Suurin osa lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta tehdään yli 13-vuotiaille. Vaikka nuoruusiässä kyky käsitellä ja jäsennellä kokemuksia kasvaa, ovat nuoruuden aikaiset seksuaaliväkivallan kokemukset joissakin tutkimuksissa yhdistyneet jopa vakavampaan ja monimuotoisempaan psyykkiseen oireiluun kuin pienemmillä lapsilla. Seksuaaliväkivaltaa kokeneilla nuorilla on lisäksi usein taustassaan aiempia haavoittuvuustekijöitä, jotka osaltaan ennustavat oireilun voimakkuutta.

Lancetin tutkimuksessa (2019) tarkasteltiin 491 raiskauksen uhrien tukikeskukseen saapunutta, 13−17-vuotiasta nuorta. Yhdeksällä kymmenestä oli väkivaltakokemuksen jälkeisinä viikkoina korkea traumaattisen stressihäiriön riski ja lähes yhtä monella korkea masennusriski. Suurimmalla osalla psyykkiset oireet pysyivät merkittävinä kuukausien ajan, ja vajaan puolen vuoden kuluttua 80 prosentilla nuorista oli diagnosoitavissa oleva psykiatrinen häiriö, yli puolella useampia. Osa oli kokenut uutta väkivaltaa.

Karut luvut kertovat suuresta tarpeesta tukea näitä nuoria nopeasti ja vaikuttavasti. Psyykkistä tukea tulee saada heti väkivaltakokemuksen ilmitulon jälkeisessä akuuttivaiheessa ja tukimuotojen tulisi olla erityisesti tähän vaiheeseen ja ikäryhmälle kehitettyjä.

Monella seksuaaliväkivaltaa kokeneella nuorella on aiempi kontakti lastensuojelun tai nuorisopsykiatrian palveluihin. Esimerkiksi sijoitettujen nuorten riski joutua seksuaaliväkivallan uhriksi on viisinkertainen muihin nuoriin verrattuna. Näissä palveluissa onkin oltava herkkyyttä tunnistaa seksuaaliväkivallan kokemukset. Ne ovat myös tärkeitä ennaltaehkäisyn areenoita.

Seri-tukikeskuksista matalan kynnyksen apua myös nuorille

Suomessa on viisi yliopistosairaalapaikkakunnille sijoittuvaa, seksuaalirikosten uhreille tarkoitettua ns. Seri-tukikeskusta. Seri-tukikeskuksissa tehdään oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia, hoidetaan ja ehkäistään tarttuvia tauteja sekä annetaan akuuttitukea seksuaaliväkivallan aiheuttamasta traumaattisesta kriisistä toipumiseen.

Tällä hetkellä Seri-tukikeskusten asiakkaiden alaikäraja on 16 vuotta. Syksyllä 2020 tukikeskuksissa aloittaa Barnahus-hankkeen kanssa tehtävän yhteistyön myötä nuorisoikäisiin asiakkaisiin keskittyviä työntekijöitä ja asiakkaiden alaikäraja todennäköisesti laskee useilla alueilla. Näin parannetaan nuorten seksuaaliväkivallan uhrien hoidon saatavuutta ja hoitopolkuja kansallisessa Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden mukaisesti.

Tyypillisesti Seri-tukikeskuksiin hakeudutaan muutaman päivän sisällä koetusta seksuaaliväkivallasta. Asiakasta autetaan ymmärtämään omia traumareaktioitaan, helpottamaan niitä ja löytämään tarvittaessa itselleen sopivat jatkohoidon muodot. Lähetettä ei tarvita.

Kliinisessä työssä vahvistuu tutkimusten näkemys siitä, että Seri-tukikeskuksiin hakeutuvilla on hyvin usein taustassaan aiempia kokemuksia seksuaaliväkivallasta. Nuorista asiakkaista on nähtävissä, miten traumaattiset kokemukset ovat muokanneet heidän minä- ja maailmankuvaansa turvattomampaan, vähemmän ihmisiin luottavaan ja vähemmän hallintaa kokevaan suuntaan.

Uusi väkivallan kokemus vahvistaa tätä psyykkistä pahoinvointia tuottavaa kokemusta. Lisäksi uusi väkivallan kokemus ruokkii yhtäältä hankalia tapoja suojautua – kuten tapaa nähdä maailma pääsääntöisesti vaarallisena ja itsensä melko avuttomana – sekä toisaalta haavoittuvuutta lisääviä asioita, kuten vaikeutta hahmottaa omia rajojaan ja niiden oikeutusta.

Toipumisessa olennaista on riittävän pitkä ja juuri kyseiselle nuorelle sopiva hoitopolku, jossa minä- ja maailmankuvaan liittyviä kysymyksiä voidaan pohtia niin, etteivät traumakokemukset pääse määrittämään itseä tai ympäristöä. Keskeinen huoli tällä hetkellä on, että julkinen sektori – aliresursoitu psykiatria – vastaa heikosti tähän hoitojatkumoiden tarpeeseen. Vastuu jatkohoidosta jää aivan liiaksi kolmannen sektorin palveluille, jotka myös kamppailevat resurssien kanssa.

Seksuaalikasvatuksella seksuaaliväkivaltaa vastaan

Syntyessään tähän maailmaan ihminen ei osaa paljoakaan. Kaikki pitää opetella ja kaikki pitää opettaa. Seksuaalisuus on meissä kaikissa – myös lapsissa – oleva ihmisyyden ulottuvuus, mutta sen kunnioittava todeksi eläminen vaatii paljon ohjausta ja neuvontaa. Seksuaalisuus kehittyy koko elämän ajan ja lapsella on oikeus saada tietoa kehityksensä tueksi.

Aikuisen kasvattajan tulee ensin itse pohtia, mitä hän itse ajattelee seksuaalisuudesta. Jos kasvattajan puheissa seksuaalisuus kuulostaa pelottavalta tai negatiiviselta, tulee hän samalla opettaneeksi, että seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei voi puhua. Lapsi, joka ei voi puhua, ei voi hakea apua, kun jotain hämmentävää tapahtuu. Tämä pitää paikkansa myös nuoruusikäisten kohdalla.

Aikuisen oman arvomaailman ja ihmiskäsityksen pohdinnan lisäksi pitää käytössä olla yhteiset, ymmärrettävät, samaa asiaa tarkoittavat sanat.  Jos kehosta ja erityisesti sukuelimistä ei saa puhua, tai niitä tarkoittavia sanoja pidetään rumina, jätetään lapsi yksin ongelmallisen tilanteen kanssa. Aikuisen puhe on lapsen todellisuus, jonka hän omaksuu ja jossa hän elää. On tärkeää, että seksuaalisuus näyttäytyy hyvänä ja voimavarana.

Seksuaalikasvatuksen suurimmat haasteet ovat kasvattajien koulutuksen vähyys, psykoseksuaalisen kehityksen ymmärryksen puute, käyttökelpoisten sanojen ja kasvatuksen tavoitteiden puute. Seksuaalikasvatus kuitataan usein rasti ruutuun -periaatteella ja keskitytään puhumaan vain heteronormatiivisesti ehkäisystä. Puhe on useimmin pelottelevaa kuin vahvistavaa. Usein unohtuu puhua suostumuksesta ja oikeudesta siihen.

Seksuaaliväkivaltaa kokeneen lapsen tai nuoren auttaminen on vaikeaa, jos auttaja ei tunne seksuaalisuuden kehitystä. Voi olla vaikea korjata, jos ei tiedä, mitä on loukattu tai mikä on haavoittunut. Näiden haasteiden korjaamiseksi Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmassa on asetettu useita konkreettisia toimenpiteitä, mukaan lukien ammattilaisten täydennyskoulutus.

Vielä nuoruusikäinenkin tarvitsee huomiota ja aikaa aikuisilta. Jos hän ei niitä lähiaikuisilta saa, hän hakee ne jostain muualta. Seksuaalikasvatuksen saaminen on kaikenikäisten lasten seksuaalioikeus. Sen epääminen on lapsen jättämistä heitteille ja oman onnensa varaan selviämään aikuisten maailmassa lapsen osaamisen ja kokemusmaailman turvin.

 

Kirjoitus on osa Väkivallaton lapsuus -blogisarjaa.

Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmassa vuosille 2020−2025 on asetettu 93 kansallista toimenpidettä 0–17-vuotiaisiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan sekä seksuaaliväkivallan ehkäisystä. Laaja tutkimusnäyttöön perustuva käsikirja korostaa lapsen oikeuksia, osallisuutta, väkivallalta suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä sekä sen seurauksia, monialaista yhteistyötä ja väkivallan kohteeksi jo joutuneiden uhrien auttamista sekä tukea. Sisällössä otetaan huomioon myös erityisen haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret sekä joitakin ajankohtaisia erityiskysymyksiä.

Lue lisää:

Khadr, S., Clarce, V., Wellings, K. Villaltam L., Goddard, A., Welch, J., ym. Mental and sexual health outcomes following sexual assault in adolescents: a prospective cohort study. Lancet, Vol 2, 654-665.

Väkivallaton lapsuus: toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025 (Korpilahti ym. (toim.) 2019)

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *