Eihän se edes koskaan oikeasti tavannut sitä! – Verkkovälitteisten seksuaalirikosten vaikutukset lapsiin ja nuoriin ovat yhä puutteellisesti tiedostettuja eri aloilla

Tämän kesän aikana verkkovälitteisesti toteutetut seksuaalirikokset ovat jälleen saaneet huomiota mediassa, osin tapauksiin liittyvän suuren uhrimäärän vuoksi. Näiden rikosten määrä on lisääntynyt maailmanlaajuisesti, ja koronapandemia on saattanut kiihdyttää kehitystä.

Suomessa 2017–2018 annetuista lapsia koskevista seksuaalirikostuomioista ainoastaan verkossa, ilman reaalimaailman tapaamisia, tapahtuneet rikokset muodostivat jo kuudesosan. Tekijä oli tutustunut uhriin netissä viidesosassa tapauksista.

Tapausmäärän kasvaessa myös tutkimustieto tekojen seurauksista on lisääntynyt. Kuten muutkin seksuaalirikokset, verkkovälitteiset seksuaalirikokset muodostavat luonteeltaan ja vakavuusasteeltaan joukon erilaisia tekoja kertaluonteisesta seksuaalisesta häirinnästä tekoihin, joissa lapsi saatetaan vahingoittamaan itseään vakavasti. Uhrien riski erilaisiin psykiatrisiin häiriöihin, itsetunto-ongelmiin, ihmissuhdeongelmiin ja uudelleen traumatisoitumiseen on kohonnut.

Verkkovälitteisiin rikoksiin liittyy haittaa lisääviä erityispiirteitä, kuten uhrin pelko rikokseen liittyvän kuvamateriaalin leviämisestä. Tutkimuksen valossa on selvää, ettei verkkovälitteisten seksuaalirikosten seurauksia tulisi arvioida vähäisemmiksi kuin muiden seksuaalirikosten. Silti esimerkiksi ruotsalaisessa oikeuskäytännössä verkkovälitteiset rikokset on nähty muihin seksuaalirikoksiin verrattuna vähemmän seksuaalisesti loukkaavina. Lisäksi tuoreessa tutkimuksessa nuorille koituvia psyykkisiä haittoja kuvattiin vain alle puolessa oikeuden päätöksistä.

Poliisi tarvitsee lisää osaamista ja työkaluja ilmiön torjumiseen

Suurin osa laajemmista verkkovälitteisistä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikosvyyhdeistä paljastuu yhden ilmoitetun teon yhteydessä, kun poliisi ryhtyy selvittämään yhden tekijän kaikkia uhreja ja mahdollisia tekijäkumppaneita. Internet ei tunne rajoja. Uhrit tai muut tekijät harvoin asuvat saman kunnan tai poliisiyksikön alueella, joten rikoskokonaisuudet leviävät usein eri poliisiyksiköiden alueelle, ja yhä useammin myös Suomen rajojen ulkopuolelle.
 
Nämä rikoskokonaisuudet vaativat ilmiön ymmärtämisen lisäksi usein myös paljon kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Silti Suomessa laajatkin vyyhdit tutkitaan usein eri paikallispoliisin yksiköissä epäillyn kotipaikkakunnan mukaisesti.

Osaamista ei ole keskitetty poliisissa kansallisesti. Tämä voi aiheuttaa uhreille eriarvoista kohtelua, kun heidän asioitaan joudutaan hoitamaan virka-apupyyntöjen avulla tapauksesta täysin muutoin tietämättömien tutkijoiden toimesta.

Verkkovälitteisen rikollisuuden lisääntyessä ja teknologistuessa on poliisinkin pystyttävä automatisoimaan työkalujaan ja -tapojaan. Työkalujen puuttuminen vaikeuttaa uhrintunnistusta poliisin takavarikoimasta kuvamateriaalista sekä tekijöiden selvittämistä poliisille kertyvän tiedustelutiedon pohjalta. Tämä hankaloittaa myös uusien potentiaalisten uhrien ja tekijöiden löytämistä, käynnissä olevien rikosten pysäyttämistä ja näille rikoksille altistuneiden lasten hoitoonohjausta.

