä osin. Meillä THL:ssa on käynnistetty pohdinta, miten ja missä aikataulussa laitoksesta voisi tulla hiilineutraali.
Kriittisen tärkeätä on, että korkean tulotason maiden ihmisten ekologinen jalanjälki pienenee huomattavasti. Meidän jokaisen tulisi yksilöinä miettiä kulutuskäyttäytymistämme, asumis- ja liikenneratkaisuja sekä arjen ruokailutottumuksia. Tuotteet ja niiden jatkokäyttö tulee suunnitella niin, että materiaalit käytetään tehokkaasti tuotteen elinkaaren lopussa. Kulutuksen pitäisi paljon nykyistä enemmän perustua omistamisen sijaan jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen.
Muutos ei tule olemaan helppo, mutta sen toteuttamisessa voimme käyttää vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta terveyden edistämisestä eli siitä, miten vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja valintoihin. Vaikka tieto ei yksinään riitä muutokseen, ihmisten tietoisuutta omien valintojen vaikutuksista on lisättävä. Asenteita on muokattava muutosta suosiviksi. Valtion tulisi omilla toimenpiteillään tehdä kestävää kehitystä edistävät valinnat yksilöille helpoiksi ja luonteviksi.
Yksi tärkeimmistä ilmastoteoista on yhteiskunnallinen vaikuttaminen vaaleissa. Mitä useammat yksilöt kannattavat kestäviä valintoja, sitä helpompaa demokratiassa on tehdä näitä valintoja edistäviä poliittisia päätöksiä. Ja mitä rohkeammin yhteiskuntapolitiikassa päädytään kestäviin ratkaisuihin, sitä helpompaa yksittäisten kansalaisten on muuttaa toimintatapojaan kestävämmiksi.
THL:n pääjohtajana mietin ilmastonmuutosta myös tutkimuksen kannalta. Kehityksen ennakointi ja mallinnus ovat tärkeitä, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset ja osa hillintätoimista ovat pitkävaikutteisia ja vaikeasti peruttavia. Tiedämme paljon ekologisista muuttujista, mutta paljon vähemmän terveys- ja hyvinvointivaikutuksista tai niiden kohdentumisesta eri väestöryhmiin. Tämän vuoksi tarvitaan nykyistä parempia määrällisiä arvioita kansallisten ja kuntatason toimien vaikutuksista. Myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyy sekä terveyshyötyjä että -haittoja, sillä vaikutukset syntyvät monimutkaisten mekanismien kautta. Ristiriitaisten seurausten hallitsemiseksi toimenpiteiden hyvinvointivaikutuksia tulee arvioida kokonaisuutena.
Ehdotus ministerille ja kansliapäällikölle
Suomi on itsenäisyyden aikana noussut kehitysmaatasolta maailman onnellisimmaksi maaksi. Olemme globaali hyvinvoinnin ja terveyden osaamisen suurvalta. Suomella pitäisi olla isompi rooli kestävän kehityksen edistämisessä. Me voisimme olla, ja mielestäni meidän pitäisi olla aktiivinen muutoksen ajuri.
EU-puheenjohtajuuskautemme syksyllä 2019 on merkittävä vaikuttamisen paikka. Toinen etsikkoaika voisi tulla heti perään. Hyvinvointi ja terveys ovat olleet globaalissa keskustelussa taka-alalla liian kauan.
Vuonna 1995 oli Kööpenhaminassa 117 maan johtajien huippukokous. Silloin he sitoutuivat edistämään sosiaalisesti kestävää kehitystä, eli vähentämään köyhyyttä ja eriarvoisuutta sekä vahvistamaan sosiaalista suojelua, osallisuutta ja liikkuvuutta. Kokous vaikutti merkittävästi YK:n vuosituhattavoitteiden muotoiluun.
Kahdessakymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, ja tulokset näkyvät: elinajanodote on kasvanut kaikkialla, ja malariakuolleisuus on saatu alle puoleen. Äärimmäinen köyhyys on puolittunut, samoin lapsikuolleisuus. Lapset ympäri maailmaa pääsevät perusopetukseen.
Kahdella kestävän kehityksen kolmesta pääsektorista, ympäristö- ja taloussektoreilla, on ollut vastaavanlaisia korkean tason kokouksia viime vuosina. Olisiko Suomen aika ottaa nyt korkeampi profiili ja tarjoutua järjestämään ”Helsinki Social Summit”. Tässä globaalissa korkean tason kokouksessa valtioiden johtajat voitaisiin saada sitoutumaan konkreettisiin toimiin kestävän sosiaalisen kehityksen edistämiseksi. Prosessi olisi mahdollista sysätä liikkeelle jo Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella ensi vuonna. Osana EU:n sosiaalisen pilarin ja hyvinvointitalouden prioriteettiteeman käsittelyä Helsingin huippukokouksesta voitaisiin rakentaa EU-maiden yhteinen aloite.
Kaikkia tarvitaan
Valtioiden ja hallitusten ylimmän johdon sitoutuminen on tärkeätä. Muutos ei kuitenkaan ole yksin heidän käsissään. Meidän kaikkien mukana oloa tarvitaan entistä enemmän. Kyse ei enää ole muutamien herätyksen saaneiden projektista, vaan meidän kaikkien uudesta, kestävämmästä elämäntavasta. Näen monia merkkejä kestävän kehityksen nousemisesta kansalaisten tietoisuuteen ympäri maailmaa. Vastuullisuus ja halu tehdä oikein on nousemassa globaaliksi trendiksi.
Haasteita on paljon, ja monet niistä suuria. Eivät kuitenkaan niin suuria, etteikö niitä voisi ratkaista. Ne eivät ensisijaisesti ole teknisiä tai taloudellisia, vaan ennen muuta poliittisia. Oikeat toimenpiteet ilmastonmuutoksen haittojen vähentämiseksi voivat aiemmin siteeraamani Lancetin komission mukaan muodostua koko 21. vuosisadan merkittävimmäksi terveysteoksi.
Yhdessä työskennellen löydämme tarvittavat ratkaisut, ja yhdessä päätämme niiden soveltamisesta. Kyse on lopultakin lastemme ja lastenlastemme mahdollisuuksista hyvään elämään.