Suomessa on mittavat erot eri väestöryhmien terveydessä ja hyvinvoinnissa, ja terveydenhuoltojärjestelmämme on yksi OECD-maiden epätasa-arvoisimmista. Nämä ovat vaikeita ongelmia, joiden ratkaiseminen edellyttää toimia useilla eri aloilla. Hyvinvointi- ja terveyseroja ei voida poistaa pelkillä sosiaali- ja terveyspalveluilla tai palvelujärjestelmää kehittämällä, mutta palveluilla on ongelman ratkaisemisessa iso merkitys.
Tämän vuoksi jo vuosia valmisteltu sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on välttämätöntä saada viimeinkin valmiiksi.
Hyvinvointi- ja terveyseroista ja palvelujärjestelmämme epätasa-arvoisuudesta keskusteltaessa jää usein liian vähälle huomiolle, että kyse on ihmisten ihmis- ja perusoikeuksista.
Nykyinen palvelujärjestelmämme ei turvaa perustuslain 19 §:ssä tunnustettuja sosiaalisia perusoikeuksia yhdenvertaisesti ja järjestelmämme on ongelmallinen myös Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten valossa.
YK: epätasa-arvo koskettaa etenkin haavoittuvia väestöryhmiä
YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa valvova komitea kiinnitti palvelujärjestelmämme epätasa-arvoon huomiota jo vuonna 2000 antamissaan Suomea koskevissa johtopäätöksissä. Komitea ilmaisi huolensa, että mittavat säästöt heikentävät julkista terveydenhuoltoa.
Erityisen huolissaan komitea oli suurista eroista kuntien tarjoamissa terveyspalveluissa, jonka seurauksena palvelut ovat epätasa-arvoiset ja niiden taso riippuu asuinpaikasta. Komitea totesi tämän koituvan etenkin lasten, vammaisten ja vanhusten vahingoksi. Siis kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien.
Sote-uudistuksen elementit oikeasuuntaisia
Sote-uudistuksessa kasvatetaan järjestäjien kokoa ja pyritään turvaamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio. Lisäksi uudistuksessa vahvistetaan järjestelmän ohjausmekanismeja. Nämä tavoitteet ovat oikeasuuntaisia, sillä ne luovat mahdollisuuksia ratkaista nykyjärjestelmämme valuvikoja.
Suurilla järjestäjillä voidaan olettaa olevan parempi kyky varmistaa laadukkaat, vaikuttavat ja yhdenvertaiset palvelut, keskittää palveluja silloin, kun se on tarkoituksenmukaista ja varmistaa lähipalvelut.
Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio taas luo mahdollisuuksia kohdistaa resursseja sinne, missä niillä on eniten vaikuttavuutta ja luoda etenkin paljon palveluja käyttäviä henkilöitä hyödyttäviä saumattomia palvelukokonaisuuksia. Valtion ohjauksella voidaan edistää palvelujen yhdenvertaisuutta.
Erona aiemmin valmisteltuihin ja umpikujaan päätyneisiin sote-ratkaisuihin on se, että tällä kertaa pyrkimyksenä on varmistaa myös kansanvaltaisuuden toteutuminen. Päätösvaltaa ei ketjuteta kuntayhtymiin pois demokraattisen kontrollin ulottuvilta, vaan se kuuluu vaaleilla valituille maakuntavaltuustoille. Merkitystä tulee kuitenkin olemaan sillä, minkälaisia ylimaakunnallisia yhteistyörakenteita uuteen järjestelmään luodaan ja missä määrin valtaa tosiasiassa pakenee niihin.
Uudistuksen peruselementit siis vaikuttavat perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta oikeasuuntaisilta. On kuitenkin huomattava, että valmistelu on vielä kesken. Nähtäväksi jää esimerkiksi, miten varsin tiukat säästötavoitteet muovaavat järjestelmää. Edetäänkö valmistelussa säästöt vai perusoikeudet edellä? Valittu painotus johtaa hyvin erilaisiin lopputuloksiin.
Lisäksi uudistuksen yhteydessä valmisteltavaa vallinnanvapausjärjestelmää rakennettaessa on varmistettava, että myös heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevilla on aito vapaus valita. Tämä edellyttää, että meillä on palveluja, joista valita, helposti saatavilla olevaa tietoa vaihtoehdoista ja tukea valinnan tekemiseen.
Järjestämislailla ja muulla nyt valmisteltavalla lainsäädännöllä luodaan vasta rakenteet ja edellytykset muutoksille. Loppu on kiinni siitä, miten uusissa rakenteissa toimitaan. Paljon on siis tehtävää vielä senkin jälkeen, kun eduskunta hyväksyy puhemiehen nuijan kopautuksella lain, mutta ratkaisun mahdollisuudet ovat nyt käsillä.