Naiset, jotka ovat synnytyksessään kokeneet epäasiallista tai huonoa kohtelua tai jopa väkivaltana pitämäänsä käytöstä, ovat aloittaneet oman #MeToo-kampanjansa – #minämyössynnyttäjänä-kampanjan. Liike haluaa osoittaa, että synnytysväkivalta (obstetric violence) on todellista myös Suomessa. Kampanjassa perätään muutosta synnytyksen hoidon kulttuuriin ja käytäntöihin.

Mitä on synnytysväkivalta?

Synnytysväkivaltaa ovat puheet ja kirjoitukset, jotka etukäteen pelottelevat synnyttäjää, tai viesti siitä, että synnyttäjän tulee taipua mihin tahansa kohteluun turvallisuuden nimissä. Myös turhat toimenpiteet tai niihin painostus raskausaikana tai synnytyksessä ovat alentavaa kohtelua. Lupaa kysymättä tehdyt toimenpiteet ovat (väki)vallan käyttöä.

Usein synnyttäjän puolesta päättämistä perustellaan tilanteella, jossa joko synnyttäjän tai sikiön henki ja turvallisuus ovat uhattuna. Tavallista on kuitenkin, että todellisuudessa olisi aikaa keskustella päätöksistä.

Toisaalta voi olla, että synnyttäjän mielipidettä ei kysytä, kun tehdään päätöksiä erilaisista synnytystä jouduttavista toimenpiteistä tai synnyttäjän kokemaa kipua vähätellään asiaan kuuluvana.

Synnyttäjän oma kokemus on merkityksellinen ja hänellä on oikeus tuoda se esille ja tulla kuulluksi.

Synnytystyytyväisyydestä kerätään säännöllisesti tietoa

Synnytyssairaalat keräävät jatkuvasti tietoa synnyttäjien tyytyväisyydestä. Lisäksi THL toteuttaa kahden vuoden välein koko maata kattavan synnytyssairaaloiden asiakaspalautekyselyn. Mielipiteet kerätään nimettömästi ja kyselyyn voivat vastata erikseen sekä synnyttäjä että hänen puolisonsa arvioiden saamansa hoidon laatua ja synnytyskokemusta omasta näkökulmastaan.

Koska synnytyssairaaloiden asiakaspalautekyselyjen vastausprosentit ovat matalia, ei niiden perusteella voida tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tuloksia voidaan kuitenkin pitää suuntaa-antavina.

THL:n tuoreimmassa kyselyssä syksyllä 2018 kerättiin kuukauden aikana palautetta 797 asiakkaalta. Palautteiden joukossa oli myös satoja avoimia vastauksia, joissa ei suoraan kerrottu väkivaltaisista kokemuksista, mutta viitattiin välillisesti huonoon kohteluun ja turvattomuuden tunteeseen uudessa tilanteessa. Yksin jääminen ja yksin pärjääminen pienen vauvan kanssa sairaalassa sekä riittävän tuen puute vauvan hoidossa mainittiin negatiivisina kokemuksina.

Vastaajat kertoivat pettyneensä siihen, että iso osa vauvan hoitoon liittyvästä informaatiosta ohjataan jo sairaalassaoloaikana lukemaan netistä. Vanhemmat haluavat kysyä enemmän asioista suoraan joko hoitajalta tai lääkäriltä. Vastaajat olivat tyytymättömiä myös sairaalan henkilökunnan kiireeseen, jos sovittua kivunlievitystä joutui odottamaan liian kauan tai kivunlievitys jäi kokonaan saamatta.

Palautteista kävi myös ilmi, että jo raskausaikana neuvoloissa ohjataan liian usein etsimään lisätietoa netistä. Tuolloin on mahdollista, että vauvaa odottavat perheet joutuvat väärän tiedon lähteille ja myös sellaisille sivustoille, joissa kilpaa kerrotaan kauhutarinoita synnytyksistä vailla todellista faktapohjaa. Tällaiset synnytysväkivallalla mässäilevät sivustot ja keskustelupalstat voivat lisätä odottavien äitien synnytyspelkoa ja ahdistusta. Väärä tieto voi myös antaa odottajalle epärealistisen kuvan kivunhallinnasta synnytyksen aikana.

Positiivisena asiana tuloksista selvisi, että turvallisuuden tunne sairaalassaoloaikana ja asiakkaiden kokema luottamuksellisuus olivat palautteiden mukaan parantuneet aikaisempiin tuloksiin verrattuna.

Synnytyksestä puhuminen on hyvä aloittaa ajoissa

Synnyttäjällä on oikeus saada asiallista, todenmukaista ja ajantasaista valmennusta synnytykseen. Synnytyspelkoa voi kokea jo ennen raskautta. Synnytykseen valmistautuminen voikin alkaa jo ennen raskauden alkamista, kun pohditaan lasten hankintaa ja arvioidaan sen ajankohtaa. Synnytyksestä puhuminen ja sen suunnittelu tulee aloittaa viimeistään raskausaikana.

