Ilman aitoa kohtaamista on vaikea luottaa toiseen ihmiseen. Onnistunut kohtaaminen ja luottamuksen syntyminen lapsen tai nuoren ja työntekijän välille on keskeinen tekijä tuen tarpeen esille tulemisessa ja avun saamisessa palveluista.

Koululääkärinä mieleenpainuvimmat onnistumisen kokemukseni luottamuksen saavuttamisesta ovat terveystarkastuksista, joissa on keskusteltu perhettä kuormittavista asioista kuten riidoista, lähisuhdeväkivallasta tai vanhempien päihteidenkäytöstä ja mielenterveyspulmista.

Osalle nuorista ja vanhemmista on ollut luontevaa kertoa hankalistakin asioista suoraan tai ennalta merkata ne rastilla esitietolomakkeeseen. Tällöin orastava luottamus on heti läsnä ja parhaimmillaan syvenee keskustelun kuluessa.

Muutaman kerran on käynyt niin, että tarkastuksessa kaikki on vaikuttanut olevan hyvin, mutta jonkin ajan kuluttua oppilas tai vanhempi on ottanut yhteyttä ja kertonut, että ”oikeasti meillä kyllä on sitä väkivaltaa kotona. Jäin sen tarkastuksen jälkeen vähän miettimään ja ajattelin, että haluan kertoa tämän nyt kuitenkin”.  Joskus luottamus syntyy hitaasti, vasta toistuvien käyntien tai pohdinnan jälkeen.

Ammattilainenkaan ei aina onnistu

Jokainen lasten ja nuorten palveluissa toimiva on kohtaamisessa joskus myös epäonnistunut, minä muiden mukana. Pelkään pahoin, että koululääkärin urallani on lisäksi ollut myös kohtaamisia, joissa itse kuvittelin kaiken menneen hienosti, mutta oppilas tai vanhempi on ollut toista mieltä, vaikka ei ole sitä minulle tuonut ilmi. Hän yksinkertaisesti vain jätti kertomatta jotakin hänelle hyvin tärkeää ja avunsaamisen kannalta oleellista. Lapsi, nuori tai perhe ei siten saanut tarvitsemaansa apua ja minä menetin tilaisuuden kuulla ja auttaa.

Osalle lapsista ja nuorista on syntynyt hyvin negatiivinen kuva ammattilaisten toiminnasta. Heillä on pettymyksiä aiemmista epäonnistuneista kohtaamisista ja pieleen menneistä avunsaantiyrityksistä. Työntekijä on esimerkiksi voinut vaikuttaa kiireiseltä ja vähätellä asiaa. Jotkut nuoret jopa ajattelevat työntekijän vaikuttaneen niin kuormittuneelta, että häntä piti säästää omilta ongelmilta tai ovat päätelleet, että niukat vastaanottoajat on säästettävä niitä enemmän tarvitseville.

Palveluihin voi olla vaikeaa hakeutua häpeän tai nolouden vuoksi. Voi pelottaa sekin, että kerrotut asiat leviävät muiden tietoon tai että ei saakaan itse olla mukana päättämässä miten asiassa edetään.

Palvelujen lapsi- ja nuorilähtöisyys helpottaa kohtaamista

Sekä olosuhteissa, työn tekemisen edellytyksissä että työntekijässä mutta myös lapsessa ja nuoressa voi olla tekijöitä, jotka vaikeuttavat tai kokonaan estävät aidon kohtaamisen. Paljon on kuitenkin kiinni työntekijän kyvystä asettua hetkeen, olla läsnä ja kuulla. Kokemus, käytännössä siis harjoittelu, auttaa tässäkin taidossa. Luottamusta palveluihin ja niiden ammattilaisiin kannattaa rakentaa joka ikisessä tapaamisessa ja joka ikisessä palvelussa. Näin voidaan rohkaista myös avun hakemiseen silloin, jos ja kun sen tarve myöhemmin tulee.

Opiskeluhuollon palveluissa eli koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä kuraattori- ja psykologipalveluissa voidaan lapsi- ja nuorilähtöisyyttä vahvistaa monin eri keinoin.

Osallisuutta ja vuorovaikutusta tukevalla toimintakulttuurilla luodaan myös keskinäisen huolenpidon kulttuuria.

Palvelujen tuttuutta voidaan lisätä tiedottamalla ikätasoisesti siitä, mitä kukin ammattilainen koulussa tekee ja miten työntekijään saa yhteyden.

Tärkeää on huolehtia myös opiskeluhuollon palvelujen asiallisista työtiloista ja etenkin sopivista odotustiloista, ettei nuoren tarvitse pelätä koko koulun huomaavan hänen odottavan esimerkiksi kuraattorille pääsyä. Omia kohtaamis- ja vuorovaikutustaitojaan voi jokainen ammattilainen kehittää koko työuransa ajan.

Kokemukset palveluista vaikuttavat avun hakemiseen

Opiskeluhuollossa lapset ja nuoret saavat ensimmäisiä kokemuksia itsenäisestä asiakkuudesta palveluissa. Arjen kehitysympäristöön sijoittuminen tekee opiskeluhuollon palveluista ainutlaatuisia: jo seitsemänvuotias ekaluokkalainen voi itse hakeutua palveluun ilman vanhempiaan. Kokemukset opiskeluhuoltopalveluista muokkaavat lasten ja nuorten käsitystä palveluista ja avunsaannista yleensä. Sekä hyvät että huonot kokemukset vaikuttavat kaikkiin palveluihin hakeutumiseen sekä niihin liittyviin ennakkoluuloihin ja odotuksiin.

Lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavia erilaisia interventioita tutkitaan sekä vaikuttavuuden että kustannushyötyjen näkökulmista. Nuorten oman kokemuksen mukaan avun saamisessa keskeistä on tunnesuhde työntekijään. Tätä on tutkimuksissa vaikea vakioida. Lapsille ja nuorille palvelut ovat ihmisiä ja joskus yksikin luottamuksellinen kohtaaminen saa alulle isoja ja merkittäviä asioita. Voisiko siis olla, että lapsen, nuoren ja perheen onnistunut luottamuksellinen kohtaaminen on halvin ja vaikuttavin interventio ikinä?

Lue lisää:

Hietanen-Peltola M, Rautava M, Laitinen K, Autio E (toim.), Kohtaaminen keskiössä – Lapsi- ja nuorilähtöisyys opiskeluhuollon palveluissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ohjaus 2/2019.

Kommentit

Marke Hietanen-Peltola THL

25.04.2019 20:19

Totta, hyvin samanlaisia havaintoja on minulla omasta potilastyöstäni. Perusasiat on ja pysyy ja lopultakaan niissä ei ehkä ole kyse käytetyistä menetelmistä vaan jostakin ihan muusta.

Pirjo Meriläinen

17.04.2019 09:40

Hirveän pitkä matka on kuljettu tuon yksinkertaisen toteamuksen esille nostamiseksi: onnistunut luottamuksellinen kohtaaminen. 38 vuotta terveydenhuollon ammattilaisena toimiessani olen nuoresta sairaanhoitajasta asti rummuttanut tuota teesiä, aito läsnäoleva ja KUUNTELEVA kohtaaminen on onnistuneen potilas/asiakas – suhteen kulmakivi ja edellytys hänen auttamisekseen. Olemme paljon nähneet vaivaa luodessamme ja yrittäessämme keksiä mitä kummallisempia ’kohtaamismalleja’, teorioita ja kaavioita, moninaisia vuorovaikutuksen välineitä syventämään ja jäsentämään asiakkaan kanssa käytävää tavoitteellista keskustelua. Ja paljon on hyviä herättelyjä, työkaluja onnistuttukin kehittämään. Kun olen tätä asiaa eri yhteyksissä yrittänyt painottaa, olen huomannut välinpitämätöntä reagointia, koska tuo ei sisällä mitään universaaleja innovaatioita eikä mitään uutta tieteen saralta, se kuulostaa jopa banaalilta Se kuitenkin on yksinkertainen totuus ja myös eri alojen tutkimuksin todennettu. Muistan 20 vuoden kätilö -työvuosiltani, gradua tehdessäni, tutkimuksen, jossa tarkasteltiin vanhempien synnytyskokemuksia. Johtopäätöksissä todettiin, että vaikka jotkut perheet kuvasivat, että tunnelma oli piinaava, osastolla tehtiin remonttia ja tilat olivat yhtä rakennustyömaata, työmiehiä juoksi siellä täällä, viereisistä huoneista kuului synnyttävän naisen huutoa ja vauvan itkua, omalla kätilöllä oli kiire ja koska samanaikaisesti oli menossa muitakin synnytyksiä, hän ei ehtinyt olla pariskunnan luona kuin piipahtaen silloin tällöin. Silti vanhemmat kuvasivat, että tällä ammattilaisella oli ilmiömäinen kyky olla 200%:sesti läsnä niinä hetkinä, kun hän kävi pikaisesti avautumisvaiheen aikana tekemässä tilannearviota, selvitti sen heille, kertoi mitä on tulossa, kuinka edetään, mitä vaihtoehtoja on; huomioi isää ja huolehti hänen hyvinvoinnistaan. Ajallisesti hän vietti olosuhteista johtuen hyvin vähän aikaa heidän kanssaan, mutta he tunsivat olonsa T U R V A L L I S E K S I ja luottavaiseksi. Kätilön tavasta puhua, olla hiljaa oikeissa kohdissa, kysellä, rohkaista ja kannustaa, välittyi aitous ja kunnioittava suhtautuminen tähän ensi-synnyttäjä pariskuntaan. Kaikki muut epäkohdat; olosuhteet, kipu ja synnytykseen liittyvät moninaiset epämukavuudet jäivät toisarvoisiksi, perheen päällimmäinen tunne oli, että tämä ihminen suojelee heitä, he ovat arvokkaita ja tärkeitä.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *