Sukuelinten silpominen on väkivallan muoto, joka rikkoo tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia sekä loukkaa heidän koskemattomuuttaan, terveyttään ja hyvinvointiaan.
Silpominen on Suomessa rikos, josta voidaan tuomita 10 vuodeksi vankeuteen. Suomi on sitoutunut tekemään työtä kansainvälisten sopimusten, kuten Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Istanbulin sopimus) pohjalta, jossa sitoudutaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisyyn ja torjumiseen ja erikseen mainitaan naisten sukuelinten silpomisen ehkäisy.
Ilmiö on levinnyt moniin maihin
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on yleinen traditio joissain Afrikan, Aasian ja Lähi-idän maissa, mutta muuttoliikkeen myötä se on nykyään maailmanlaajuinen ilmiö. Yleisesti tiedossa olevien Afrikan maiden lisäksi silpomista harjoitetaan esimerkiksi Indonesiassa, jossa noin 50 % naisista on läpikäynyt silpomisen. Lähi-idässä on myös raportoitu silpomisesta ja esimerkiksi Irakin kurdialueilla perinne on yleinen.
Silpomisen yleisyydestä on vaikea saada luotettavaa tietoa, mutta näyttäisi siltä, että silpomisen harjoittaminen olisi vähentymässä hiljalleen erityisesti Itä-, Länsi- ja Pohjois-Afrikassa.
Myös Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että silpomisesta raportoineiden naisten osuudet laskevat. Tutkimukset eivät tosin ole täysin vertailukelpoisia.
Kouluterveyskyselyssä 2019 vastanneista, Somaliassa syntyneistä, 2. asteella opiskelevista tytöistä vajaa viidennes raportoi läpikäyneensä silpomisen. Luku on huomattavasti alhaisempi, kuin aikuisten naisten raportoima luku suomalaistutkimuksessa vuonna 2014. Kouluterveyskyselyn tulokset ovat suuntaa antavia nuorille kohdistettuihin kyselytutkimuksiin liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi.
Epävarmuustekijöistä blogikirjoituksessa 11.6.2020
Suomessa järjestöt ovat tehneet silpomista ehkäisevää työtä 1990-luvulta alkaen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on osallistunut siihen vuodesta 2012 lähtien.
Ehkäisevän työn tarkoituksena ei ole leimata yksittäisiä kansanryhmiä, vaan se kohdennetaan kaikkiin silpomista harjoittavista maista lähtöisin oleviin ryhmiin. Suomessa suurimmat tällaiset ryhmät muodostavat Somaliasta ja kurdialueilta tulevat. Syntyneiden lasten rekisterin tietojen perusteella myös useista muista maista lähtöisin olevilla synnyttäjillä on raportoitu silpomista.
Toimintaohjelma ohjaa silpomisen ehkäisytyötä
Suomessa tehtävää tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaista työtä ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n yhdessä laajan ohjausryhmän kanssa laatima toimintaohjelma. Myös Norjassa ja Ruotsissa on laadittu kansalliset toimintaohjelmat silpomisen vastaiseen työhön.
Toimintaohjelma toimii ohjenuorana kaikille ammattiryhmille, jotka kohtaavat työssään silpomiseen liittyviä kysymyksiä. THL on koordinoinut ohjelman jalkauttamista helmikuusta 2019 ja tekee tiivistä yhteistyötä eri hallinnon toimijoiden, järjestöjen, ammattilaisten ja yhteisöjen kanssa.
Toimintaohjelman tavoitteena on estää tyttöjen silpominen Suomessa, estää tyttöjen vieminen ulkomaille silvottavaksi ja lisätä silpomisen läpikäyneiden tyttöjen ja naisten hyvinvointia ja elämänlaatua.
Tyttöjen sukuelinten silpominen on nostettu yhdeksi aiheeksi myös laajaan Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmaan vuosille 2020–2025.
Silpomisen yleisyyttä selvitetään monilla eri menetelmillä
Silpomisen ehkäisytyöhön kuuluu myös sen yleisyyden selvittäminen. Ilmiön tutkiminen on tärkeää, mutta asettaa sensitiivisyytensä vuoksi haasteita tutkimustyölle. Silpomisesta on kysytty useissa THL:n ulkomaalaistaustaista väestöä koskevissa tutkimuksissa, kuten Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointi tutkimuksessa, Ulkomailla syntyneiden työ- ja hyvinvointitutkimuksessa, Turvapaikanhakijoiden terveystutkimuksessa ja Ulkomailla syntyneiden hyvinvointi -tutkimuksessa. Vuonna 2019 Kouluterveyskyselyssä kysyttiin silpomisesta toisen asteen opiskelijoilta.
