Ikääntyminen

Vanhuspalvelujen syvämuutokset näkyviin

Lukuaika2 min

Iäkkäiden palvelut muuttuvat, mutta maan johtajat ovat kärsimättömiä. Halutaan nähdä vielä suurempia ja nopeampia muutoksia. Halu on ymmärrettävä: ikääntyvä väestömme ei mahdu menneen maailman palvelurakenteeseen. Hienotkin alueelliset kehittämishankkeet jäävät tilastoissa jähmeästi muuttuvan valtakunnallisen keskiarvon varjoon. Kustannukset kertyvät rakenteista, eikä rakenteiden takana olevaa toimintaa ole helppoa tehdä näkyväksi. Yksittäisten palveluiden seuranta ei kerro juuri mitään siitä, […]

Lue lisää Vanhuspalvelujen syvämuutokset näkyviin

Suomalaisten terveet elinvuodet lisääntyvät vääjäämättä

Ihmisen kohtalo on kuolla. Pitkällä aikavälillä kuolleisuus on 100 prosenttia; kaikki kuolevat. Terveystutkimuksessa kuolleisuutta mitataan kuitenkin lyhemmällä aikavälillä. Terveystilastointi perustuu yleensä vain vuoden seurantaan, jolloin vuoden aikana kuolleiden määrä suhteutetaan keskiväkilukuun. Tällöin erikokoisten alueiden, väestöryhmien tai vaikkapa naisten ja miesten kuolleisuutta voidaan verrata keskenään. Kuolleisuusluvut ovat yleensä niin pieniä, ettei osuuksia mitata prosenteissa eikä promilleissa, […]

Lue lisää Suomalaisten terveet elinvuodet lisääntyvät vääjäämättä

Pneumokokkirokote antaa ikääntyneelle vähän suojaa keuhkokuumetta vastaan

Moni yli 65-vuotias pohtii parhaillaan, ottaako influenssarokotteen lisäksi myös pneumokokkirokotteen. Mainosten mukaan rokote voisi suojata keuhkokuumeelta. Toisin kuin rokotusohjelman ilmainen influenssarokote, pneumokokkirokote pitää kuitenkin maksaa itse, ja 40–85 euroa voi monesta tuntua varsin kalliilta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan perusterveen aikuisen riski sairastua pneumokokkibakteerin aiheuttamaan vakavaan tautiin kuten aivokalvontulehdukseen tai verenmyrkytykseen on pieni. Sen sijaan […]

Lue lisää Pneumokokkirokote antaa ikääntyneelle vähän suojaa keuhkokuumetta vastaan

Kuolemasta kannattaa puhua

Lukuaika3 min

Ensimmäisen kerran jouduin kuoleman kanssa tekemisiin ollessani seitsemän vanha, kun kissani kuoli.  Seuraavan kerran kuolema tuli eteen nuorena lääkärinä, kun ensimmäinen potilaani valmistautui kuolemaansa. Molemmat opettivat elämästä jotain perustavan oleellista. Edellinen opetti mustan ahdistuksen ja jälkimmäinen puhumaan siitä. Kyseinen henkilö makasi sairaalassa sairastaen loppuvaiheen syöpää – sairautta, jonka vakavuuden hän oli onnistunut itseltään kieltämään ja […]

Lue lisää Kuolemasta kannattaa puhua

”Ettei tarvitsisi kuolla yksin”

Lukuaika5 min

Läheiseni äiti kuoli pääsiäissunnuntain aamuna aluesairaalassa, yksin sairaalahuoneessaan. Kaaduttuaan kotona tämä 90-vuotias nainen joutui terveyskeskuksen vuodeosastolle ja sieltä sitten hoivakotiin. Hyvästä hoivasta huolimatta asukkaan tilanne kuitenkin huononi ja toimintakyky heikkeni. Kun hän sairastui keuhkokuumeeseen, oli pitkäperjantain ilta ja hänet kuljetettiin aluesairaalan päivystysosastolle ja sairaalan potilashuoneessa hän sitten pääsiäissunnuntain aamuna kuoli. Vanhat ihmiset toivovat yleisesti kuolevansa […]

Lue lisää ”Ettei tarvitsisi kuolla yksin”

Vanhalla on valttikortteja – kelpaisivatko ne verkkopeliksikin?

Lukuaika3 min

Ikääntyvä, yksin asuva isäni voi 85-vuotiaana hyvin. Mieli on virkeä, talous on turvallisessa tilassa ja voimia riittää puuhata omilla mailla luonnon kauneudesta nauttien. Hän kertoo mielissään, miten on kohdannut hyvää palvelua ja fantastisia ihmisiä. Yksin oleminen kyllä mietityttää. Ei se katastrofi ole, päivät tuntuvat enimmäkseen ihan hyviltä. Toki lasten perheiden (sopivan lyhyet) käynnit ovat erityisiä […]

Lue lisää Vanhalla on valttikortteja – kelpaisivatko ne verkkopeliksikin?

Osallisuus vähentää iäkkäiden eriarvoisuutta

Lukuaika3 min

Vaikka on talvi ja pakkasta, moni Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa tekee työtä Kasteessa. Siis mitä? Kaste on sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma vuosille 2012–2015 ja sen toimeenpanosta vastuu kuuluu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, strateginen johto sosiaali- ja terveysministeriölle. Yksi Kasteen tärkeitä tavoitteita on hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen. Mietin, miten hyvinvointi- ja terveyserot näkyvät ikäihmisten elämässä. Ikäihmisten terveys […]

Lue lisää Osallisuus vähentää iäkkäiden eriarvoisuutta

Aktiivinen ikääntyminen ja hyvät tavoitteet

Lukuaika5 min

Tämä vuosi on ollut eurooppalainen aktiivisen ikääntymisen teemavuosi. Aktiivinen ikääntyminen merkitsee pidempiä työuria, eläkkeellä olevien aktiivisuuden lisäämistä ja terveen elämän ja turvallisen elinympäristön luomista. Aktiivisuusteoria onkin ollut suosittu hyvän vanhenemisen havainnollistaja jo pitkään. Elinikä on pidentynyt vauhdikkaasti ja aktiivisuuden näkökulma on yksi vastaus ristiriitaisiinkin havaintoihin ja odotuksiin, joita meillä on iäkkäiden ihmisten paikan ja roolin […]

Lue lisää Aktiivinen ikääntyminen ja hyvät tavoitteet