Jussi Tervola.

Jussi Tervola

tutkimuspäällikkö Hyvinvointivaltion tutkimus, THL

Kirjoittajan blogeja

Toimeentulotuen määrässä ja lain kirjauksissa on epäsuhta – tuen taso olisi syytä asettaa tietoon perustuen eikä umpimähkään

Lain mukaan toimeentulotuki on taloudellinen tuki, jonka pitäisi turvata viimesijassa henkilön ja perheen toimeentulo. Toimeentulotukilaissa on listattu kaikkiaan yhdeksän päivittäistavararyhmää, jotka katetaan tuen perusosalla.

Lue lisää Toimeentulotuen määrässä ja lain kirjauksissa on epäsuhta – tuen taso olisi syytä asettaa tietoon perustuen eikä umpimähkään

Sosiaaliturvan väliaikaiset korotukset helpottavat nyt monen toimeentuloa, mutta pudotus ensi vuoteen on sitäkin karumpi

Viime syksynä hinnat nousivat ennätystahtia ja Marinin hallituksessa mietittiin kuumeisesti, millä keinoilla isojen sähkölaskujen ja muiden kulujen aiheuttamaa taloudellista taakkaa ja pienituloisten ahdinkoa voisi lievittää.

Lue lisää Sosiaaliturvan väliaikaiset korotukset helpottavat nyt monen toimeentuloa, mutta pudotus ensi vuoteen on sitäkin karumpi

Suomalaista sosiaaliturvaa voidaan yksinkertaistaa

Lukuaika4 min

Sosiaalietuuksien verkosto on Suomessa moni­mutkainen. Se koostuu kymmenistä eri etuuksista, eikä kukaan pysty hallitsemaan kaikkia lain­säädännön yksityis­kohtia. Sosiaali­turva­uudistuksen valmistelussa moni­mutkaisuus onkin nostettu keskeiseksi ongelmaksi. Monimutkaisuuden vuoksi kansalaiset eivät välttämättä tiedä oikeuksistaan joihinkin etuuksiin, heidän on vaikea ymmärtää tehtyjä etuuspäätöksiä tai he eivät osaa ennakoida keikkatyön vaikutuksia toimeentuloonsa. Monimutkaisuus voi johtaa etuuksien alikäyttöön ja jopa vähentää työn­tekoa, […]

Lue lisää Suomalaista sosiaaliturvaa voidaan yksinkertaistaa

Hallituksen epidemiakorvaus auttaa heikosti niitä, joiden toimeentulo on kärsinyt koronasta eniten

Lukuaika5 min

Eräs pappi näki filosofi Thomas Hobbesin (1588–1679) antavan rahaa kerjäläiselle. Pappi kysyi Hobbesilta, josko tämä olisi antanut almunsa, jos Jeesus ei olisi sellaiseen toimintaan käskenyt. Hobbes vastasi uteluun: ”Vanhan miehen kurjuus herätti minussa tuskallisia ajatuksia, ja niinpä lievittämällä hänen kärsimyksiään pienellä almulla kevensin myös omaa sydäntäni.” Köyhyys ja kurjuus eivät ole kadonneet maailmasta. Myös Suomessa […]

Lue lisää Hallituksen epidemiakorvaus auttaa heikosti niitä, joiden toimeentulo on kärsinyt koronasta eniten