Suomi alkoi myös ensimmäisenä maana kerätä järjestelmällisesti tietoa synnyttäjien silpomisen yleisyydestä syntyneiden lasten rekisteriin. Lisäksi hoitoilmoitusrekisteriä voidaan hyödyntää esimerkiksi selvitettäessä silpomisen läpikäyneiden hoitoa, kuten avausleikkausten määrää.
Euroopan Tasa-arvoinstituutin mukaan asennoitumisesta silpomista kohtaan tulisi tehdä myös laadullista tutkimusta, mihin Suomessa pitäisikin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Mikään tutkimuksista ei kuitenkaan voi antaa täydellistä kuvaa ilmiön yleisyydestä, koska osa kohderyhmästä jää aina katveeseen. Tutkimustulosten avulla voidaan kuitenkin muodostaa suuntaa-antava käsitys ilmiön laajuudesta.
THL tuottaa tietoa ammattilaisten käyttöön
Silpomisen lopettamiseen tähtäävän työn perustana on laaja-alainen yhteistyö eri toimijoiden kesken. THL:n asiantuntijat jakavat tietoa aiheesta ammattilaisille monissa koulutustilaisuuksissa ja -tapahtumissa sekä osallistuvat keskustelijoina aihetta käsitteleviin tilaisuuksiin. Asiasta tiedotetaan laajasti myös eri terveydenhuollon, sosiaalialan, varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilehdissä.
THL yhdessä muiden toimijoiden kanssa on tuottanut opetusmateriaalia ammattilaisille:
- Tiedä ja toimi -kortti
- Tyttöjen ympärileikkaus, miten kohtaat ja otat puheeksi (verkkokoulu)
- Luo luottamusta, puutu väkivaltaan (verkkokoulu)
Perustietoa aiheesta löytyy sivuilta verkkosivuiltamme osoitteesta thl.fi/silpominen.
Siirry sivuille
Lisäksi silpomisen ehkäisy näkyy Barnahus-hankkeessa, joka liittyy lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen selvitysprosesseihin ja väkivaltaa kohdanneiden lasten tuen ja hoidon kehittämiseen.
THL on lisäksi laatinut toimintaohjeet sen varalle, että ammattilaisilla herää epäily silpomisesta tai sen suunnittelusta sekä lomakkeen silpomisuhan arviointiin.
Silpomisen läpikäyneelle naiselle tarjottavaa hoitoa on viime vuosina kehitetty yhteistyössä lääkäreiden kanssa. Avausleikkaukseen pääsemiseksi on kehitteillä hoitopolku ja korjausleikkauksesta on laadittu asiakkaille jaettavaa materiaalia yhdessä järjestöjen ja lääkäreiden kanssa.
Jatkossa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota silpomisen läpikäyneiden auttamiseen. Avaus- ja korjausleikkauksia on tarjottava nykyistä aktiivisemmin ja myös psyykkiseen tukeen ja seksuaalineuvontaan on panostettava aiempaa enemmän.
Terveydenhuollossa ja seksuaalikasvatuksessa on rohjettava puhua silpomisesta
Ammattilaisen tulee kysyä silpomisesta, kun hän kohtaa silpomisperinnettä harjoittavasta maasta lähtöisin olevia perheitä. On kuitenkin tärkeä muistaa, että aihe on ollut perheissä tabu ja monissa perheissä sen ajatellaan olevan jo historiaa, joten siitä ei välttämättä puhuta enää Suomessa syntyneille tytöille.
Onkin tarpeen miettiä, miten aihe voidaan sisällyttää jatkossa seksuaalikasvatukseen ja miten siitä voidaan jakaa asiallista tietoa esimerkiksi terveystiedon opetuksessa. Sen lisäksi tulisi kehittää kirjaamista niin, ettei asian toistuvalla kysymisellä suotta murenneta luottamusta asiakkaan ja ammattilaisen välillä.
