Sanoilla voimme vahvistaa osallisuuden tai osattomuuden polkuja

Osallisuuden vahvistamisessa tarvitaan palvelujärjestelmän rakenteisiin ja palveluiden toimintamalleihin liittyviä keinoja, mutta myös yksilötason pieniä tekoja.

Asiakasosallisuuden vahvistaminen on keskeinen tavoite sote-palvelujärjestelmän uudistamistyössä

Mahdollisuus vaikuttaa omaa elämää koskeviin asioihin lisää osallisuuden kokemista ja tukee hyvinvointia. Sosiaali- ja terveysalan (sote) palvelujärjestelmän uudistamistyössä yhtenä tavoitteena on ollut vahvistaa palveluja käyttävien asiakkaiden osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia ja ottaa asiakkaita aktiivisesti mukaan palvelujen suunnittelu- ja kehittämistyöhön. Asiakkaiden kokemustietoa voidaan hyödyntää tarpeita vastaavien ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseksi.

Lainsäädäntöön, palvelujärjestelmän rakenteisiin ja palveluiden toimintamalleihin liittyvät keinot ovat tärkeitä, mutta eivät ainoita tapoja vahvistaa asiakasosallisuutta. Tarvitaan myös yksilötason tekoja. Yksilötasolla osallisuutta voidaan vahvistaa kiinnittämällä huomiota kielenkäyttöön ja sen takana oleviin normeihin, asenteisiin ja uskomuksiin.

Sanoilla ja toiminnallamme voimme edistää osallisuutta

Kieli on kulttuurimme tapa olla vuorovaikutuksessa ja yhteydessä toisiin ihmisiin. Kieli voi olla puhuttua, kirjoitettua tai muuten symbolien tai viittomien kautta ilmaistua viestintää. Kielen avulla jaetaan tietoa ja vaikutetaan mielikuviin.

Sanojen valinnat eivät maksa mitään, mutta sanoilla voimme käyttää valtaa osallisuutta edistävästi tai estävästi. Kielellä voimme vahvistaa asiakasta aktiivisen tai passiivisen toimijan rooliin, rakentaa yhdenvertaisuutta tai eriarvoisuutta, kertoa onnistumisen tai epäonnistumisen tarinaa ja luoda toivoa tai toivottomuutta. Kohtelun ja kielen kautta voidaan rakentaa todellisuutta henkilön kyvyistä ja rajoitteista, osallisuudesta tai osattomuudesta.

Diagnoosi tai toimintarajoite ei määritä koko ihmistä

Käsitteitä käytetään sote-alalla eri tavoin. Terveydenhuoltolaissa puhutaan potilaasta, sosiaalihuoltolaissa asiakkaasta. Kielitoimiston merkityksissä potilas-sanaan kytkeytyy enemmän sairauden hoitoon kuin hyvinvoinnin edistämiseen liittyvä painotus. Sanalla asiakas viitataan yleisemmin palvelun käyttäjään.

Sosiaali- ja terveysalalla käytettävät luokittelujärjestelmät, kuten diagnoosit, auttavat jäsentämään tietoa ja tarjoavat ymmärrystä, mutta toisaalta voivat rajoittaa käsityksiä omista mahdollisuuksista.

Palvelujärjestelmän asiakkuuteen, diagnoosiin tai toimintakyvyn rajoitteisiin viittaavat käsitteet (esim. ”ADHD-potilas”, ”mielenterveyshäiriöinen”, ”työkyvytön”) voivat muokata identiteettiä kielteisesti ja vahvistaa osattomuuden kokemusta suhteessa valtaväestöön. Tällöin henkilö määritellään tietyn diagnoosin, häiriön tai toimintarajoitteen kautta. Ihminen diagnoosin takana unohtuu, vaikka hän on paljon muutakin.

Sanoilla tehtävä toistuva toiseuttaminen ja tietyn leiman antaminen voi aiheuttaa erilaisuuden tai poikkeavuuden kokemista ja heikentää yhteisöön kuulumisen tunnetta silloinkin, kun sen tarkoitusperät eivät ole tahallisia.  

Häiriökeskeisestä kielenkäytöstä myönteisempään ja neutraalimpaan kielenkäyttöön

Maailman terveysjärjestö WHO:n Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen ICF-viitekehys ja luokitusjärjestelmä painottaa, että henkilöistä ei tulisi käyttää nimityksiä, jotka sisältävät lääketieteelliseen terveydentilaan tai toimintarajoitteita ilmaisevia termejä. Kielenkäytössä tulisi pyrkiä neutraaliin ja myönteiseen kielenkäyttöön. Esimerkinomaisesti tämä tarkoittaa sitä, että ei puhuta ”ADHD-lapsesta” vaan ”lapsesta, jolla on ADHD” ja ensisijaisesti ”lapsesta”.

Myönteisellä kielenkäytöllä jokainen voi osaltaan olla mukana vahvistamassa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, kaikkien väestöryhmien osallisuuden mahdollisuuksia ja avoimia tulevaisuuden polkuja.