Tärkeää on, että raskaana oleva saa kysyä synnytykseen liittyvistä asioista ja että hän saa asianmukaista tietoa erilaisista vaihtoehdoista. Synnytyspelon hoidon tulisi toteutua yhtä laadukkaasti koko maassa.

Päätöksentekoon osallistuminen on synnyttäjän oikeus

Synnyttäjällä on oikeus saada tietoa ja hänellä on oikeus saada osallistua päätöksentekoon. Hyvin harvoin tilanne on sellainen, että päätös pitää tehdä nopeasti edes selittämättä tilannetta.

Synnytyksessä kaikki kajoaminen tulee tehdä siten, että synnyttäjälle selitetään, mistä on kyse ja miksi toimenpide tehdään. Synnytyksen jälkeen synnyttäjällä tulee olla mahdollisuus puhua synnytyksestä halutessaan joko saman kätilön kanssa, joka oli mukana synnytyksessä, tai jonkun toisen synnytyssalissa työskentelevän kätilön kanssa.

On hyvä muistaa, että synnyttäjälle oman kehon näyttäminen ei ole sama asia kuin sen katsominen on kätilölle tai synnytyslääkärille. Synnyttäminen vaikuttaa aina seksuaaliseen minäkuvaan ja identiteettiin.

Yhteistyön tuloksena syntyy hyvä synnytyskokemus

Askelia parempaan suuntaan olisi se, että työvoimaa olisi niin paljon, että kätilöllä olisi aikaa olla synnyttäjän luona muutenkin kuin vain silloin, kun tehdään toimenpiteitä. Synnyttäjän mahdollisuus tutustua sairaalaan ja sen henkilökuntaan etukäteen edistäisi luottamuksellisen suhteen syntymistä ja todennäköisesti vähentäisi väärin kohdelluksi tulemisen kokemusta.

Raskausajan seurannan ja synnytyssairaaloiden yhteistyön tiivistäminen entisestään auttaisi tiedonkulun parantamisessa. Synnytysten hoitoon osallistuvat ammattilaiset tarvitsevat työnohjausta ja täydennyskoulutusta.

Vastakkainasettelu on kovin harvoin asioita ratkaisua kohti vievä asetelma. Siksi tarvitaan kehittämistyötä, jossa kätilöt, synnytyslääkärit, neuvolan henkilökunta sekä raskaana olevat että synnyttäneet vanhemmat puolisoineen yhdessä hakevat parempia ja samalla synnyttäjän ja sikiön kannalta turvallisia ratkaisuja.

Kehittämistyön pohjaksi tarvitaan tutkittua tietoa paitsi synnyttäjien ja heidän puolisoidensa kokemuksista myös raskauksia ja synnytyksiä hoitavan henkilökunnan kokemuksista, työskentelytavoista ja henkilöstömitoituksesta.

Henkilökunnan on hyvä huolehtia, että vanhemmat ovat tietoisia kyselytutkimuksista ja avoimen palautteen antamisesta ja sitä kautta mahdollisuudestaan vaikuttaa omaan hoitoonsa ja kohteluunsa. Synnytys on merkittävä, ehkä jopa merkittävin tapahtuma naisen elämässä. Yhdessä siitä voidaan tehdä tapahtuma, jota on hyvä muistella ja jossa keskeisin periaate on ihmisoikeuksien ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen.

Toimintaohjelman tavoitteena on hyvä syntymä

Vaikka #minämyössynnyttäjänä-kampanja on tuore, jo vuonna 2014 asetettiin Suomessa kansallisen tason tavoitteeksi hyvä syntymä. Silloin julkaistiin päivitetty seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma vuosille 2014–2020. Ohjelman yksi painopistealue on juuri hyvä syntymä.

Tavoitteena on ohjeistaa synnytyksiä hoitavia tahoja toimimaan WHO:n periaatteiden (2001) mukaisesti. Periaatteita on yhteensä kymmenen, joista kaksi sopii kampanjaan erityisen hyvin: normaalin raskauden ja synnytyksen hoidossa on vältettävä medikalisaatiota ja synnyttäjällä tulee olla oikeus osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.

Tieto synnytyskokemuksista on tärkeää

Kolmi–nelikuukautisille vauvoille ja heidän perheilleen suunnattu Pienten lasten ja heidän perheidensä terveys, hyvinvointi ja palvelut -tutkimus tulee jatkossa antamaan tietoa synnytyskokemuksesta ja synnytyksestä toipumisesta. Vuonna 2017 kuuden maakunnan alueella toteutetun pilottitutkimuksen mukaan viidesosalla synnyttäjistä synnytys sujui huonommin kuin he olivat etukäteen ajatelleet. Heistä yli 80 prosenttia kertoi kolmen kuukauden kuluttua toipuneensa hyvin synnytyksestä.

Tutkimuksessa ei kysytty synnytysväkivallasta eikä erikseen fyysistä ja psyykkisestä toipumisesta.

Tieto synnyttäjien ja heidän puolisoidensa synnytyskokemuksesta on välttämätöntä, jotta voidaan saada aikaan tarvittavaa muutosta synnytyskulttuurissa ja -käytännöissä. Siksi olisi tärkeää, että mahdollisimman moni synnyttäjä ja puoliso kertoisi omista kokemuksistaan.

Lue lisää:

Synnytyssairaaloiden asiakaspalaute

Seli-toimintaohjelma

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut -tutkimus (LTH)

Tilastoraportti: Pienten lasten ja heidän perheidensä hyvinvointi 2018

Kommentit

Timo Nissinen

26.06.2019 22:27

Olen synnyttäjän puolisona pyrkinyt tuomaan (karmeat) kokemuksemme julki. Kukaan missään ei ole ollut kiinnostunut synnytyksessä mukana olleen ja täysin sivuutetun puolison ajatuksista. Toki paikka, jossa olimme synnytyspuuhissa on nimeltään naisten- ja lasten talo. Pitääkö tästä ja saamastamme kohtelusta vetää johtopäätökset, että isien on paras pysyä pois talosta?

On huojentavaa kuulla, että jotakin muutakin on alkanut kiinnostaa synnyttäjän kokema painostus, pakottaminen ja alistuskulttuuri. Kiitos siitä keskustelun virittäjille.

katriina.bildjuschkin@thl.fi THL

07.06.2019 15:23

Kiitos viestistäsi!

Toimintaohjelma on tarkoitus arvioida ensi syksyn aikana. Kovin yksityiskohtaista tietoa se ei varmaankaan pysty tuottamaan, mutta ainakin synnytystoimintaa voidaan arvioida syntyneiden lasten rekisterin tulosten perusteella. Kun teimme AVI-kierrokset toimintaohjelman jalkauttamisvaiheessa mm. tuo käynnistysten kasvu kiinnitti huomiotamme.

Synnytysvalmennuksesta ja tyytyväisyydestä siihen saamme tietoa vuoden 2020 kansallisella pieniin vauvoihin ja heidän perheisiinsä kohdistuvasta tutkimuksesta. Pilotti vuodelta 2017 osoitti, että vanhemmat toivoivat selkeimmin lisää tukea nimenomaan synnytyspelkoon ja synnytysvalmennukseen.

Anna-Maria Mitchell

30.05.2019 08:52

Kiitos, tästä erittäin hyvästä ja aihetta valaisevasta tekstistä. Oikeus hyvään synnytykseen on tärkeä ja sen vaikutukset ovat varmasti vielä suuremmat, kuin mitä uskotaan. Todella rohkaisevaa kuulla miten asiaan on jo tartuttu THL:n puolelta!

Jäin miettimään tuota toimintaohjelmaa, miten sen toteutumista on käytännössä seurattu?
Miten tämä kohta, erityisesti kysymys medukalisaation välttämisestä voi toteutua, kun kasvava määrä synnytyksiä käynnistetään? ”Periaatteita on yhteensä kymmenen, joista kaksi sopii kampanjaan erityisen hyvin: normaalin raskauden ja synnytyksen hoidossa on vältettävä medikalisaatiota ja synnyttäjällä tulee olla oikeus osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.” Onko kasvavien käynnistyslukujen ongelmaan havahduttu THL:ssä? Silloinhan on kyse hyvin medikalisoituneesta synnytyksestä, jossa synnyttäjän osallisuus päätöksentekoon usein kapenee. Käynnistyslukujen kasvua ei voi selittää esimerkiksi pelkästään synnyttäjien kohonneella iällä ja ylipainolla. Siihen on vaikuttanut myös hoitokäytännöt, jossa synnytyksiä käynnistetään yhä aiemmin ilman, että äidin tai sikiön voinnissa olisi mitään hälyttävää, sekä luultavasti synnytyssairaaloiden väheneminen.
Minä Myös Synnyttäjänä kampanjan saamissa tarinoissa korostuu käynnistetyt synnytykset, joissa usein päätöstä käynnistyksestäkään ei ole perusteltu, tai sille ei ole esitetty vaihtoehtoja.

Tässä blogitekstissä esiin tulleiden asioiden kannalta myös kattava laadukas synnytysvalmennus olisi tärkeää saada. Esimerkiksi ymmärrys synnytyksen fysiologiasta tai lääkkeettömästä kivunlievityksestä puuttuvat usein nykyisistä neuvoloiden valmennuksista.

Yhteistyö ja kaikkien näkökulmien kuulemiinen on ehdottomasti tärkeää. Parasta päätöksentekoa syntyy, silloin kun niissä huomioidaan vaikutukset kaikilla tasoilla ja kuullaan myös niiden narratiivejä, jotka tavallisesti jäävät vallan ja vaikuttamisen ulkopuolelle, mutta joihin päätökset kaikkein vahvimmin vaikuttavat.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *