Suomesta puhutaan usein mediassa yhtenä koulutuksen kärkimaana. Tämä johtuu nuortemme kansainvälisessä vertailussa hyvistä oppimistuloksista. Peruskoulumme yhdeksäsluokkalaisten sijoitukset PISA-testeissä ovat kerta toisensa jälkeen olleet erinomaiset. Olemme siis selvästi tehneet asioita oikein, ainakin peruskoulun saralla.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on kuitenkin usein ollut koulutuksellisen tasa-arvon tila maassamme. Koulutuksellisen tasa-arvon idealla tarkoitetaan sitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kouluttautua taustastaan ja esimerkiksi perheensä varallisuudesta riippumatta.

Perinteisesti Suomi on ollut myös koulutuksellisen tasa-arvon mallimaa. Silti meilläkin on ollut havaittavissa tiettyä eriarvoistumiskehitystä. Keskustelua ovat aiheuttaneet muun muassa eri sosioekonomisten ryhmien ja sukupuolten väliset erot koulutuksessa.

Eroja sekä korkeakoulutuksessa että toisella asteella

Tarkastelin suomalaisten nuorten kouluttautumista ja koulutuksellisen tasa-arvon tilaa omassa pro gradu -tutkielmassani kansallisen syntymäkohortti 1987 -aineiston pohjalta. Tutkin aihetta sekä korkeakouluttautumisen että toisen asteen tutkinnon suorittamisen osalta. Katsoin esimerkiksi millaisia yhteyksiä on nuorten kouluttautumisella ja vanhempien mahdollisella avioerolla, perheen pidempiaikaisella taloudellisella tilanteella sekä vanhempien koulutustasoilla.

Selvästi vahvimmiksi matalan koulutustason ennustajiksi osoittautuivat vanhempien huono taloudellinen tilanne ja äidin matala koulutustaso.

Usein toimeentulotukea käyttäneiden vanhempien lapsista korkeasti kouluttautuu vain yhdeksän prosenttia. Vain peruskoulun käyneiden vanhempien lapsilla vastaava osuus jää 14–18 prosenttiin. Hyvin toimeentulevien sekä korkeasti koulutettujen vanhempien lapsista puolestaan kouluttautuu korkeasti noin kolmasosa. Erot näiden ryhmien välillä ovat siis huomattavat.

Akateemisten ja hyvin koulutettujen vanhempien lapset ovat tosin aina kouluttautuneet korkeasti useammin, mutta aikaisempina vuosikymmeninä eroja on pystytty kaventamaan koulutuspolitiikalla jonkin verran. Erot eivät kuitenkaan näytä enää olevan kapenemassa.

Myös sukupuolten välillä on eroja. Tilastot osoittavat, että tyttöjen koulumenestys on keskimäärin poikia parempaa, ja he suorittavat korkeakoulutuksen nykyään hieman todennäköisemmin  kuin pojat.

Poikien toisen asteen koulutuksen puuttuminen näyttäisi kuitenkin olevan tuloksissa kaikkein dramaattisin piirre. 27 prosenttia pojista, joiden äideillä ainoa koulutus on peruskoulu, ei suorita edes toisen asteen tutkintoa. Usein toimeentulotukea käyttäneiden vanhempien pojista puolestaan jopa 32 prosenttia jää ilman vastaavaa tutkintoa. Tytöillä tilanne ei ole aivan näin huono, kun sitä tarkastellaan matalasti koulutettujen äitien ja huonosti toimeentulevien vanhempien osalta.

Tarvitaan lisää tutkimusta syistä kouluttautumattomuuden takana

Vaikuttaa siis siltä, että koulutuksen mallimaan asemasta huolimatta Suomessakin koulutuksellisessa tasa-arvossa olisi vielä parantamisen varaa. Suurimmalla osalla menee kyllä hyvin, mutta tietyt ryhmät kaipaisivat lisää tukea koulutuspoluilleen.

