Lapsuusajan haitallisilla kokemuksilla on yllättävän kauaskantoisia ja moninaisia seurauksia terveyteen ja hyvinvointiin. Myös yhteiskunnallisia vaikutuksia on nähtävillä.
Lapsuuden aikaiset haitalliset kokemukset (ACEs, Adverse Childhood Experiences) jaetaan karkeasti kolmeen eri luokkaan: lapseen kohdistuva väkivalta (fyysinen, psyykkinen, seksuaalinen), laiminlyönti (fyysinen, psyykkinen) sekä perheen monimuotoiset ongelmat (esim. vanhempien ero, väkivalta, päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelmat, vankeustuomio).
Lapsuuden kokemusten varjot lankeavat aikuisuuteen asti
Tutkimustiedon valossa vaikuttaa vahvasti siltä, että lapsuudenajan haitalliset kokemukset ovat väestötasolla yleisiä. On arvioitu, että noin kahdella kolmasosalla on ainakin yksi ACE-kokemus lapsuutensa aikana ja yhdellä kahdeksasosalla neljä tai enemmän. ACE-tutkimus käynnistyi Yhdysvalloissa noin 20 vuotta sitten ja on levinnyt viime vuosien aikana myös muualle. Suomessa tutkimus on vasta aluillaan. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että esiintyvyys olisi täällä olennaisesti erilainen kuin muissa maissa.
Haittavaikutusten kumulatiivinen esiintyvyys johtuu pitkälti siitä, että monet ACE-kokemukset ovat seurannaisia toisistaan. Lapsuuden epäsuotuisat kokemukset ja kehitykselliset traumat näkyvät vielä aikuisiässä haitallisena suhtautumisen itseen, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Turvaton olo ja toksinen stressi jättävät jälkensä ihmisen autonomiseen hermostoon. Turvattomuus tuo mukanaan ympäristön tarkkailun ja taipumuksen tulkita neutraalikin tilanne uhkaavaksi. Ali- ja ylivireys sekä itsesäätelyn haasteet heijastuvat kaikkeen olemiseen ja kanssakäymiseen.
ACE-kokemukset hankaloittavat hyvin monella tavalla itsesäätelyä ja elämänhallintaa. Nuorten aikuisten mielenterveyttä tutkittaessa havaittiin yhteys lapsuuden haitallisten kokemusten ja mielenterveyden välillä. Nuoret, joilla oli taustassaan esimerkiksi hoidon ja huolenpidon puutetta tai väkivaltaa, tunsivat muita useammin itsenä rauhattomiksi ja merkityksettömiksi. Heillä oli päätöksenteossa vaikeuksia ja he kokivat ulkopuolisuutta. He olivat muita harvemmin toiveikkaita tulevaisuutensa suhteen. Lisäksi nuorilla oli muita korkeampi riski joutua osapuoleksi väkivaltatilainteisiin. Edellä mainitut tekijät selittivät näillä nuorilla ilmennyttä korkeaa itsetuhoisuutta ja itsemurha-alttiutta.
Puheeksi ottaminen helpottaa avun saamista ja antamista
Nuorten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten ACE-tietoisuutta on tärkeä lisätä, jotta ymmärrys varhaisten kokemusten vaikutuksista lisääntyy. Sen tiedostaminen, että nykyhetken haasteet kumpuavat menneisyydestä, lisää ymmärrystä omaa toimintaa kohtaan. Näkökulman vaihtaminen ”Mikä sinussa on vikana?” -ajattelusta ”Mitä sinulle on tapahtunut?” -ajatteluun on avainasemassa.
Ammattilaiset saattavat vieroksua herkäksi koettujen asioiden puheeksi ottoa, koska kokevat sen tunkeilevana tai eivät halua loukata tai uudelleen traumatisoida asiakasta. Walesissa toteutetun neuvolapilotin valossa näyttää kuitenkin siltä, että valtaosa asiakkaista koki mahdollisten vaikeiden kokemusten esille noston sopivana ja tärkeänä. Nuorten äitien kokemus oli, että suhde työntekijään parani kokemuksen jakamisen myötä. Työntekijät puolestaan kuvailivat ymmärryksen ja luottamuksen lisääntyneen asiakastyössä. Tämä näkökulma on tärkeä pitää mielessä pohdittaessa ACE-seulojen käyttöä: ne toimivat puheeksioton ja psykoedukaation välineinä ja edistävät avun saamista ja antamista.