Sekä ammattilaiset että yhteisöjen edustajat ovat kertoneet, että uuteen kulttuuriin integroitumisen myötä silpomisperinne jää historiaan tiedon lisääntyessä ja ympäröivän yhteisön muuttuessa. Uusia perheitä silpomisperinnettä harjoittavista maista saapuu Suomeen edelleen, ja heidän tietotarpeeseensa on pyritty vastaamaan mm. kehittämällä turvapaikanhakijoiden alkuterveystarkastusta niin, että silpomisesta kysytään ja keskustellaan jo maahantulovaiheessa.
Yhteinen tavoite: ettei yksikään tyttö joudu silvotuksi
Yhteistyö perinnettä harjoittavista maista lähtöisin olevien yhteisöjen kanssa on tärkeää ja sitä tehdään muun muassa jalkautumalla yhteisöjen pariin, tapaamalla uskonnollisia johtajia ja vierailemalla moskeijoissa. Vaikka THL toimii toimintaohjelman jalkauttamisen koordinoijana, on välttämätöntä, että silpomisen lopettamiseen tähtäävä työ on yhteistyötä ja että Suomessa vaikuttavat järjestöt toimivat aktiivisesti.
Yhteisöjen jäsenet ovatkin osallistuneet aktiivisesti ehkäisytyöhön ja siitä tiedottamiseen omissa yhteisöissään. Tästä hyvä esimerkki on somalitaustaisten ammattilaisten järjestämä, silpomista käsitellyt seminaari, jossa käytiin vilkasta keskustelua myös ehkäisytyön haasteista, kuten ilmiön käsittelystä julkisuudessa ja siitä, miten keskustelu leimaa herkästi koko yhteisön.
Järjestöt ovat järjestäneet myös muun muassa paneelikeskusteluja, joissa on käyty arvokasta vuoropuhelua eri toimijoiden kesken.
Uutisointi silpomisesta on aika ajoin sensaatiohakuista, mikä hankaloittaa ehkäisytyötä. Ilmiön vakavuus täytyy tuoda julki, mutta leimaamatta mitään yhteisöä: silpominen ei rajoitu vain muutamiin yhteisöihin, vaan sitä tapahtuu useissa kymmenissä maissa. Leimaava ja uhriuttava uutisointi heikentää silpomisen läpikäyneiden halukkuutta kertoa kokemuksistaan ammattilaiselle, hakea apua ja edistää ehkäisytyötä.
Tutkimustuloksia tulee myös tarkastella kriittisesti julkisuudessa, mutta niidenkin käsittelyssä on syytä huomioida yksilöt ja heidän oikeutensa yksityisyyden suojaan.
Suomessa toimivat järjestöt ovat tehneet jo vuosikymmeniä tuloksellista työtä silpomisen estämiseksi. Tulevaisuudessa tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä THL:n, päättäjien, ammattilaisten, yhteisöjen edustajien ja järjestöjen kanssa, jotta päästäisiin yhteiseen tavoitteeseen – siihen, ettei yksikään tyttö joudu läpikäymään silpomista.
Kirjoitus on osa Väkivallaton lapsuus -blogisarjaa.
Lisätietoja
Government offices of Sweden 2018. Fact sheet: National action plan to combat female genital mutilation
Kandala, N-B, Ezejimofor, M.C., Uthman, O.A., & Komba, P. 2018. Secular trends in the prevalence of female genital mutilation/cutting among girls: a systematic analysis. BMJ. 2018; vol.3, iss.5.
Koukkula, M. & Klemetti, R. 2019. Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen (FGM) estämisen toimintaohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:1.
Norwegian Ministry of Justice and Public Security 2017. The Right to Decide about One’s Own Life. An Action Plan to Combat Negative Social Control, Forced Marriage and Female Genital Mutilation 2017-2020.
Shabila, N. 2019. Geographical variation in the prevalence of female genital mutilation in the Kurdistan region of Iraq. Eastern Mediterranean Health Journal. 2019; vol. 25, iss. 9. P.630-6.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Väkivallaton lapsuus – toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025 Osa II. Julkaisuja 27/2019. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelma 2012-2016 (FGM). Julkaisuja 8/2012. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Unicef 2020. Female genital mutilation (FGM).
Yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops 60/1991).
***
Blogin kirjoittamiseen on osallistunut myös uskontotieteen kandidaatti Mervi Dansk, joka on ollut korkeakouluharjoittelussa mukana THL:n silpomisen vastaisessa työssä.