Presidentinvaalien alla turvallisuus nousi yhdeksi keskustelluimmista vaaliteemoista – eikä syyttä. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan pitkittyminen ja pelko tilanteen eskaloitumisesta, energiakriisi, jengirikollisuuden kasvu, Gazan tilanteeseen liittyvät jännitteet sekä itärajan tapahtumat ovat luoneet monia uhkakuvia. Mielessä on tuoreesti vaikea globaali pandemia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät laajasti.
Monen samanaikaisten kriisin aikakausi on historiallisestikin poikkeuksellinen. Sen myötä on yhä vahvemmin ymmärretty, että kriiseihin ja uhkiin on varauduttava monialaisesti, monin keinoin ja yhteistyössä. Kokonaisturvallisuus on tavoitetila, jossa yhteiskuntaan suuntautuvat uhat ovat hallittuja – olivat ne sitten pandemioita, luonnonkatastrofeja, terrorismin uhkaa, kyberhyökkäyksiä tai muita vaaroja. Kokonaisturvallisuus vaatii yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä viranomaisten, yritysten ja kansalaisten kesken, sillä kriisien ja uhkien hallinnassa tarvitaan moninaista ja -alaista asiantuntemusta ja tiedonvaihtoa.
Turvallisen ja kriisejä kestävän yhteiskunnan edellytyksenä on kuitenkin vakaa luottamus niin toisiin ihmisiin kuin viranomaisiin. Eriarvoisuus, väestön heikot elinolot ja puute lisäävät yhteiskunnan haavoittuvuutta ja heikentävät turvallisuutta monin tavoin.
Sosiaalinen kestävyys lisää kokonaisturvallisuutta
Kokonaisturvallisuuden kannalta keskeinen yhteiskunnan ominaisuus on sen sosiaalinen kestävyys. Sosiaalinen kestävyys näkyy hyvinvointina ja sen oikeudenmukaisena jakautumisena, korkeana luottamuksena, kansalaisten osallistumismahdollisuuksina sekä yhdenvertaisuutena ja sosiaalisena oikeudenmukaisuutena. Vahva, tasa-arvoinen ja osallistava yhteiskunta on eriarvoista yhteiskuntaa paitsi sisäisesti turvallisempi, sillä on paremmat valmiudet kohdata erilaisia ulkoisia kriisejä ja uhkia.
Eriarvoiset yhteiskunnat kokevat usein tasa-arvoisia yhteiskuntia enemmän levottomuuksia, rikollisuutta, mellakoita ja radikalisoitumista. Suuret taloudelliset kuilut ja heikommassa asemassa olevien kokemus syrjityksi ja syrjäytetyksi tulemisesta tai yhtäläisten mahdollisuuksien puutteesta synnyttää katkeruutta, epäluottamusta ja kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Nämä voivat saada aikaan tyytymättömyyttä ja johtaa konflikteihin ja väkivaltaan, pahentaa sosiaalisia jännitteitä ja vaikeuttaa yhteisen ymmärryksen löytymistä.
Eriarvoisuus on siis omiaan rapauttamaan luottamusta ympäröivään yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin. Luottamus on yksi sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan tärkeimmistä ominaisuuksista. Korkean luottamuksen yhteiskunnissa yksilöt ja ryhmät voivat odottaa, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja luottaa siihen, että yhteiskunta toimii heidän parhaakseen. Luottamus yhteiskunnan instituutioihin ja muihin ihmisiin luo perustan vakaalle yhteiskunnalle. Se kannustaa yhteisöjä ja yksilöitä toimimaan yhdessä kriisitilanteissa ja noudattamaan viranomaisten ohjeita, mikä on tärkeää kriisien hallinnassa ja niistä selviytymisessä.
Eriarvoisuuden vähentäminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus avainasemassa
Jos yhteiskunta on jakautunut ja luottamus vähäistä, myös valmiudet kohdata kriisejä yhteisin tavoittein ovat heikommat. Eriarvoisuuden vähentäminen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ovatkin kriittisen tärkeitä toimia kokonaisturvallisuuden ja kriisinkestävyyden kannalta. Tätä voidaan tehdä monin yhteiskunnallisin keinoin: tulonjakoa tasaavilla ja syrjintää ehkäisevillä politiikoilla, edistämällä työllisyyttä ja taloudellista osallisuutta sekä huolehtimalla mahdollisuuksista koulutukseen, työhön ja terveydenhuollon palveluihin – yhdenvertaisesti kaikille yhteiskunnan jäsenille. Monimuotoistuvassa Suomessa kokonaisturvallisuuden mallia tulee aiempaa vahvemmin edistää myös aktiivisen syrjinnän vastaisuuden kautta. Vakaan, turvallisen ja kriisejä kestävän yhteiskunnan perustana on luottamus, osallisuus, tasa-arvo ja yhteisöllisyys.