Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kohdistuva väkivalta ja häirintä ovat yleisiä lasten ja nuorten arjessa. Kouluterveyskyselyn 2017 mukaan perusopetuksen 4. ja 5.-luokkalaisista pojista ja tytöistä 7 prosenttia oli viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana kokenut häiritsevää kehon kommentointia tai seksuaalisesti värittynyttä viestittelyä.
Seksuaaliväkivallan kokemukset ovat häirintää harvinaisempia, mutta perusopetuksen 4.-5.-luokkalaisista pojista ja tytöistä 2 prosenttia oli viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana kokenut häiritsevää tai pelottavalta tuntuvaa koskettelua tai painostusta koskemaan toisen intiimejä alueita. Eniten häirintää ja väkivaltaa kokevat toimintarajoitteiset (4 %), sijoitetut (14 %) ja ulkomaalaistaustaiset (6 %) lapset.
Kaikki seksuaalisuuteen tai sukupuoleen kohdistuva häirintä on väkivaltaa. Väkivalta loukkaa uhrin koskemattomuutta, itsemääräämisoikeutta ja traumatisoi. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kohdistuva häirintä voi olla sanallista tai fyysistä, vallankäyttöä tai epämiellyttäväksi koettua huomiota, jota tekijä ei lopeta, vaikka teon kohde ilmaisee sen häiritsevän. Seksuaaliväkivaltaa on pakottaminen, koskettelu ja ääripäässään raiskaus. Seksuaalisuuteen kohdistuva väkivalta on aina väärin ja uhrilla on oikeus saada apua ja tukea.
Oikeus saada seksuaalikasvatusta on jokaisen ihmisen ihmisoikeus. Seksuaalikasvatuksen avulla lapsi, nuori ja aikuinen voivat oppia oman kehonsa rajat, turvataidot ja ennen kaikkea puhumaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.
WHO julkaisi vuonna 2010 seksuaalikasvatuksen standardit. Ohjeen mukaan lapsen seksuaalikasvatus aloitetaan jo vauvana. Keskeinen teema 0–3-vuotiaiden seksuaalikasvatuksessa on turvallisuuden kehittyminen.
Taaperot ovat kiinnostuneita omasta ja muiden kehoista ja oppivat vanhempiensa ohjaamana kehonosille nimet ja sen, että toisen kehoon ei saa eikä voi koskea ilman lupaa. Lapsi alkaa oppia sääntöjä noin 4–6-vuotiaana. Alakoulussa seksuaalikasvatukseen kuuluu mm. ihastumisesta ja häpeästä puhuminen. Alakoulussa myös tunne- ja turvataidot ovat keskeinen osa opetusta.
Lapset oppivat, kun he ovat kiinnostuneita ja heitä opetetaan. Keskeisintä lasten seksuaalikasvatuksessa on muistaa, että vastuu turvallisuudesta ei voi olla lapsella tai nuorella, se on aina aikuisilla. Aikuinen huolehtii, että lapsi saa tarvitsemansa tiedot.
Mikäli lapsi tai nuori joutuu tilanteeseen, jossa on tullut häirityksi, on hänen aina saatava myös apua, riippumatta siitä mikä tapahtuneeseen on johdattanut. Lapsen lähiaikuisilla pitää olla riittävän hyvät tiedot sekä seksuaalisuudesta että väkivallasta, jotta lapsen ohjaaminen ja auttaminen onnistuu.
Hyvä seksuaalikasvatus vähentää virheellisiä luuloja, kun lapsi saa itselleen sopivaa tietoa riippumatta omasta minäkuvasta, sukupuolestaan tai seksuaalisesta identiteetistään. Seksuaalikasvatuksesta lapsi saa sanat kuvaamaan kehoaan ja myös sen intiimeimpiä alueita. Hyvä seksuaalikasvatus lisää yhdenvertaisuutta – jokainen oppija voi nähdä, kuulla ja tunnistaa itsensä opetuksessa.
Seksuaalisuudesta puhumisen onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että lapsi ja aikuinen ymmärtävät, mitä toinen tarkoittaa puhuessaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Vanhempien ohjauksessa ammattilaisen tulee selventää vanhemmalle puheessaan käyttämänsä käsitteet ja termit.
On kovin tavallista, että luontevia sanoja erityisesti seksuaaliselle keholle on vaikea löytää, siksi puhe muuttuu helposti epämääräiseksi ja riski väärinkäsityksille kasvaa. Epämääräisestä puheesta lapsi voi myös saada käsityksen, että seksuaalinen keho on hävettävä, eikä siitä voi puhua.
Seksuaalikulttuuriksi voidaan kutsua seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyviä uskomuksia, tapoja ja arvoja, jotka ovat muotoutuneet aikojen kuluessa ihmisten välisen vuorovaikutuksen seurauksena. Seksuaalikulttuurista voimme päätellä millaisia seksuaalisia aktiviteetteja ja pyrkimyksiä pidetään sopivina tai haitallisina erityisesti lapsille ja nuorisolle.
Seksuaalikulttuuri asettaa myös rajat ja ihanteet seksuaalisuuden mielenkiinnon ilmaisemiselle. Seksuaalikulttuurissa siirrämme tietoja, tapoja ja arvoja sukupolvelta toiselle. Tavallisesti emme tule ajatelleeksi millaista seksuaalikulttuuria välitämme lapsillemme eteenpäin ja saatamme esittää seksuaalisuuden pelottavana tai kielteisenä asiana, josta puhuminen ei ole sopivaa.
Tullakseen hyväksi seksuaalikasvattajaksi aikuisen pitää pohtia, tunnistaa ja tulla tietoiseksi omasta ihmiskäsityksestä, arvoista ja asenteista. Oman itsen, arvojen ja asenteiden tarkastelu on välttämätöntä, sillä luvan antaminen itselle mahdollistaa luvan antamisen seksuaalisuudesta puhumiselle myös lapsille ja nuorille.
Seksuaalikasvatus auttaa lasta ja nuorta oman identiteetin, minäkuvan, itsetunnon ja kehon arvostuksen kehittymisessä. Itseään arvostava, itsensä tunteva ihminen voi kokea seksuaalisuuden hyvinvointia lisäävänä osana omaa elämäänsä. Jokaisella on oikeus seksuaalikasvatukseen.
Kirjoitus on julkaistu alun perin alio-kirjoituksena Turun Sanomien mielipidesivuilla 9.8.2019.