Nykyään työelämä ja siihen siirtyminen on monin tavoin epävarmempaa yksilön kannalta kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Jos ammattitutkinto on jäänyt hankkimatta, se vaikeuttaa tilannetta entisestään sekä kaventaa mahdollisia työllistymisvaihtoehtoja. On siis erittäin huolestuttavaa, jos esimerkiksi vanhempien taloudellinen tilanne on se ratkaiseva tekijä, joka määrittelee, joutuuko nuori tätä kautta riskiin jäädä pitkiksi ajoiksi työelämän ulkopuolelle. Myös korkeakouluttautuminen koko maan tasolla saattaa lähteä laskuun, jos sen suorittamisen tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

Tärkeää olisikin nyt saada lisää tutkittua tietoa siitä, miksi osa talousvaikeuksissa olevien ja matalasti koulutettujen vanhempien lapsista ei kouluttaudu, eli ovatko syyt puhtaasti taloudellisia vai onko taustalla myös muun tyyppisiä syitä. Tietoa lisäämällä voitaisiin resurssit kohdentaa jatkossa paremmin kouluttautumattomuuden lievittämiseksi.

Aikaisemmassa tutkimuksessa on ainakin havaittu erilaisten ongelmien kasautumista nuorten elämässä. Esimerkiksi mielenterveydelliset ongelmat, toimeentulovaikeudet ja kouluttautumattomuus liittyvät tiiviisti yhteen. Samalla on myös havaittu se, että tämän tyyppisillä ongelmilla on taipumusta tulla ylisukupolvisiksi eli siirtyä vanhemmilta lapsille.

Ratkaisuja etsitty jo toisen asteen opiskelun kustannusten pienentämisestä

Hallituksella on meneillään kärkihanke ammatillisen koulutuksen uudistamiseksi. Siinä keskitytään muun muassa löytämään keinoja koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemiseksi ja yksilöllisempien koulutuspolkujen mahdollistamiseksi. Vahvempia toimenpiteitä kuitenkin tullaan tarvitsemaan, jotta heikommin suoriutuvia ryhmiä voitaisiin tukea riittävästi ja matalan kouluttautumisen tai koulutuksen puuttumisen aiheuttamia ongelmia lievittää.

Viimeaikaisella keskustelulla näyttää myös olleen vaikutusta päättäjiin. Hallitus nimittäin päätti keväällä kehysriihessään tukea vähävaraisten perheiden nuoria toisen asteen koulutuksen kustannuksissa siihen tarkoitetulla oppimateriaalilisällä. Tämä on askel oikeaan suuntaan ja varmasti merkittävä apu joillekin perheille.

Olisi kuitenkin vielä parempi, jos toisen asteen koulutuksen ilmaisuus voitaisiin määrittää lailla? Samalla voitaisiin pohtia sitä, voisiko myös oppivelvollisuusikä olla korkeampi. Oppivelvollisuusiän nosto voisi auttaa vähemmän motivoituneita opiskelijoita saattamaan ainakin toisen asteen opintonsa päätökseen. Lisäksi kouluissa erityisesti poikien oppimistuloksiin keskittyminen olisi tärkeää heidän kannustamisekseen korkeakoulutuksen pariin.

Teksti perustuu pro gradu -tutkielmaan: Räisänen Oona (2018) Perherakenteen yhteys nuorten 24-25-vuotiaana saavuttamaan koulutustasoon vuoden 1987 syntymäkohortilla.

Lähteet:

Kivinen, Osmo & Ahola, Sakari & Hedman, Juha (2001) Expanding Education and Improving Odds? Participation in Higher Education in Finland in the 1980s and 1990s. Acta Sociologica 44:2, 171–181.

Kivinen, Osmo & Hedman, Juha & Kaipainen, Päivi (2007) From Elite University to Mass Higher Education. Educational Expansion, Equality of Opportunity and Returns to University Education. Acta Sociologica 50:3, 231–247.

Paananen, Reija & Ristikari, Tiina & Merikukka, Marko & Rämö, Antti & Gissler, Mika (2012) Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen raportti 52. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *