Eriarvoisuus ja siihen liittyvä ihmisryhmien etääntyminen uhkaavat hyvinvointia, turvallisuutta ja luottamusta poliittiseen järjestelmään. Nuoret äänestävät keski-ikäisiä vähemmän, sairaat terveitä ja pienituloiset hyvätuloisia harvemmin. Korkeasti koulutetut sairastavat vähemmän, elävät pidempään ja saavat vaivansa useammin hoidettua kuin vähän koulutetut. Asuinalueet eriytyvät.
Eriarvoistumista on pyritty torjumaan rakenteita korjaamalla. Esimerkkejä ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio, sosiaaliturvan jakoperiaatteiden uudistaminen ja koulutusmahdollisuuksien parantaminen. Näiden lisäksi rakenteet ovat läsnä arjessamme sääntöinä ja kulttuurisina käytäntöinä. Ne säätelevät, keihin luotetaan, keiden puheita kuunnellaan ja millaista työtä arvostetaan. Elämme erilaisissa rakenteissa, joita ihmiset tekevät, ylläpitävät ja korjaavat.
Puhumme osallisuudesta, jotta rakenteiden seuraukset yksilöllisessä elämässä tulisivat näkyviksi. Osallisuus muodostuu käytössä olevista resursseista, yksilöllisesti vaihtelevista tarpeista ja kimpusta erilaisia kokemuksia.
Ihminen voi kokea osallisuutta tai osattomuutta hyvin erilaisista asioista. Jollakin voi olla laaja sosiaalinen piiri, mutta hän voi silti kokea yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Toiselta voi puuttua työtä tai rahaa, mutta hän voi kokea merkityksellisyyttä läheisten seurassa. Etninen tausta voi vaikeuttaa työn ja asunnon saamista tai osallistumista kansalaisyhteiskuntaan.
Tiedetään, että näköalat alkavat rajautua, jos kokee montaa yhtäaikaista osattomuutta, esimerkiksi köyhyyttä ja psyykkistä kuormittuneisuutta. Vähitellen ihminen keskittyy vain selviytymään päivästä toiseen. Erilaiset kokemukset osallisuudesta ja osattomuudesta suuntaavat sitä, mihin ihminen pyrkimyksensä kohdistaa.
Palveluissa korjataan ongelmia ja autetaan haavoittuvassa asemassa olevia, jotta heidän tilanteensa eivät kärjistyisi epätoivoisiksi. Osallisuustyön sen sijaan on tähdättävä eriarvoistavien valtarakenteiden muuttamiseen. Kun valta on jakautunut epätasaisesti, hiljaiset äänet eivät kuulu. Se on huono asia erityisesti silloin, kun yhteiskunnassa neuvotellaan ja kamppaillaan siitä, miten yhteistä hyvää jaetaan.
Hallinnon asettamat tavoitteet voivat näyttää järkeviltä. Ne voivat kuitenkin heikentää osallisuutta entisestään. Edes palvelujärjestelmä ei välttämättä pysty olemaan äänettömän puolella silloin, kun yksilöä aktivoidaan tai kuntoutetaan ulkoapäin määritellystä viasta. Koska hiljaisten ehdotukset eivät kuulu hallintoon saakka, eriarvoisuuden syvin syy – epätasaisesti jakautunut valta – jää koskemattomaksi.
Erilaista osattomuutta kokevien oma aktiivisuus on tärkeää. Jos he eivät osallistu itseään koskeviin kamppailuihin, heidän ajatuksensa jäävät todennäköisesti kuulematta. Kun syrjitty uskaltaa ja jaksaa kertoa kokemastaan syrjinnästä, hän tekee työtä oman asemansa parantamiseksi mutta myös rakenteiden muuttamiseksi.
Vastuu epäoikeudenmukaisuuksien oikomisesta ei kuitenkaan saa jäädä yksilön hartioille. Erilaiset järjestäytyneet ja järjestäytymättömät ryhmät, ammattilaiset ja päättäjät tekevät yksin ja yhdessä osattomuutta kokevien ihmisten kanssa arvokasta työtä rakenteiden muuttamiseksi.
Tarvitaan keinoja, joilla osattomuutta kokevat saavat viestinsä kuulumaan julkisuuteen ja päättäjille – osoittamaan voimansa. Se on tärkeä osa prosessia, kun rakenteita muutetaan siten, että ihmiset voisivat olla aikaisempaa osallisempia resursseista ja muista hyvän elämän edellytyksistä.
Euroopan sosiaalirahaston hankkeissa ja ympäristöministeriön Kestävä kaupunki -ohjelmassa on kokeiltu, kuinka omalla taideprojektilla nuori voi nostaa tärkeinä pitämiään asioita julkisuuteen. Viestintäkampanjat ovat tehneet työelämän syrjintää näkyväksi. Kaupungit ovat kohdentaneet osallistuvalla budjetoinnilla varoja huonomaineisten asuinalueiden kehittämiseen. Nämä ovat pieniä mutta tärkeitä askeleita nykyistä tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.
Kirjoitus on julkaistu alun perin alio-kirjoituksena Turun Sanomissa 25.9.2020.