Toivo on tulevaisuudessa
ACE-kokemusten lisäksi tulee samalla huomioida kaikki se hyvä, minkä tiedetään vaikuttavan terveyttä edistävästi ja haittavaikutuksia vähentävästi. Tuttujen elintapojen (mm. riittävä liikunta, palauttava uni ja terveellinen ravinto) lisäksi tietoisen läsnäolon harjoittaminen voi auttaa haitallisista kokemuksista selviytymistä. Muutosta ja selviytymistä edistävät myös ystäviltä ja yhteisöltä saatu tuki sekä ammattilaisten tarjoama myötätuntoinen ja kannatteleva kohtaaminen.
Muutos on paitsi mahdollista, myös tarpeellista ylisukupolvisen ACE-esiintyvyyden takia. Siirtymää sukupolvelta toiselle on todettu esimerkiksi väkivallan, mielenterveyden ongelmien ja päihteiden käytön suhteen. Väkivallalle altistuminen lisää sekä tekijän että kokijan muodossa ylisukupolvisen kierteen jatkumista.
Ymmärrys oman taustan tuomasta taakasta lisää itsemyötätuntoa, toivoa ja nykyisen tilanteen uudelleenmäärittämistä. Toiveikas ihminen on tavoitteellinen, motivoitunut ja päättäväinen kohdatessaan vastoinkäymisiä. Toiveikkuus rakentuu tahtotilasta ja kyvystä tavoitella selviytymistä. Toivotietoisuus on tärkeää, koska toivoa voidaan lisätä muilta ihmisiltä saatavalla tuella ja tsemppauksella – siis lainaamalla tahtoa.
ACE-tietoisuus on tärkeää myös häpeän hälventämiseksi. Toivotietoisuuden lisääminen lapsuuden aikaisten epäsuotuisten kokemusten rinnalla on paitsi perusteltua, myös eettistä. Toiveikkuuden peruspilareiden on tärkeä olla tiedossa ja hallussa, jotta voimme tunnistaa toivottomuuden ja lisätä toiveikkuutta.
ACE-kokemusten mittaamista pidetään keinona selvittää yksilön riskitekijät ja tuen tarve. ACE-määrien pohjalta on tehty tutkimusta ja luokiteltu ihmisiä erilaisiin riskiryhmiin. Perusteluna on pidetty sitä, että ACE-tekijöitä tunnistamalla on mahdollista kohdistaa apua ja tukea viiveettä sitä eniten tarvitseville. Varhainen hoito tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin kallis korjaava palvelu.
Ainoastaan haitallisten kokemusten mittaamiseen perustuva toimintatapa saattaa johtaa yksilön leimautumiseen. Yksilöä suojaavat tekijät jäävät tässä ajattelutavassa kokonaan piiloon. Ihminen voi selvitä hyvinkin vaikeissa olosuhteissa suojaavien tekijöidensä avulla. Kaikkein tärkeimpänä suojaavana tekijänä ovat usein myös ne, jotka voivat myös pahiten haavoittaa – ihmissuhteet. Yksikin läsnä oleva ja turvallinen aikuinen on lapselle elintärkeä. Lapsuuden haitallisten kokemusten ja suojaavien tekijöiden tunnistaminen on tärkeää sekä nykyisyyden että tulevaisuuden näkökulmasta!
Kirjoitus on osa Väkivallaton lapsuus -blogisarjaa
Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmassa vuosille 2020−2025 on asetettu 93 kansallista toimenpidettä 0–17-vuotiaisiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan sekä seksuaaliväkivallan ehkäisystä. Laaja tutkimusnäyttöön perustuva käsikirja korostaa lapsen oikeuksia, osallisuutta, väkivallalta suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä sekä sen seurauksia, monialaista yhteistyötä ja väkivallan kohteeksi jo joutuneiden uhrien auttamista sekä tukea. Sisällössä otetaan huomioon myös erityisen haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret sekä joitakin ajankohtaisia erityiskysymyksiä.
Lue lisää:
Väkivallaton lapsuus – lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn toimenpidesuunnitelma 2020-2025. (STM 2019; ks. erityisesti luvut 2, 7-8)
Haasteiden ymmärrystä lisäävä kirjoitus. Sen myötä ohjaa ratkaisujen hakemista oikeisiin asioihin. Hyvin avattu riskejä yksilön kannalta, jotta ne ymmärretään ottaa huomioon. Näitä saisi olla linkitettynä lasten aikuisten vakiona käyttäville sivuille. Wilmaan linkit tällaisiin kirjoituksiin.
Seuraavista aiheista blogeja ja kirjoituksia. Kannattelevista ihmisistä (ohjeet oikeanlaisesöen kannatteluun) , lainatusta toivosta (ohjeet toivon antajille ja toiveikkuuden vaikutuksia , tahdonvoiman/motivaation löytäminen (mekanismit vastaanottavuuteen, motivaatio – siinä avuntarvitsijan auttaminen).