Huolestuttavalta vaikuttaa myös viimeaikaistenkin rikostutkintakokonaisuuksien ohessa esiin tuotu seikka, että verkkovälitteisten lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ilmitulo on vähäistä. Vaikuttaa siltä, että verkkovälitteisten tapausten ilmitulo on sattumanvaraista, mikä tarkoittanee sitä, että suurin osa näistä teoista jää viranomaisilta näkymättömiin. Poliisin paljastava toiminta tämän rikollisuuden saralla on Suomessa edelleen hyvin vähäistä verrattuna esimerkiksi muihin rikollisuuden aloihin, kuten huumausainerikollisuuteen.

Verkkovälitteiset seksuaalirikokset ovat Barnahus-hankkeen yksi tämän vuoden toiminnan painopisteistä

Poliisihallitus ja Poliisiammattikorkeakoulu ovat nyt tarttuneet tähän tarpeeseen. Tänä vuonna verkkovälitteisistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista laaditaan lisäkoulutusta.
 
Poliisin lisäksi kuitenkin myös terveydenhuollossa puuttuu vielä ymmärrystä verkkovälitteisten tekojen vakavuudesta lapselle tai nuorelle. Verkkovälitteisten rikosten tunnistetut uhrit voivat olla hoidon saannin suhteen heikommassa asemassa kuin perinteisten fyysistä kontaktia sisältäneiden rikosten uhrit.

Barnahus-hankkeessa lisätään vuoden 2021 aikana tietämystä verkkovälitteisistä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ja niiden torjumisesta. Elokuun lopussa aiheesta järjestetään avoin webinaari.

Tutustu webinaariin

Lisäksi poliisin kanssa tiiviisti yhteistyötä tekeville lasten ja nuorten oikeuspsykologisille ja -psykiatrisille yksiköille on järjestetty lisäkoulutusta ja täsmennetty ilmiöön liittyvää suomenkielistä terminologiaa. Hankkeessa on muokattu myös oikeuspsykologien ja poliisin yhteistyönä esitutkinnassa käytettävää haastattelurunkoa siten, että se soveltuu paremmin verkkovälitteisten seksuaalirikosten kohteeksi joutuneiden lasten ja nuorten kuulemiseen. Hankkeeseen kytkeytyvissä terapeuttisten työmenetelmien koulutuksissa käsitellään myös verkkovälitteistä seksuaaliväkivaltaa ja sen seurauksia.

Verkkovälitteiset rikokset haastavat oikeusjärjestelmämme laajasti

Suomessa puuttuu korkeimman oikeuden ratkaisu siitä, kuinka nykyinen ja tuleva rikoslain 20. luku vastaa verkossa tehtyihin seksuaalirikoksiin, kun lapsi johdatetaan tekemään itselleen seksuaalisia tekoja. Onko tällöin kyseessä lain tarkoittama sukupuoliyhteys, ja voiko raiskaus täyttyä verkkovälitteisessä teossa?

Lain esitöiden mukaan (HE 6/1997) tai sukupuoliyhteyden määritelmäsäännöksen mukaan henkilöiden ei ole oltava fyysisesti kosketuksessa toisiinsa. Sukupuoliyhteyden määritelmäsäännöstä muutettaessa (HE 216/2013) ei myöskään todettuettä edellytyksenä olisi, että henkilöiden olisi oltava yhtä aikaa läsnä.

Oikeuskirjallisuudessa Timo Ojala kirjoittaa, ettei tekijän tai lapsen masturboidessa web-kameran välityksellä tapahtuvan yhteydenpidon aikana olisi kyse sukupuoliyhteydestä. Ojalan mukaan tekijän kuitenkin voidaan katsoa olevan lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä sellaisessa tilanteessa, jossa tekijä saa lapsen työntämään omaan sukupuolielimeensä jotain. Onko tällöin merkitystä sillä ovatko asianosaiset samassa tilassa vai yhteydessä toisiinsa verkossa web-kameran välityksellä?

Oikeuskäytännössä tilanne on epäselvä. Helsingin hovioikeus on aiemmassa ratkaisussaan katsonut, että rikoksentekijä ei ole ollut sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, kun hän on saanut lapset työntämään esineen omaan sukuelimeensä. Vuonna 2018 Ruotsista tuli ensimmäinen maa maailmassa, joka tuomitsi miehen lapsen raiskauksesta yksinomaan verkossa suoritetuista rikoksista. Jäämme Suomessa odottamaan korkeimman oikeuden kannanottoa.

Lue lisää

Barnahus-hanke

Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus. Oikeusministeriö, mietintöjä ja lausuntoja 2020:9.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.